Kanadalainen kulttuuri

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Erilaisia etnisiä taustoja edustavia tunnettuja kanadalaisia.

Kanadalaiseen kulttuuriin ovat paljon vaikuttaneet Kanadan siirtomaahistorian takia englantilainen, ranskalainen, irlantilainen ja skotlantilainen kulttuuri sekä niiden perinteet. Oma lukunsa ovat alkuperäiskansat, jotka asuttivat nykyisen Kanadan aluetta jo ennen eurooppalaisten tuloa. Erityisen vahvasti erottuvat englannin- ja ranskankielinen kulttuuri. Kanadaa on kutsuttu monien kulttuurien ”mosaiikiksi”. Kanada on yksi maailman monikulttuurisimmista maista, ja monikulttuurisuus on myös valtion virallinen politiikka.

Yhdysvaltalaisella kulttuurilla on ollut suuri vaikutus maan läheisyyden ja muuttoliikkeen vuoksi, ja välillä maassa on pelätty jopa kanadalaisen kulttuurin sulautumista yhdysvaltalaiseen kulttuuriin. Tämä on näkynyt myös esimerkiksi elokuvassa ja musiikissa, jossa kanadalaiset harvemmin tunnetaan kotimaansa edustajina. Monet kanadalaiset muusikot tekevätkin uransa ulkomailla ja näyttelijät Hollywoodissa. Kuvataiteissa ensimmäisenä ominaisena kanadalaisena tyylinä kehittyi 1920-luvulla Seitsemän ryhmän maisemamaalaukset.

Kanadan kansallisurheilajit ovat jääkiekko ja haavipallo. Jääkiekko on maan selvästi suosituin urheilulaji, ja Kanada on myös lajin menestyneimpiä maita. Muita suosittuja lajeja ovat muun muassa curling, kanadalainen jalkapallo, baseball ja koripallo.

Yleispiirteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanada on monikulttuurinen valtio, ja monikulttuurisuudesta tuli jopa virallinen politiikka vuonna 1971.[1] Kanadalainen kulttuuri on käytännössä brittiläinen, ranskalaisen ja yhdysvaltalaisen kulttuurin sekoitus. Lisäksi siihen on antanut omat vivaihteensa myös monet muut ulkomaalaissyntyiset ja Kanadan alkuperäisasukkaat.[2] Siinä missä Yhdysvaltoja kutsutaan usein kansojen ”sulatusuuniksi”, Kanadaa on kutsuttu kansojen ”mosaiikiksi”, jossa kaikki kansanryhmät muodostavat oman värikkään mosaiikkipalan.[1]

Monikulttuurisen mosaiikin takia Kanadan yhtenäisyyden puolesta on oltu jopa huolissaan,[1] ja varsinkin liiallisen yhdysvaltalaisvaikutuksen on pelätty hävittävän kokonaan kanadalaisen kulttuurin. Kuninkaallinen komissio totesi 1951, että kanadalaisesta kultturi oli jo lähes sulautunut etelänaapurinsa kulttuuriin yhdysvaltalaisten elokuvien, radion ja aikakauslehtien vaikutuksesta. Hallitus onkin julistanut, että median pitäisi edistää kanadalaisten kulttuurituotteiden leviämistä.[2] Hallitus on perustanutkin muun muassa kansallisen televisio- ja radioyhtiö CBC:n ja Kanadan kansallisen elokuvalautakunnan edistämään kanadalaista kulttuuria ja perinteitä.[3]

Kuvataide[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanadan alkuperäisasukkaat ovat tehneet veistoksia ja käsitöitä jo pitkään, mutta vasta 1900-luvulla niitä on alettu pitemään taiteena.[2] Inuititaiteilijoiden norsunluu- ja vuolukiviveistokset ovat tunnetuimpia esimerkkejä kanadalaisesta veistostaiteesta. Veistokset esittävät inuitien päivittäisen elämän esineitä ja toimia.

Ensimmäiset kanadalaiset taidemaalarit saivat vaikutteita eurooppalaisista taustoistaan ja tekivät erityisesti maisemamaalauksia. Esimerkiksi irlantilaissyntyinen Paul Kane maalasi 1800-luvun puolivälissä matkojensa aikana kanadalaisia maisemia ja ihmisiä ja saksalaistaustainen Cornelius Krieghoff kohtauksia Quebecistä. Yhdysvaltalaiselta Hudson River -koulukunnalta vaikutteita saanut Homer Watson jatkoi maisemamaalausperinnettä 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa.[2] Maisemakuvataiteilijoiden ryhmä nimeltä Seitsemän ryhmä (Group of Seven) kehitti ensimmäisen selvästi erottuvan kanadalaisen maalaustaiteen tyylilajin. He saivat inspiraationsa erityisesti Tom Thomsonin töistä.[2]

1930-luvulta lähtien kanadalaiset taidemaalarit ovat kehittäneet useita erilaisia tyylilajeja. Emily Carr tuli kuuluisaksi Brittiläisen Kolumbian toteemipaaluja kuvaavista teoksistaan. Surrealistivaikutteinen Les Automatistes -ryhmä, johon kuuluivat muun muassa Jean-Paul Riopelle ja Fernand Leduc, hallitsi kanadalaista taidetta 1940-luvulla. Vastauksena 1940-luvun suuntaukselle 1950-luvulla abstrakti taide alkoi kukoistaa.[2] Muita merkittäviä taidemaalareita ovat olleet muun muassa maisemamaalari David Milne, sekä abstraktisen tyylilajin taidemaalari Harold Town.

Kanadan kansallisgalleria avattiin 1880, ja nykyiseen rakennukseensa se muutti 1988. Museon kokoelmiin kuuluu runsaasti kanadalaisten taiteilijoiden ja kanadalaiseen identiteettiin ja historiaan liittyivä teoksia. Lisäksi siellä on monia teoksia eurooppalaisilta taiteilijoilta. Toinen merkittävä taidemuseo on McMichaelin taidekokoelma. Siellä on esillä monia Seitsemän ryhmän töitä, Tom Thomsonin maalauksia ja alkuperäiskansojen taidetta.[4]

Arkkitehtuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanadan parlamenttitalo Ottawassa

Kanadalainen arkkitehtuuri pohjautui aluksi eurooppalaiseen ja yhdysvaltalaiseen arkkitehtuuriin, mutta lisäsi siihen joitakin omia piirteitään. Arkkitehtuuri on noudatellut erityisesti englantilaisen ja ranskalaisen arkkitehtuurin suuntauksia. Uuden Ranskan asuttamisen jälkeen rakennetut kirkot ja talot tehtiin useammin kivestä kuin puusta. Erityisesti Ranskan keskiajan ja barokin arkkitehtuuri vaikutti suoraan myös Kanadan arkkitehtuuriin.

Taiteellisesti merkittäviä rakennuksia Kanadassa ovat muun muassa parlamenttitalo Ottawassa sekä Toronton yliopiston päärakennus. Toronton keskustassa sijaitseva 553,3 metriä korkea CN Tower on Burj Khalifan jälkeen maailman toiseksi korkein vapaasti seisova rakennelma.

Musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanadalainen musiikki on pääasiallisesti syntynyt maahan muuttaneiden kansojen perinnemusiikista, mutta se on kehittynyt omaan suuntaansa. Kanadalainen musiikki yhdisteleekin usein elementtejä eri kulttuurien perinnemusiikista. Oma lukunsa on maan alkuperäiskansojen musiikki. Tärkeimmät vaikutteet ovat tulleet englantilaisesta, ranskalaisesta (erityisesti Québecissä), irlantilaisesta ja skotlantilaisesta musiikista, sekä intialaisten ja inuitikansojen musiikista.

Kanadan monikulttuurisesta väestöstä suurin osa on eurooppalaista sukua, joten maalla on vahvat perinteet taidemusiikissa. Ensimmäinen sinfoniaorkesteri perustettiin Montrealiin vuonna 1894, mutta se ei toiminut kuin kahden vuoden ajan. Toronton sinfoniaorkesteri perustettiin 1902 ja Vancouverin sinfoniaorkesteri 1930. Nykyisin lähes jokaisessa suuressa kaupungissa on oma orkesterinsa. Tunnetuin kanadalainen klassinen muusikko on Glenn Gould, josta tuli kuuluisa levytettyään Johann Sebastian Bachin Goldberg-muunnelmat.[5] Muita tunnettuja kanadalaisia klassisia muusikoita ovat oopperalaulajat Maureen Forrester ja Lois Marshall, itävaltalaissyntyinen pianisti Anton Kuerti ja kitaristi Liona Boyd.[2] Vuonna 1970 perustettu vaskikvintetti Canadian Brass on suosittu sekä kotimaassaan että Yhdysvalloissa. Se soittaa perinteisen eurooppalaisen taidemusiikin lisäksi myös jazzia ja jopa popmusiikkia.[5]

Ensimmäiseksi maailmankuuluksi kanadalaiseksi kevyen musiikin edustajaksi nousi Paul Anka. Kotimaassaan todella suosittuja Ankan aikalaisia olivat Stompin' Tom Connors ja Anne Murray. Maailmanlaajuisesti tunnetuja kanadalaismuusikoita ovat myös countrymuusikot Shania Twain ja k.d. lang, Leonard Cohen ja Céline Dion, joka on yksi maailman myydyimmistä artisteista, Alanis Morissette, Avril Lavigne,[5] Justin Bieber, Rush, Triumph, Bryan Adams, Billy Talent, Simple Plan, Nelly Furtado, Rufus Wainwright ja Neil Young. Kuuluisia kanadalaisia metalliyhtyeitä ovat mm. Annihilator, Strapping Young Lad, Voivod ja Exciter.

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanadan kirjallisuusperinne on monimuotoinen, mutta nuori. Se syntyi 1700-luvun loppupuolella, kun pääasiassa ranskalaiset ja englantilaiset tutkimusmatkailijat ja myöhemmin siirtolaiset saapuivat alueelle ja kuvasivat kirjallisesti uutta siirtokuntaa eurooppalaisille lukijoille. Kanadalainen kirjallisuus on pitkään noudattanut vahvasti eurooppalaista kirjallisuusperinnettä, mutta se on alkanut myös kehittyä omaan suuntaansa, jonka tarkoituksena on ollut luoda aidosti kanadalainen kirjallisuusperinne ja ilmaisutyyli.[6]

Kanadalainen kirjallisuus käsittelee usein kansallista ja alueellista identiteettiä. Yleisiä aiheita ovat muun muassa maan eri osien välinen vieraantuminen ja väärinkäsitykset. Esimerkiksi preeria-aluiden kirjallisuus kuvailee usein etäisyyttä Itä-Kanadaan, tai yksinäisyyttä, joka johtuu toisistaan vieraantuneista ja eristäytyneistä alueista. Monet kirjailijat, varsinkin maahanmuuttajataustaiset, ovat kirjoittaneet etnisistä ryhmistä ja monikulttuurisuudesta. Muita ominaispiirteitä kanadalaiselle kirjallisuudelle ovat muun muassa epäonnistuminen teoksen teemana, huumori, lievä amerikkalaisvastaisuus, ihmisen ja luonnon välinen suhde, satiiri ja ironia, itsepaheksunta, sekä maaseudun ja kaupunkielämän välinen suhde.

Ensimmäiset kanadalaiset kirjat olivat ranskalaisten tutkimusmatkailijoiden, lähetyssaarnajien ja uudisasukkaiden tekemiä. Merkittäviin teoksiin kuuluu muun muassa Marc Lescarbotin Histoire de la Nouvelle France (1609). Ensimmäinen merkittävä englanninkielinen kirjailija oli 1800-luvulla novascotialainen Thomas Haliburton. Häntä seurasivat William Kirby, Robert W. Service ja Sara Jeannette Duncan, joiden teoksista on tullut klassikoita.[2]

Kanadalainen romaanikirjallisuus alkoi kukoistaa 1940-luvulla, kun Hugh MacLennan, Thomas Raddall, W. O. Mitchell ja kanadanranskalainen Gabrielle Roy saivat kansainvälistä mainetta. Heitä seurasivat Robertson Davies, Mordecai Richler, Marie-Claire Blais ja Jacques Godbout. Seuraavien vuosikymmenien aikana pinnalle nousivat Margaret Laurence, Alice Munro, Margaret Atwood ja Michael Ondaatje.[2]

Elokuva ja televisio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanadalainen elokuvateollisuus käynnistyi heti elokuvahistorian alkuaikoina. Montrealissa esitettiin ensimmäinen elokuva 1896, ja kymmenen vuotta myöhemmin kaupunkiin perustettiin Pohjois-Amerikan ensimmäinen elokuvateatteri. James Freer valmisti ensimmäiset kanadalaiset elokuvat 1897, ja hän kuvasi niissä preerioiden elämää. Ensimmäinen juonielokuva valmistui 1913, ja Canadian Bioscope -tuotantoyhtiö menestyi hetken, mutta pian Hollywoodin suosio kaatoi kanadalaisen elokuvateollisuuden, joka ei pystynyt kilpailemaan Hollywoodia vastaan.[7]

Ensimmäiset Kanadan hallituksen tukemat elokuvat olivat Canadian Pacific Railwayn mainoselokuvia, jotka yrittivät houkutella ihmisiä CPR:n juniin. Brittiläisteä dokumenttiohjaajaa John Griersonia pyydettiin 1938 selvittämään kanadalaisen elokuvateollisuuden tulevaisuudennäkymiä. Grierson arvioi ne synkiksi, ja raportin perusteella hallitus perusti Kanadan kansallisen elokuvalautakunnan (NFB), jonka ensimmäiseksi johtajaksi valittiin Grierson.[7] Kanadan televisiotoiminta alkoi 1952, ja televisiosta tuli pian NFB:n elokuvien suosituin esityspaikka. Kanadan elokuvakehityksen yhtiö, nykyinen Telefilm Canada, perustettiin 1983. Sen tarkoituksena oli jakaa tuotantotukia ja tuottaa elokuvia ja televisiosarjoja.[8]

Suurin osa Kanadassa tuotetusta televisio- ja elokuvaviihteestä tuotetaan lähinnä pohjoisamerikkalaiselle valtavirtayleisölle. Suurimmat tuotantokeskukset ovat Toronto ja Vancouver, joka on koko Pohjois-Amerikan toiseksi suurin viihteen tuotantokeskus Los Angelesin jälkeen. Monet yhdysvaltalaiset elokuvat kuvataan Kanadassa pienempien kustannusten vuoksi. Torontossa järjestettäviä Toronton elokuvajuhlia pidetään yhtenä tärkeimpänä pohjoisamerikkalaisten elokuvien näyttämönä.

Kanadan elokuvatuotanto kukoistaakin periaatteessa, mutta kanadalaisella elokuvalla on vaikeuksia päästä kotimaassaan levitykseen, sillä yhdysvaltalaiset hallitsevat Kanadan markkinoita. Vain noin kaksi prosenttia Kanadan elokuvateattereissa esitetyistä elokuvista on kotimaisia.[8] Kanadalaiset elokuvat eivät kuitenkaan saa läheskään yhtä usein sellaista taloudellista menestystä ja laajaa yleisöä kotimaassaan kuin yhdysvaltalaiset elokuvat Kanadassa saavat, sillä yhdysvaltalaisten hallitsema elokuvien levitys ja pienemmät budjetit vaikeuttavat kanadalaisen elokuvan läpimurtoa huomattavasti. Kanadalaista elokuvaa pidetäänkin menestyksenä jo siinä tapauksessa, jos se tuottaa miljoona dollaria, joka on verrattain vähän 32 miljoonan asukkaan maassa.

Tunnetuimmat kanadalaiset näyttelijät ovat suuria elokuvatähtiä, joita saatetaan pitää maailmalla kuitenkin yhdysvaltalaisina.[7] Tunnettuja kanadalaisia näyttelijöitä ovat muun muassa Keanu Reeves, Jim Carrey, Leslie Nielsen, Donald ja Kiefer Sutherland, Michael J. Fox, William Shatner sekä Carrie-Anne Moss. Elokuvaohjaajista tunnetuimpia ovat puolestaan David Cronenberg, James Cameron, Denys Arcand ja armenialais-egyptiläis-kanadalainen Atom Egoyan.[8]

Ruokakulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanadalainen keittiö vaihtelee paljon alueittain. Yleisesti ottaen englanninkielisen Kanadan perinteinen keittiö on hyvin samanlainen kuin brittiläinen ja yhdysvaltalainen keittiö, kun taas ranskankielisen Kanadan keittiö pohjautuu ranskalaiseen keittiöön ja ranskalaisten turkiskauppiaiden talvimuonaan.

Molempien pohja on perinteisesti vuodenajan mukaisissa, tuoreissa ainesosissa ja säilykkeissä. Keittiöön kuuluu paljon kypsiä ja poimittuja elintarvikkeita, sekä villieläinten lihaa. Valmiit elintarvikkeet olivat vielä viime maalaissukupolville uutuus, joten jotkut niistä ovat hyvin suosittuja ja yleisiä esikaupungeissa asuvien ruokavalioissa. Kuitenkin kotitekoinen, lämmittävä ja terveellinen ruoka on tyypillistä kanadalaiselle keittiölle.

Itäisten provinssien keittiöön ovat vaikuttaneet meren läheisyys. Siellä syödään esimerkiksi paljon hummereita, turskaa ja [[Chionoecetes]-suvun rapuja. New Brunswickissä on jo nähtävissä ranskalaisvaikutteet, ja siellä tarjoillaan sianlihalla täytettyjä perunoita, poutine râpée. Quebecin ruokakulttuuri on hyvin ranskalaista, mutta osavaltio on myös maailman suurin vaahterasiirapin tuottaja. Ontario puolestaan on Kanada pienoiskoossa, ja siellä yhdistyvät monien alueiden ruoat. Alberta on Kanadan naudanlihapääkaupunki. Manitobassa on laajat itäeurooppalaiset vaikutteet, ja sinne on tullut heidän mukanaan muun muassa pierogeita ja makkaroita. Brittiläisessä Kolumbiassa merenantinet ovat jälleen pääosassa. Alkuperäisasukkaiden keittiö on ihan omanlaisensa, ja esimerkiksi inuteilla on monia eksoottisempia ruokalajeja, kuten valaanihosta tehty maktaaq.[9]

Nykyään monet kanadalaiset pitävät joitakin ruokia yksinomaan ”kanadalaisina”, mikäli ne ovat epätavallisia Yhdysvalloissa. Molemmissa maissa yleistä ruokakulttuuria, kuten pikaruokaa ja suosittujen ravintoloiden tarjontaa, pidetään usein ”pohjoisamerikkalaisena”.

Perinteisiä kanadalaisia ruoan ainesosia ovat muun muassa mustikka, marjatuomipihlajan marja, karibu, lohi, vaahterasiirappi, sekä paikalliset viinit, oluet ja juustot.

Tiedotusvälineet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sanomalehdet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähes kaikissa Kanadan suurissa tai keskikokoisissa kaupungeissa ilmestyy päivittäin vähintään yksi sanomalehti, sekä paikallisia, viikoittaisia lehtiä. Suurkaupungeissa ilmestyvistä useista sanomalehdistä yleensä vähintään yksi ilmestyy tabloid-koossa. Kaksikielisissä kaupungeissa, kuten Montrealissa ja Ottawassa, ilmestyy sekä ranskan- että englanninkielisiä sanomalehtiä. Kanadalaiset sanomalehdet ovat useimmiten suurten ketjujen omistuksessa.

Kanadassa ilmestyy kaksi suurta ”kansallista” sanomalehteä, jotka ovat molemmat englanninkielisiä: The Globe and Mail sekä National Post. Niiden levikki Kanadan ranskankielisimmässä provinssissa Quebecissa onkin verrattain vähäistä. Suurin viikkolevikki on joka päivä ilmestyvällä Toronto Starilla, jolla se on noin 2,0 miljoonaa. The Globe and Mailin päivälevikki on suurempi, mutta se ilmestyy vain kuusi kertaa viikossa. Sen viikkolevikki on noin 1,9 miljoonaa. Ranskankielisistä sanomalehdistä suurin levikiltään on montrealilainen Le Journal de Montréal, jonka viikkolevikki on noin 1,5 miljoonaa.[10]

Sähköiset tiedotusvälineet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanadassa toimii 685 (2007) televisiokanavaa, joista 456 on englanninkielisiä, 103 ranskankielisiä ja 126 muilla kielillä.[11] Maassa toimii myös 1 222 radiokanavaa, joista 912 on englanninkielisiä, 274 ranskankielisiä ja 36 lähettää ohjelmaa muilla kielillä.[12] Yleisradioyhtiönä toimii CBC, Canadian Broadcasting Corporation, jolla on sekä englannin- että ranskankielisiä televisio- ja radiokanavia. Lisäksi Kanadassa on kolme suurta yksityisesti omistettua televisiokanavaa: ympäri maata näkyvät, englanninkieliset CTV, Global ja Citytv, sekä vain Quebecissä ja sen lähialueilla näkyvät, ranskankieliset TVA ja V.

Tammikuussa 2006 julkaistun tutkimuksen mukaan noin 21,9 miljoonaa kanadalaista eli noin 66 prosenttia maan väestöstä käyttää Internetiä. Internetin käyttäjien määrässä Kanada sijoittuu maailman maista 12. sijalle.[13]. Laajakaistayhteyksien käyttäjiä maassa on noin 6,7 miljoonaa, mikä on 8. eniten maailmassa.[14] Vuoteen 2009 mennessä koti-internet liittymiä oli 10,1 miljoonaa, joka on noin 75 prosenttia maan kaikista talouksista. Nopeiden liittymien käyttäjämäärät ovat myös lisääntyneet viime vuosina. Vuonna 2009 1,5 Mbps tai nopeampien liittymien määrä nousi 62 prosenttiin, edellisen vuoden 52 prosentista.[15]

Urheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kanadan urheilu
Haavipallo eli lacrosse on toinen Kanadan kansallisurheilulajeista.
Jääkiekko on Kanadan suosituin urheilulaji ja toinen kansallisurheilulajeista.

Kanadan laissa määritellään maan kansallisurheilulajit, jotka ovat jääkiekko (talvilaji) ja haavipallo eli lacrosse (kesälaji).[16] Jääkiekko on kuitenkin selvästi seuratuin laji Kanadassa, jossa nykyaikainen jääkiekko onkin syntynyt. National Hockey League (NHL) perustettiin 1917, ja sen joukkueet olivat alkujaan kaikki kanadalaisia.[17] Sarjan voittajalle jaetaan Kanadan kenraalikuvernöörinä toimineen Frederick Stanleyn lahjoittamaa Stanley Cupia.[2] Nykyään NHL-liigan 30 joukkueesta 7 on kanadalaisia. Liigassa pelaa kuitenkin enemmän pelaajia Kanadasta kuin kaikista muista maista yhteensä. Kansainvälisissä turnauksissa Kanada on ollut yksi menestyneimmistä joukkueista niin miesten kuin naistenkin puolella. Monet kautta aikojen parhaimmista jääkiekkoilijoista, kuten Wayne Gretzky ja Gordie Howe ovat kanadalaisia.[2] Toinen todella suosittu talvilaji on curling, joka on suosittua erityisesti preeriaprovinsseissa. Kansainvälisellä tasolla Kanada on ollut menestynein maa sekä miesten että naisten puolella.

Kanadalainen jalkapallo, kuten amerikkalainen jalkapallokin, on rugbysta syntynyt joukkuepeli. Kansallisen kanadalaisen jalkapallon liigan, jossa pelaa yhdeksän joukkuetta, loppuottelu on hyvin suosittu televisiotapahtuma. Eurooppalainen jalkapallo on melko suosittua esimerkiksi nuorten, vanhusten ja koulujen välisissä liigoissa, mutta lajia ei pelata ammattitasolla kuten Euroopassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Se on kuitenkin Kanadan harrastetuin urheilulaji, ja sen rekisteröityneitä harrastajia on yhteensä 867 869.[18]

Torontosta on joukkue sekä baseballin MLB:ssä että koripallon NBA:ssa. Kummankin lajin juuret ovat lisäksi osittain kanadalaiset. Yhtä baseballin versiota pelattiin jo 1830-luvulla Londonin alueella, ja koripallon kehittäjä oli kanadalaissyntyinen James Naismith.[2] Koska suuri osa kanadalaisista asuu hyvin lähellä Yhdysvaltoja, voivat monet kanadalaiset katsoa myös Yhdysvaltojen ammattilaisliigojen, kuten NASCARin ja NFL:n, tapahtumia. Muita suosittuja kanadalaisten harrastamia urheilulajeja ovat esimerkiksi luistelu, hiihto, golf, uinti, baseball ja softball.

Kanada on osallistunut Moskovan 1980 kisoja lukuunottamatta jokaisiin olympialaisiin kesäolympialaisista 1904 lähtien. Montrealissa oli kesäolympialaiset 1976, Calgaryssä talviolympialaiset 1988 ja Vancouverissa talviolympialaiset 2010.[2] Kanadan menestyneimmät olympiaurheilijat ovat pyöräilijä ja pikaluistelija Clara Hughes ja pikaluistelija Cindy Klassen, jotka ovat molemmat voittaneet kuusi olympiamitalia.[19]

Kansallissymbolit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaahteran lehti on tunnettu kanadalainen symboli.

Vaahteran lehden käyttö Kanadan symbolina on peräisin 1800-luvun alusta, ja se esiintyy muun muassa Kanadan lipussa, pennin kolikossa ja vaakunassa. Kanadan monarkiaa symboloiva kruunu esiintyy vaakunassa, kenraalikuvernöörin lipussa, monien provinssien ja Nunavutin vaakunoissa, armeijan, ratsupoliisin, monien rykmenttien ja poliisivoimien arvomerkeissä, sekä joissain tiekylteissä. Kuningattaren kuva esiintyy hallintorakennuksissa, kouluissa, postimerkeissä, 20 dollarin seteleissä ja kaikissa kolikoissa.

Kanada tunnetaan metsistään ja vuorijonoistaan, ja niissä asustelevista eläimistään, kuten hirvestä, karibusta, majavasta, jääkarhusta, harmaakarhusta ja kanadanhanhesta. Majavan vertauskuvallinen asema on peräisin siitä, että Kanadan varhainen talous oli sidottu turkiskauppaan.[20] Muita tunnettuja symboleja ovat esimerkiksi Kanadan ratsupoliisi ja maan luonnonvaroista tehdyt tuotteet, kuten vaahterasiirappi.

Juhlapäivät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanadan kansallispäivän, Kanada-päivän, juhlintaa Ottawassa.
Päivämäärä Suomenkielinen nimi Englanninkielinen nimi Ranskankielinen nimi Huomautuksia
1. tammikuuta Uudenvuodenpäivä New Year's Day Nouvel an Lakisääteinen.
pääsiäissunnuntaita edeltävä perjantai Pitkäperjantai Good Friday vendredi saint Lakisääteinen.
pääsiäissunnuntain jälkeinen päivä Pääsiäismaanantai Easter Monday Pâques
25. toukokuuta edeltävä maanantai Victorian päivä Victoria Day fête de la Reine Lakisääteinen kuningattaren syntymäpäiväjuhla.
1. heinäkuuta Kanada-päivä (kansallispäivä) Canada Day fête du Canada Lakisääteinen Kanadan vuoden 1867 valtioliiton muistojuhla.
syyskuun ensimmäinen maanantai Työn päivä Labour Day fête du travail Lakisääteinen.
lokakuun toinen maanantai Kiitospäivä Thanksgiving action de grâce Lakisääteinen juhla, jossa kiitetään runsaasta viljasadosta. Juhlitaan eri päivänä kuin Yhdysvalloissa.
11. marraskuuta Kaatuneiden muistopäivä Remembrance Day jour du souvenir Kanadan sotaveteraanien muistojuhla.
25. joulukuuta Joulu Christmas Noël Lakisääteinen.
26. joulukuuta Tapaninpäivä Boxing Day lendemain de Noël Lakisääteinen.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Canada Encyclopædia Britannica. 2012. Encyclopædia Britannica Online. Viitattu 23.4.2012. (englanniksi)
  • Henriksson, Markku: Kanada – Vaahteranlehden maa. Helsinki: Gaudeamus, 2006. ISBN 951-662-965-2.
  • Zimmerman, Karla (toim.): Canada. Lonely Planet Publishing, 2011. ISBN 978-1-74714-9234-8.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Henriksson, s. 275–276.
  2. a b c d e f g h i j k l m Encyclopædia Britannica.
  3. Yhteiskunta, kulttuuri ja media formin.finland.fi. 1.2.2012. Ulkoasiainministeriö. Viitattu 14.5.2012.
  4. Henriksson, s. 298.
  5. a b c Henriksson, s. 297.
  6. CD-Facta (2005). Kanadan kirjallisuus. WSOY
  7. a b c Henriksson, s. 293.
  8. a b c Henriksson, s. 294.
  9. Zimmerman, s. 856–858.
  10. Daily Circulation Report 2010 (xls) Newspapers Canada. Viitattu 3.5.2012. (englanniksi)
  11. Facts and Figures (TV) Canadian Radio-television and Telecommunications Commission (CRTC). Viitattu 14.8.2010. (englanniksi), (ranskaksi)
  12. Facts and Figures (Radio) Canadian Radio-television and Telecommunications Commission (CRTC). Viitattu 14.8.2010. (englanniksi), (ranskaksi)
  13. Computer Industry Almanac – Worldwide Internet Users Top 1 Billion in 2005tiedot haettu 20. kesäkuuta 2006
  14. Computer Industry Almanac – USA Leads Broadband Subscriber Top 15 Rankingtiedot haettu 20. kesäkuuta 2006
  15. CRTC issues annual report on the communications industry 29. heinäkuuta 2010. Ottawa-Gatineau: Canadian Radio-television and Telecommunications Commission (CRTC). Viitattu 15.8.2010. (englanniksi), (ranskaksi)
  16. National Sports of Canada Act 17.11.2008. Department of Canadian Heritage. Viitattu 29.4.2012. (englanniksi)
  17. Henriksson, s. 290.
  18. Canada's hockey obsession leading to burnout among young players canada.com. 16.9.2008. Postmedia Network Inc. Viitattu 29.4.2012. (englanniksi)
  19. Canada Sports-Reference.com. Sports Reference LLC. Viitattu 29.4.2012. (englanniksi)
  20. Canadian Heritage – The Symbols of Canada – The Beavertiedot haettu 21. kesäkuuta 2006