Kansainvälinen huviveneenkuljettajankirja

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Malli kansainvälisestä huviveneenkuljettajankirjasta

Kansainvälinen huviveneenkuljettajankirja on eurooppalainen asiakirja, jolla veneilijä voi osoittaa pätevyytensä huviveneen kuljettamiseen ulkomailla.

Asiakirja ja sen myöntämisen perusteet on kuvattu Yhdistyneiden kansakuntien Euroopan talouskomission (UNECE:n) sisävesiliikennetyöryhmän päätöslauselmassa nro 40[1], joka on tehty Genevessä 16.10.1998. Päätöslauselman mukaan asiakirjan myöntää toimivaltainen viranomainen tai muu toimielin, jonka valtion hallitus on hyväksynyt. Päätöslauselma myös velvoittaa sen hyväksynyttä valtiota tunnustamaan muiden valtioiden myöntämät asiakirjat päteviksi omalla alueellaan.

Päätöslauselman mukaan kansainvälinen huviveneenkuljettajankirja voidaan myöntää vain maan omille kansalaisille tai maassa vakituisesti asuville, minkä tahansa Pohjois-Amerikkalaisen valtion kansalaisille tai sellaisen maan kansalaisille, joka ei ole UNECE:n jäsenvaltio. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että eurooppalaisten on haettava asiakirjaa kotimaastaan.

Vaatimukset kansainvälisen huviveneenkuljettajankirjan myöntämiseen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaatimukset kansainvälisen huviveneenkuljettajan pätevyyskirjan myöntämiseen on lueteltu päätöslauselman liitteessä 1: [1] [2]

I. Myöntäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1. Virallisen kansallisen pätevyyskirjan haltija voi pätevyyskirjan esittämällä pyynnöstään saada ilman lisätutkintoa sen valtion kansainvälisen pätevyyskirjan, joka on antanut kansallisen pätevyyskirjan, jos kohdan II vaatimukset täyttyvät.

2. Muissa kuin 1. kappaleessa mainitussa tapauksessa kansainvälinen pätevyyskirja voidaan antaa hakijalle kohdan II vaatimusten mukaisesti vasta läpäistyn tutkinnon jälkeen.

II. Vaatimukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1. Kansainvälisen pätevyyskirjan saamiseksi hakijan on

  1. oltava vähintään 16-vuotias,
  2. sovelluttava fyysisesti ja henkisesti huviveneen kuljettajaksi ja erityisesti omattava riittävä näkö- ja kuulokyky, sekä
  3. läpäistävä tutkinto, joka osoittaa tarvittavan pätevyyden huviveneen kuljettamiseen.

2. Hakijan on tutkinnossa osoitettava

  1. riittävää huviveneen käyttöä koskevien säännösten tuntemusta sekä turvalliseen navigointiin sisävesillä ja/tai rannikkovesillä tarvittavaa merenkulku- ja teknistä taitoa, sekä
  2. kykyä soveltaa tietoja ja taitoja käytäntöön.

3. Tutkinnossa on otettava huomioon navigointialueet (so. sisävedet ja/tai rannikkovedet). Sen on sisällettävä ainakin seuraavat erityisaiheet:

3.1  Riittävä tieto asiaan vaikuttavista säännöksistä ja merenkulkualan julkaisuista:

Liikennesäännökset, joita sovelletaan sisävesillä, erityisesti CEVNI (Euroopan sisävesisäännöstö), ja/tai rannikkovesillä, erityisesti meriteiden säännöt[3] ja mukaan lukien merenkulun turvalaitteet (vesiteiden merkintä ja poijutus),

3.2  Kyky soveltaa merenkulku- ja teknistä taitoa käytäntöön: 

  1. Yleinen tieto aluksesta, turvalaitteiden sijoittamisesta ja käytöstä sekä koneen/purjeiden käyttökelpoisuudesta,
  2. aluksen käyttäminen sekä tuulen, virtausten ja muun aluksen ja ympäristön vuorovaikutuksen sekä pienen varaveden vaikutuksen ymmärtäminen,
  3. käyttäytyminen kohdattaessa tai ohitettaessa toisia aluksia,
  4. ankkuroiminen ja kiinnittyminen kaikissa olosuhteissa,
  5. ohjailu suluissa ja satamissa,
  6. yleinen sääolosuhteiden tuntemus, sekä
  7. yleinen tieto navigoinnista, erityisesti paikanmääritys ja turvallisen kurssin päättäminen.

3.3  Käyttäytyminen erikoisolosuhteissa:

  1. Tapaturmien torjunnan periaatteet (esim. mies yli laidan -tilanne),
  2. toiminta yhteentörmäyksen, koneen toimintahäiriön ja karilleajon yhteydessä mukaan luettuna vuodon tukkiminen sekä apu hätätilanteissa,
  3. hengenpelastusvälineiden ja -varusteiden käyttö,
  4. tulipalojen torjunta ja sammutus, sekä
  5. veden pilaantumisen ehkäiseminen.

Kelpoisuusmerkinnät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainväliseen huviveneenkuljettajankirjaan merkitään 2 – 4 eri kelpoisuutta:

  • I sisävedet (Inland waters) ja/tai C rannikkovedet (Coastal waters), sekä
  • M mottorialus (Motor craft) ja/tai S purjealus (Sailing craft) sen mukaan onko käytännön kokemus veneen käsittelystä hankittu moottori- vai purjeveneellä vai molemmilla.

Siihen voidaan myös merkitä rajoituksia koskien huviveneen pituutta, painoa ja moottoritehoa.

Myöntäminen Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päätöslauselma nro 40 antaa kaksi vaihtoehtoista tapaa, miten kansainvälinen huviveneenkuljettajankirja myönnetään: sen saa hakemuksesta joko esittämällä kansallisen pätevyyskirjan (jollaista Suomessa ei ole) tai suorittamalla tutkinnon.

Suomessa enintään 24-metrisen huviveneen kuljettamiseen ei vaadita kansallista pätevyyskirjaa tai veneenajokorttia, vaan vesikulkuneuvoa saa kuljettaa henkilö, jolla on olosuhteisiin nähden tarvittava ikä, kyky ja taito.[4] Täällä vesillä liikkumisen on perinteisesti katsottu kuuluvan niin sanottuihin jokamiehen oikeuksiin.[5] Yli 24-metrisen huvialuksen kuljettamiseen Suomessa kuitenkin vaaditaan kansainvälinen huviveneenkuljettajankirja.[6]

Myöntämisen edellytykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa kansainvälisen huviveneenkuljettajankirjan saamisen edellytyksenä on: [7] [8]

  1. vähintään 18 vuoden ikä;
  2. henkilöauton kuljettamiseen oikeuttava voimassa oleva ajokortti tai sen saamisen edellytyksenä oleva lääkärintodistus;
  3. Yhdistyneiden kansakuntien Euroopan talouskomission sisävesiliikennetyöryhmän päätöslauselmassa nro 40 asetettujen tutkintovaatimusten täyttäminen.

Huviveneenkuljettajankirjaa hakevan on osoitettava täyttävänsä kohdan 3 tutkintovaatimukset todistuksella, jonka on myöntänyt sellainen veneilyjärjestö, joka seuraa koulutustoimintaansa ja todistuksenantoaan laatujärjestelmän avulla ja jonka koulutustoimintaa sekä todistuksenantoa koskeva laatujärjestelmä on ulkoisesti arvioitu Liikenteen turvallisuusviraston hyväksymällä tavalla[9] enintään viisi vuotta ennen todistuksen päiväystä.

Hakija voi osoittaa tutkintovaatimusten täyttämisen myös ammattimaiseen merenkulkuun tarkoitetulla kansipäällystön pätevyyskirjalla tai Liikenteen turvallisuusvirastossa suoritettavalla kokeella taikka todistuksella koulutuksesta, jonka tutkintovaatimukset vastaavat kohdan 3 tutkintovaatimuksia.

Myöntävä viranomainen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huviveneenkuljettajankirjan myöntää hakemuksesta Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi.

Liikenteen turvallisuusvirasto voi antaa tarkempia määräyksiä pätevyyskirjoihin liittyvien UNECE:n päätöslauselmien täytäntöön panemiseksi sekä pätevyyskirjojen hakemiseen ja myöntämiseen liittyvistä menettelyistä.[6]

Huviveneenkuljettajankirjan hakeminen käytännössä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ohjeita huviveneenkuljettajankirjan hakemiseksi on Trafin ylläpitämän veneily.fi-sivuston kohdassa Tiedot ja taidot, Pätevyydet.

Veneilyjärjestöjen rooli Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Navigaatioliiton (SNL) ja Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n (SPV) jäsenseurat antavat koulutusta huviveneen kuljettamiseen. Purjehduksenopettajat PORY ry:n jäsenet antavan koulutusta purjeveneilyyn. Näiden järjestöjen koulutustoiminta, tutkinnot ja todistuksenanto perustuvat laatujärjestelmiin, jotka Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi on auditoinut.

Pätevyysklinikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Veneilyharrastuksen myötä veneilijälle on voinut kertyä näyttöä päätöslauselmassa vaadittujen eri osa-alueiden osaamisesta. SPV:n jäsenseurojen kautta on saatavissa pätevyysklinikkapalvelua, jossa liiton auktorisoima veneilykouluttaja arvioi kertyneen näytön riittävyyden ja tarvittaessa opastaa hankkimaan täydentäviä tietoja. Jos kaikki tarvittava näyttö on jo olemassa, hakemuksen voi jättää pätevyysklinikan kautta toimitettavaksi Trafille.

Koulutusta rannikkovesiä varten, kelpoisuusmerkintä C[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

SPV:n venepäällikkökurssin hyväksytty suorittaminen osoittaa päätöslauselman vaatimustason täyttyvän kaikilta osin rannikkovesien C-kelpoisuusmerkintää varten.

SNL:n rannikkomerenkulkuopin tutkinnon suorittaminen osoittaa riittävän teoriaosaamisen, mutta vaatii täydennykseksi näyttöä käytännön osaamisesta. Se voidaan hankkia SNL:n käytännön veneilykurssilla tai mm. osoittaa SPV:n jäsenseuran valtuuttaman henkilön allekirjoittamalla veneilytaitotodistuksella. Todistus voidaan myöntää vain seuran omalle jäsenelle, jolla on laaja kokemus veneilystä laajoilla vesialueilla. Todistus perustuu mm. esitettyyn lokikirja-aineistoon ja arvioon siitä, osoittaako todettu käytännön kokemus päätöslauselmassa vaadittua kykyä soveltaa merenkulku- ja teknistä taitoa käytäntöön.

Päätöslauselman vaatimusluettelon kohta 3.2 b tarkoittaa sitä, että sorto-, virta- ja vuorovesilaskelmien tekeminen kuuluvat vaadittaviin taitoihin. Eräistä veneilyalan tutkinnoista nämä puuttuvat. Tähän SPV:n jäsenseurojen veneilykouluttajat voivat tarvittaessa antaa täydennyskoulutusta ja pitää niistä erillisen tutkinnon.

Koulutusta sisävesiä varten, kelpoisuusmerkintä I[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päätöslauselma edellyttää sisävesikelpoisuutta varten riittäviä tietoja Euroopan sisävesiliikenteen säännöstöstä (CEVNI). Suomen sisävesisäännöt[10] perustuvat meriteiden sääntöihin[3] muutamin poikkeuksin ja lisäyksin, joten niiden osaaminen ei riitä kansainvälisen sisävesipätevyyden osoittamiseen.

Veneilyjärjestöjen jäsenseurat pitävät CEVNI-kursseja ja järjestävät CEVNI-tutkintoja, jollaisen läpäiseminen osoittaa sääntöjen riittävää tuntemusta. Veneilyjärjestön tutkintotodistusta vastaan Trafi myöntää kansainväliseen huviveneenkuljettajankirjaan sisävesikelpoisuutta osoittavan I-merkinnän, jos myös muut kuljettajankirjan saamisen edellytykset täyttyvät. Pelkkä veneilyjärjestön tutkintotodistus sellaisenaan ei ulkomailla ole riittävä asiakirja osoittamaan CEVNI-sääntöjen tuntemusta.

Huviveneenkuljettajankirjan myöntäminen muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muualla Euroopassa lainsäädäntö poikkeaa Suomen käytännöistä, ja pätevyysvaatimukset huviveneen kuljettamiseen vaihtelevat maittain.[5] Veneen koosta tai käyttötarkoituksesta, moottoritehosta, nopeudesta tai vesialueesta riippuen kyseisen maan kansalainen tai maassa asuva saattaa huviveneen kuljettamiseen tarvita sen valtion säädösten mukaisen kansallisen veneenajokortin.[11] Päätöslauselman mukaan sellaisen haltijalle myönnetään kansainvälinen pätevyyskirja ilman eri tutkintoa.

Kaikki päätöslauselman nro 40 hyväksyneet valtiot on lueteltu päätöslauselman liitteessä 4.[1] Luettelossa on kunkin maan kohdalla mainittu se viranomainen, joka antaa oikeuden myöntää kuljettajankirjoja ja se taho, jonka kyseinen viranomainen on valtuuttanut kuljettajankirjat myöntämään.

Maat, joissa vaaditaan kansallinen veneenajokortti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksalainen veneenajokortti merialueita varten, joka on samalla myös kansainvälinen huviveneenkuljettajankirja
Saksalainen veneenajokortti sisävesiä varten

Maissa, joissa veneilyyn tarvitaan kansallinen veneenajokortti, ja jotka ovat hyväksyneet päätöslauselman nro 40, kansainvälinen huviveneenkuljettajankirja myönnetään joko saman tutkinnon yhteydessä kuin kansallinen veneenajokortti tai eri hakemuksesta kun hakija esittää kansallisissa säädöksissä vaaditun veneenajokortin.

Saksassa[12] kansainvälinen huviveneenkuljettajankirja on merkitty samaan asiakirjaan kuin kansallisen rannikkopätevyyden[13] tai sisävesipätevyyden[14] osoittavat ajokortit.

Belgiassa[15] kansainvälistä huviveneenkuljettajankirjaa haetaan määrämuotoisella hakemuksella, jonka asianmukaisuuden tarkastaa jokin enintään kymmenestä asiaan valtuutuksen saaneesta veneilyjärjestöstä. Hakijan on esitettävä jokin 30.5.2011 voimaan tulleessa kuninkaallisessa asetuksessa[16] säädetyistä kansallisista pätevyystodistuksista. Vaadittava todistus riippuu siitä, haetaanko rannikkokelpoisuutta (C), sisävesikelpoisuutta (I) vai molempia. Kansainvälisen huviveneenkuljettajakirjan myöntää liittovaltion merenkulkuviranomainen. Asetuksen mukaan se maksoi 25 euroa vuonna 2011, ja hintaa korjataan vuosittain kuluttajahintaindeksin perusteella.

Reinjoella hyväksytään alle 15-metrisen aluksen kuljettamiseen kaikki Reinjoen rantavaltioiden ja Belgian kansallisten säädösten mukaiset kuljettajankirjat.[17] Kansainvälinen huviveneenkuljettajankirja mainitaan asetuksessa Saksan sisävesien kuljettajankirjoista huviveneilyä varten[18], joten tämän reininjokivaltion kansallisen säädöksen perusteella se kelpaa myös Reinillä.

Maat, joissa ei vaadita kansallista veneenajokorttia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näissä maissa, kuten Suomessakin, kansainvälisen huviveneenkuljettajankirjan saa vain suorittamalla kyseisen maan viranomaisen hyväksymän tutkinnon.

Britanniassa alle 24-metrisen huviveneen kuljettamiseen ei vaadita pätevyystodistusta. Britannia on nimennyt kuninkaallisen purjehdusliiton (engl. Royal Yachting Association) pitämään tutkinnot ja myöntämään kansainväliset huviveneenkuljettajankirjat.[19][20]

Irlanti on valtuuttanut Irlannin purjehdusliiton (engl. Irish Sailing Association)[21] ja International Yacht Training -nimisen koulutusorganisaation pitämään tutkinnot ja myöntämään kansainväliset huviveneenkuljettajankirjat.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

YK:n Euroopan talouskomission sisävesiliikennetyöryhmän nyttemmin jo kumottu päätöslauselma nro 14, joka on tehty 27.11.1974 ja jota on muutettu 29.1.1979, koskee kansainvälistä todistusta (kansainvälistä korttia) huviveneen kuljettajan pätevyyden osoittamiseksi.[22] Päätöslauselmassa toivotaan, että valtioiden hallitukset ryhtyvät toimenpiteisiin, joilla vaikutetaan vesiliikenteen turvallisuuteen, ympäristönsuojeluun ja vesiteitse tapahtuvan matkailun helpottamiseen. Päätöslauselma suosittaa keinoksi, että hallitukset tai niiden valtuuttamat toimielimet myöntävät ulkomaille veneellä lähteville kansainvälisen todistuksen osoittamaan huviveneen kuljettajan pätevyyttä. Ellei valtio itse myönnä tällaisia todistuksia, päätöslauselma suosittaa, että jokin muu pätevä toimielin myöntää kansainvälisen kortin osoittamaan huviveneen kuljettajan pätevyyttä. Päätöslauselma ei anna tarkempia ohjeita siitä, miten huviveneen kuljettajan pätevyys todetaan.

Vuonna 1998 tehty päätöslauselma nro 40[1] korvaa päätöslauselman nro 14. Molemmissa on sama ajatus huviveneilijän pätevyyttä osoittavasta kansainvälisestä todistuksesta, mutta vain päätöslauselma nro 40 antaa tarkat ohjeet sen myöntämisen edellytyksistä. Tätä päätöslauselmaa on täydennetty vuonna 2010. Silloin siinä annettiin valtioille mahdollisuus myöntää huviveneenkuljettajankirja omien kansalaistensa tai maassa asuvien lisäksi myös UNECE:een kuulumattomien maiden ja Pohjois-Amerikan maiden kansalaisille sekä lisättiin uusi liite 4, jossa luetellaan ne valtiot, jotka ovat panneet päätöslauselman täytäntöön.[23]

UNECE:n sihteeristön ylläpitämän luettelon mukaan eräät valtiot yhä noudattavat jo kumottua päätöslauselmaa nro 14, mm. Ranska, Italia ja Puola.[19]

Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merenkulkuhallituksen vuonna 1976 myöntämä kansainvälinen huviveneen kuljettajankirja
Kuljettajankirjan kansi vuodelta 1976

Silloinen Merenkulkuhallitus on myöntänyt kansainvälisiä huviveneen kuljettajan pätevyyskirjoja jo 1970-luvulla.[24] Eräs tarve tällaisen todistuksen antamiseen on ollut Saimaan kanavan huviveneliikenne. Kanava-alueen vuokrasopimuksen mukaan "Zashtshitnaja-lahdella, Viipurinlahdella ja Suomenlahdella SNTL:n rajojen sisällä noudatetaan Neuvostoliitossa voimassaolevaa purjehdusjärjestystä."[25]

Merenkulkuhallituksen 27.9.1982 antama ja nyttemmin jo kumottu päätös (Dnro 3125/82/101) koski kansainvälisen huviveneen kuljettajan pätevyyskirjan myöntämistä. Suomen valtion UNECE:n sihteeristölle ilmoittamien tietojen mukaan Suomi on myöntänyt pätevyyskirjoja silloisen päätöslauselman nro 14 mukaisesti.[26] Sen on saanut kauppamerenkulun tai merivoimien ammattipätevyyskirjan esittämällä. "Amatööreille" se on myönnetty tutkinnon vastaanottajalle annetun näytön perusteella. Pätevyyskirjat on myöntänyt Merenkulkuhallitus. Mikään kerho tai yksityinen taho ei niitä ole Suomessa voinut myöntää.

Uudempi Merenkulkulaitoksen määräys astui voimaan 1.1.2004.[2] Sen mukaan Suomi alkoi myöntää kansainvälisiä huviveneenkuljettajankirjoja UNECE:n sisävesiliikennetyöryhmän päätöslauselman nro 40 mukaisesti. Määräyksen mukaan hakija voi osoittaa riittävät tiedot ja kyvyn huviveneen kuljettamiseen

  1. sellaisen veneilyjärjestön todistuksella, jonka koulutustoimintaa ja todistuksenantoa koskeva laatujärjestelmä on ulkoisesti arvioitu Merenkulkulaitoksen hyväksymällä tavalla; tai
  2. muulla sellaisella todistuksella tai näytöllä, jonka Merenkulkulaitos harkitsee täyttävän päätöslauselman nro 40 vaatimukset.

Tämä Merenkulkulaitoksen määräys on annettu sellaisen asetuksen perusteella, joka on kumottu vuonna 2012.[24]

Merenkulkulaitoksen lakkauttamisen myötä kansainvälisten huviveneenkuljettajankirjojen myöntäminen siirtyi vuoden 2010 alussa Liikenteen turvallisuusvirastolle.

Vuoden 2010 alussa Suomessa tuli voimaan valtioneuvoston asetus, jossa mm. säädetään kansainvälisen huviveneenkuljettajankirjan saamisen edellytykset.[27] Asetus ei edellytä todistusta ensiapukoulutuksesta, joten Liikenteen turvallisuusvirasto ei sellaista enää vaadi. Tämä asetus on jo kumottu, ja uusi pätevyyksiä koskeva asetus astui voimaan 1.3.2013,[7] ja sitä muuttava asetus 1.7.2013[8]. Vaatimus veneilyjärjestön myöntämästä todistuksesta kansainvälisen huviveneenkuljettajankirjan saamiseksi on nyt säädetty valtioneuvoston asetuksessa aiemman Merenkulkulaitoksen määräyksen sijasta.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d International Certificate for Operators of Pleasure Craft - Resolution No. 40, Revision 3 (pdf) ECE/TRANS/SC.3/147/Rev.3. 16.10.1998, rev. 2013. New York and Geneva: United Nations, Economic Commission for Europe, Inland Transport Committee, Working Party on Inland Water Transport. Viitattu 18.4.2013. (englanniksi)
  2. a b Merenkulkulaitoksen määräykset kansainvälisestä huviveneen kuljettajan pätevyyskirjasta (pdf) (Merenkulkulaitoksen tiedotuslehti nro 8/12.12.2003) Dnro: 1831/30/2003. FINLEX. Viitattu 3.3.2013.
  3. a b Yleissopimus kansainvälisistä säännöistä yhteentörmäämisen ehkäisemiseksi merellä, 1972 (Meriteiden säännöt) Valtiosopimukset: 30/1977. 20.10.1972. FINLEX. Viitattu 21.11.2011.
  4. Vesiliikennelaki (6 §) 20.6.1996/463. FINLEX. Viitattu 24.2.2011.
  5. a b Hallituksen esitys Eduskunnalle vesiliikennelaiksi (1.2. Kansainvälinen kehitys ja ulkomaiden lainsäädäntö; 1.3. Nykytilan arviointi) HE 66/1996. 10.5.1996. Helsinki: FINLEX. Viitattu 18.4.2013.
  6. a b Laki laivaväestä ja aluksen turvallisuusjohtamisesta (2 §:n kohta 14, 15 § ja 17 §:n 6 momentti) 29.12.2009/1687. FINLEX. Viitattu 3.3.2013.
  7. a b Valtioneuvoston asetus aluksen miehityksestä ja laivaväen pätevyydestä (33 §) 166/2013. FINLEX. Viitattu 3.3.2013.
  8. a b Valtioneuvoston asetus aluksen miehityksestä ja laivaväen pätevyydestä annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta (33 §) 464/2013. FINLEX. Viitattu 31.7.2013.
  9. Veneilyjärjestöjen laatujärjestelmän ulkoisen arvioinnin suorittaminen Trafin hyväksymällä tavalla (Ohje. Dnro: TRAFI/24803/03.04.01.01/2013) Veneily, Tiedot ja taidot, Veneilykoulutus. Annettu 18.12.2013, voimassa 1.1.2014 alkaen toistaiseksi. Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi. Viitattu 3.9.2014.
  10. Asetus yhteentörmäämisen ehkäisemisestä sisäisillä kulkuvesillä (Sisävesisäännöt 1978) 30.3.1978/252. FINLEX. Viitattu 24.2.2011.
  11. Overview of national requirements on boat licenses and ICC acceptance in Europe (pdf) (Taulukko 3 sivulla 3) State of play on boat licenses and ICC implementation in Europe. 20 April 2010. Brussels: European Boating Industry. Viitattu 7.1.2012. (englanniksi)
  12. Freizeitschifffahrt, Führerscheininformationen (Tietoa Saksan eri ajokorteista huviveneilyä varten ja mallikysymyksiä Saksan tutkintovaatimuksista) Elektronischer Wasserstraßen-Informationsservice (ELWIS). Wasser- und Schifffahrtsverwaltung des Bundes. Viitattu 6.1.2012. (saksaksi)
  13. Muster Sportbootführerschein-See (pdf) (Malli Saksan merialueen veneilyajokortista) Sportbootführerscheinverordnung-See (SpbootFüV-See). 27. August 2007. Viitattu 2.11.2012. (saksaksi)
  14. Muster Sportbootführerschein-Binnen (Malli Saksan sisävesien veneilyajokortista) Sportbootführerscheinverordnung-Binnen (SportbootFüV-Bin). 16.10.2012. Viitattu 2.11.2012. (saksaksi)
  15. Acceptance of Resolution No. 40 by Belgium (pdf) (Belgian antama ilmoitus UNECE:n sihteeristölle päätöslauselman nro 40 hyväksymisestä) Informal document SC.3 No.1 (2011). 12 September 2011. Viitattu 6.3.2012. (englanniksi)
  16. Arrêté royal • Koninklijk besluit (pdf) (Asetus nro 2011 - 1489 Belgian virallisen lehden 181. vuosikerran numeron 168 sivulla 34179) MONITEUR BELGE • BELGISCH STAATSBLAD N. 168. 30.5.2011. Bruxelles • Brussel. Viitattu 6.1.2012. (ranskaksi) (hollanniksi)
  17. Verordnung über das Schiffspersonal auf dem Rhein (RheinSchPersV) (Reinjoella eri alustyypeiltä vaadittavat ajokortit. Alle 15 metrin alukset, katso § 6.02 Schifferpatentpflicht kohta 4.) Elektronischer Wasserstraßen-Informationsservice (ELWIS). 16. Dezember 2011. Wasser- und Schifffahrtsverwaltung des Bundes. Viitattu 6.3.2012. (saksaksi)
  18. Sportbootführerscheinverordnung-Binnen (SportbootFüV-Bin) (katso § 3 Ausnahmen kohta 1) Elektronischer Wasserstraßen-Informationsservice (ELWIS). 20. Januar 2006. Wasser- und Schifffahrtsverwaltung des Bundes. Viitattu 7.1.2012. (saksaksi)
  19. a b Application of the United Nations Economic Commission for Europe Resolutions relating to inland navigation (pdf) (Britanniaa koskien ks. taulukon II alaviite nro 72) ECE/TRANS/SC.3/2013/9. 5 October 2013. Geneva: Working Party on Inland Water Transport. Viitattu 23.11.2013. (englanniksi)
  20. How to apply for an ICC (Miten RYA myöntää kansainväliset huviveneenkuljettajankirjat Britanniassa) RYA. September 23, 2011. Viitattu 7.1.2012. (englanniksi)
  21. International Certificate of Competency (Miten ISA myöntää kansainväliset huviveneenkuljettajankirjat Irlannissa) ISA. Viitattu 3.11.2013. (englanniksi)
  22. International Certificate (International Card) Concerning the Competence of Pleasure Craft Operators - Resolution No. 14, revised (pdf) (sivulla 27) TRANS/SC.3/131. 29.1.1979. Working Party on Inland Water Transport. Viitattu 18.4.2013. (englanniksi)
  23. Additions and amendments to Resolution No. 40 on International Certificate for Operators of Pleasure Craft - Resolution No. 71 (pdf) ECE/TRANS/SC.3/147/Amend.1. 15.10.2010. Working Party on Inland Water Transport. Viitattu 19.1.2012. (englanniksi)
  24. a b Asetus eräistä huviveneitä varten annettavista todistuksista (308/1974, kumottu asetuksella 732/2012) FINLEX. Viitattu 3.3.2013.
  25. Sopimus Suomen Tasavallan ja Sosialististen Neuvostotasavaltain Liiton kesken Saimaan kanavan Neuvostoliitolle kuuluvan osan ja Malyj Vysotskij-saaren vuokraamisesta Suomen Tasavallalle (Purjehdussäännöistä katso 8 artikla) Valtiosopimukset: 40/1963. 30.8.1963. FINLEX. Viitattu 19.1.2012.
  26. Implementation of Conventions and Application of Resolutions Relating to Inland Navigation (Suomea koskien ks. taulukon alaviite nro 18) TRANS/SC.3/2002/5. 6.8.2002. Working Party on Inland Water Transport. Viitattu 19.1.2012. (englanniksi)
  27. Valtioneuvoston asetus aluksen miehityksestä ja laivaväen pätevyydestä (1797/2009 46 §; kumottu lailla 95/2013) FINLEX. Viitattu 3.3.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]