Kanadan politiikka

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kanadan nykyinen pääministeri Stephen Harper.

Kanadan politiikka toimii järjestelmässä, jossa valtionpäämies ja muodollinen hallitsija on Britannian hallitsija. Kanada on liittovaltio, perustuslaillinen monarkia ja parlamentaarinen demokratia. Britannian hallitsijan edustajana maassa toimii kenraalikuvernööri. Ylin päätösvalta on kaksikamarisella parlamentilla, jonka edustajainhuoneeseen valitaan 308 jäsentä vaaleilla viiden vuoden välein. Toimeenpanovalta on pääministerin johtamalla hallituksella.

Kanadan provinsseilla on suhteellisen laaja itsehallinto. Niissä on samanlainen hallinnollinen järjestelmä kuin liittovaltiolla, ja niissä on yksikamarinen parlamentti ja oma pääministerinsä. Provinssit saavat päättää kunnallishallinnostaan itsenäisesti, ja Kanadan jokaisessa provinssissa onkin hieman omanlaisensa paikallishallinto.

Poliittinen järjestelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liittovaltio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanadan parlamenttitalo.

Kanada on liittovaltio ja perustuslaillinen monarkia, ja sen valtionpäämies ja muodollinen hallitsija on Yhdistyneen kuningaskunnan hallitsija, Elisabet II. Valtionpäämiehen edustajana toimii kenraalikuvernööri, jolla ei ole suoranaista poliittista valtaa. Britannian hallitsija asettaa kenraalikuvernöörin virkaansa, ja nykyinen Kanadan 28. kenraalikuvernööri on David Johnston.[1] Liittovaltioon kuuluu kymmenen provinssia ja kolme territoriota, jotka eivät ole yhtä itsenäisiä kuin provinssit.[2]

Kanadassa on brittimallin mukainen parlamentaarinen järjestelmä, ja ylin päätösvalta kuuluu kaksikamariselle parlamentille. Edustajainhuoneessa on 308 vaaleilla valittua jäsentä ja senaatissa on 105 kenraalikuvernöörin pääministerin esityksestä nimittämää senaattoria. Senaattorit voivat olla virassaan 75-vuotiaiksi.[1] Ne nimitetään alueellisin perustein; Ontariolla ja Quebecilla on 24 edustajaa, New Brunswickillä ja Nova Scotialla 10, Prinssi Edwardin saarella 4 ja muilla provinsseilla 6 edustajaa. Territorioilla on vain yksi edustaja.[2] Kumpikin huoneista voi tehdä lakialoitteita, mutta vain alahuone voi tehdä aloitteita, jotka koskevat veroja tai vaativat julkisten varojen käyttöä. Lain pitää tulla hyväksytyksi ennen vahvistamista kummassakin huoneessa.[3]

Toimeenpanovalta on hallituksella, jota johtaa pääministeri. Kenraalikuvernööri nimittää pääministeriksi liittoparlamenttivaaleissa eniten ääniä saaneen puolueen puheenjohtajan, jolla on myös velvollisuus koota hallitus. Ministerit valitaan pääosin parlamentin alahuoneesta, ja ylähuoneesta on lisäksi yleensä mukana yksi tai kaksi jäsentä. Ministerin ei kuitenkaan tarvitse olla parlamentin jäsen.[1] Nykyinen pääministeri on Stephen Harper, ja hänen hallituksessaan on 38 ministeriä ja varaministeriä.[4] Useimmilla ministereillä on määrätty vastuualueensa, ja varaministerit avustavat ministereitä, hoitavat tietyn ministeriön alaista osastoa tai keskittyvät yleishallintoon. Varaministerit kuuluvat virallisesti hallitukseen, toisin kuin esimerkiksi Britanniassa.[1] Kanada on parlamentaarinen demokratia, joten hallituksella pitää olla parlamentin alahuoneen luottamus.[5]

Perustuslaki on osittain kirjoitettu ja osittain kirjoittamaton. Kirjoitetun perustuslain tärkeimmät osat ovat vuosien 1876 ja 1992 valtiomuotosäädökset. Ensimmäisessä säädöksessä määriteltiin lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovaltaa käyttävät elimet sekä liittovaltion että provinssien tasolla. Uudempaan säädökseen kuuluvat perustuslaillisten oikeuksien ja vapauksien julistus ja alkuperäisasukkaiden oikeuksien määrittely. Kirjoittamattoman perustuslain muodostavat tapaoikeus ja perustuslain muodostamat velvoitteet.[6]

Provinssit ja territoriot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Provinsseilla on melko laaja itsehallinnollinen valta, ja niiden vastuulla ovat esimerkiksi siviili- ja rikostuomioistuimet, siviili- ja omaisuuslainsäädäntö, koulutus, sairaalat, avioliittolainsäädäntö ja työolojen säätely.[7] Provinssien hallinnollinen järjestelmä vastaa liittovaltion järjestelmää. Jokaisessa provinssissa kuningattaren edustajana toimii kenraalikuvernöörin nimittämä varakuvernööri. Jokaisesta provinssista valitaan vaaleilla edustajat yksikamariseen parlamenttiin, josta valitaan provinssin pääministeri ja hallitus. Sen sijaan kolmen territorion itsehallinto on huomattavasti rajoitetumpaa, ja ne ovatkin suoraan keskushallinnon alaisuudessa. Niiden parlamentti on lähinnä paikallishallinnollinen elin.[3]

Paikallishallinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Provinssit saavat päättää paikallis- ja kunnallishallintomuodoistaan, joten Kanadassa on 10 erilaista paikallishallintomallia. Erot selittyvät usein historiallisilla asioilla tai asukastiheydellä. Eteläisessä Ontariossa ja Quebecissä on samantapainen piirikuntamalli kuin Britanniassa tai Yhdysvalloissa. Siellä piirikuntahallinnossa on edustajansa siihen kuuluvista kunnista. Kaikkiaan Kanadassa on yli 4 500 kuntaa tai paikallishallinnollista yksikköä. Kunnat voivat olla esimerkiksi kaupunkeja, kaupunkikuntia, maaseutukuntia tai kyliä, ja niillä on usein myös eri määrä valtaa. Kuntaa johtaa vaaleilla valittu valtuusto.[3] Provinssit saavat itsenäisesti päättää kuntahallinnon valtuuksista, mutta yleensä niiden vastuulla ovat muun muassa paikallinen poliisi- ja pelastustoimi, paikalliset oikeusistuimet ja terveydenhuolto.[7]

Sisäpolitiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaalit ja puolueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanadan poliittisen kartan muuttuminen 2000-luvulla.

Parlamentti valitaan viiden vuoden välein, ja kaikilla 18-vuotiailla Kanadan kansalaisilla on oikeus äänestää parlamenttivaaleissa. Kanadassa äänestysprosentti on yleensä melko korkea, ja noin kaksi kolmasosaa kansasta käy äänestämässä. Aktiivisuus on tosin laskenut 1900-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa, kuten monissa muissakin länsimaissa. Naisilla on ollut äänioikeus vuodesta 1918.[3]

Kaksi suurinta puoluetta olivat pitkään 1900-luvulla Kanadan progressiivinen konservatiivipuolue (PC) ja Kanadan liberaalipuolue. Progressiivinen konservatiivipuolue kärsi vuoden 1993 vaaleissa murskatappion ja sai vain kaksi paikkaa parlamenttiin. Osasyy sekä PC:n että 1900-luvulla usein kolmanneksi suurimpana puolueena olleen Uuden demokraattisen puolueen tappiosta oli Kanadan vaalien alueellistuminen. Separatistinen Bloc Québécois nousi tuolloin toiseksi suurimmaksi puolueeksi saatuaan 54 paikkaa Quebecistä. Kanadan reformipuolueesta tuli pääoppositiopuolue vuoden 1997 vaaleissa. Sen korvasi kolme vuotta sen jälkeen Kanadan Allianssi. Allianssi yhdistyi progressiivisen konservatiivipuolueen kanssa, ja ne muodostivat Kanadan konservatiivipuolueen.[3] Konservatiivipuolue nousi suurimmaksi puolueeksi vuoden 2006 vaaleissa.[1]

Quebecin kysymys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanadan sisäpolitiikkaa on hallinnut 1900-luvun jälkimmäisellä puoliskolla Quebecin asemaan liittyneet kysymykset. Quebec on Kanadan ainoa provinssi, jossa on ranskankielinen enemmistö, ja sinne onkin kehittynyt muusta maasta poikkeava kulttuurinsa. Monet quebecilaiset kannattavat separatismia ja eroa Kanadasta. Quebecin tilanteesta on järjestetty kaksi kansanäänestystä, jotka kuitenkin molemmat päättyivät eroamista vastustavien voittoon. Quebecin asemasta on pyritty tekemään myös sopimuksia, joita kaikki provinssit voisivat kannattaa.[3]

Aivan 1900-luvun lopussa Quebecin erohalut ovat kuitenkin vähentyneet, mihin ovat vaikuttaneet osittain liittovaltion toimet. Quebec on tunnustettu omaksi kansakunnakseen, ja provinssi on saanut runsaasti liittovaltion tukiaisia. Separitistipuolue Bloc Québécois’n suosio romahti vuoden 2011 vaaleissa. Lisäksi suurin osa nuorista ja maahanmuuttajista eivät kannata eroa, joten todennäköisesti eron kannatus hiipuu entisestään.[1]

Oikeuslaitos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanadan oikeuslaitos on monimutkainen, sillä se on moniportainen sekä provinssien että liittovaltion tasolla. Suurin osa oikeustapauksista käsitellään alueellisissa ja provinssin sisäisissä tuomioistuimissa. Toisella tasolla ovat alueelliset ylemmät tuomioistuimet, jotka käsittelevät vakavammat rikokset ja alemmalta tasolta tulleet valitukset. Samalla tasolla on myös liittovaltion tuomioistuin. Kolmannella tasolla ovat alueelliset ja liittovaltion hovioikeus. Ylimmällä tasolla on korkein oikeus.[8] Suurimman osan tuomareista nimitää kenraalikuvernööri, ja liittovaltio maksaa tuomareiden palkat.[3]

Rikosoikeuden säädöksistä päättää Kanadan parlamentti, ja provinssit vastaavat oikeusasioista alueillaan. Korkeimman oikeuden tulkintojen merkitys on kasvanut vuoden 1992 jälkeen, jolloin perustuslakiin lisättiin perustuslaillisten oikeuksien ja vapauksien julistus.[3]

Ulkopolitiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanadan pääministeri Stephen Harper tapaamassa Yhdysvaltain presidentti Barack Obamaa.

Kanadan ulkopolitiikkaa hallitsee monenkeskeisyys, ja se osallistuu laaja-alaisesti moniin kansainvälisiin järjestöihin. Kanada kuuluu kaikkin merkittäviin kansainvälisiin järjestöihin, kuten Yhdistyneisiin kansakuntiin, Natoon, Maailman kauppajärjestöön, OECD:hen, G8-ryhmään, Maailmanpankkiin ja Kansainväliseen valuuttarahastoon. Lisäksi Kanadalla on kaksikielisyytensä ansiosta vahvat suhteet myös frankofonisten maiden yhteistyöjärjestöön.[9]

Erityisen läheinen suhde Kanadalla on Yhdysvaltoihin. Maiden välinen suhde perustuu etenkin kauppaan ja talouteen. Yhdysvaltain, Kanadan ja Meksikon välillä on NAFTA-vapaakauppasopimus.[9]

Puolustuspolitiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanadan puolustuspolitiikan tärkeimmät tekijät ovat järjestyksessä Kanadan turvallisuus, Pohjois-Amerikan turvallisuus ja kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden edistäminen. Keskeisenä tekijänä Kanadan puolustuspolitiikassa on Nato, johon se on kuulunut järjestön perustamisesta lähtien. Kanadan ja Yhdysvaltain välillä on ollut puolustuspoliittista yhteistyötä jo pitkään. Maat solmivat 1940 Ogdensburgin sopimuksen. Sitä ennen Kanada oli puolustuspoliittisesti ollut läheisessä suhteessa Britanniaan, mutta natsi-Saksan uhka Euroopassa laittoi maan kääntymään Yhdysvaltain puoleen. Naton lisäksi Yhdysvallat ja Kanada tekee yhteistyötä muun muassa Pohjois-Amerikan ilmapuolustuksesta vastaavassa NORAD-organisaatiossa.[9]

Kanadassa ei ole asevelvollisuutta, vaan sen puolustusvoimat ovat ammattiarmeija. Puolustusvoimat on jaettu maavoimiin, ilmavoimiin ja merivoimiin.[9] Puolustusvoimien vahvuus ei ole ikinä ollut keskeisenä osana Kanadan puolustuspolitiikkaa. Puolustusvoimien henkilökuntaan kuuluukin pienempi osuus maan työvoimasta kuin muilla Nato-mailla, ja lisäksi se käyttää vähemmän rahaa henkeä kohden kuin useimmat sen liittolaisista.[3] Kanadaa pidetään silti rauhanturvaamisen suurmaana, ja se on osallistunut perinteisesti aktiivisesti YK:n rauhanturvaoperaatioihin.[9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Canada Encyclopædia Britannica. 2012. Encyclopædia Britannica Online. Viitattu 23.4.2012. (englanniksi)
  • Henriksson, Markku: Kanada – Vaahteranlehden maa. Helsinki: Gaudeamus, 2006. ISBN 951-662-965-2.
  • Woehrling, José: Canada. Robbers, Gerhard (toim.): Encyclopedia of World Constitutions. New York: Facts On File, 2007. ISBN 0-8160-6078-9. Google-kirjat (viitattu 5.5.2012). (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Poliittinen järjestelmä formin.finland.fi. 1.2.2012. Ulkoasiainministeriö. Viitattu 29.4.2012.
  2. a b Henriksson, s. 301.
  3. a b c d e f g h i Encyclopædia Britannica.
  4. The Ministry Office of Prime Ministre. Viitattu 29.4.2012. (englanniksi)
  5. Henriksson, s. 302.
  6. Woehrling, s. 164.
  7. a b Henriksson, s. 303.
  8. Yhteiskunta, kulttuuri ja media formin.finland.fi. 1.2.2012. Ulkoasiainministeriö. Viitattu 29.4.2012.
  9. a b c d e Ulko- ja turvallisuuspolitiikka formin.finland.fi. 1.2.2012. Ulkoasiainministeriö. Viitattu 5.5.2012.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]