Kana (kirjoitusjärjestelmä)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kirjoitusjärjestelmää, muista merkityksistä katso täsmennyssivu.
Hiragana- ja katakana-merkit

Kana on yleistermi japanin kielessä käytetyille hiragana- ja katakana-tavuaakkosille sekä lisäksi vanhalle man'yōgana-järjestelmälle. Merkit kehitettiin kiinalaisista kirjoitusmerkeistä (jap. 漢字, kanji) niille vaihtoehtoiseksi ja rinnakkaiseksi kirjoitukseksi.

Nykyinen käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tavuaakkosto muodostuu 46 tavusta. Kukin merkki koostuu konsonantista ja vokaalista, esimerkiksi ka, sa, mu; poikkeuksena ovat pelkät vokaalit ja "n". Jokaiselle tavulle on kaksi kirjoitustapaa: hiraganat ja katakanat. Katakanaa käytetetään eniten lainasanojen ja ei-japanilaisten nimien kirjoittamiseen tai tekstin korostamiseen, kuten mainosteksteihin; sitä on joskus verrattu kursiiviin.

Hiraganaa käytetään japania kirjoitettaessa pääasiassa kieliopillisiin rakenteisiin (taivutuspäätteet, postpositiot) ja japanilais- tai kiinalaisperäisiin sanoihin, joille ei haluta käyttää tai joille ei ole sanamerkkiä eli kanjiesitystä. Hiraganaa käytetään myös lapsille tarkoitettujen tekstien kirjoittamiseen. Teoriassa koko japanin kieli voidaan kirjoitaa hiraganoin.

Katakanoilla kirjoitetaan enimmäkseen muualta kuin Kiinasta lainattuja sanoja, länsimaisia erisnimiä sekä etenkin sarjakuvissa ääniä kuvaavia sanoja (kuten suomenkieliset viuh, pum, läts). Sitä käytetään myös kursiivin tapaan korostuksena tai tyylikeinona. Lisäksi esimerkiksi eläinten nimet ja kanjisanakirjoissa kiinalaisperäiset ääntämiohjeet kirjoitetaan usein katakanalla.

Molemmissa kana-merkistöissä on samat tavut (46 kappaletta), mutta johtuen katakanan käytöstä kuvaamaan muuta kuin japanin kieltä, sillä kirjoitetaan usein merkkiyhdistelmiä, joita ei hiraganaa käytettäessä tarvita. Kaunokirjallisuudessa, sarjakuvissa ja verkkokirjoittelussa niitä kuitenkin saatetaan käyttää hiraganassakin tyylikeinona, samoin kuin joitakin varsinaiseen merkistöön kuulumattomia merkkejä (esimerkiksi え゛, eli え (e) johon on lisätty pisteet ilmaisemaan äänteen epäselvyyttä, vrt. は (ha) ja ば (ba)).

Pienikokoisilla kanoilla voidaan kirjoittaa vähän tunnettujen kanjien viereen tai päälle niiden lausunta. Tätä kutsutaan nimellä furigana. Furiganaa käytetään yleisimmin lastenkirjoissa. Pienille lapsille tarkoitetussa kirjallisuudessa voidaan luopua siitä kokonaan ja käyttää hiraganoja, sillä he eivät vielä osaa kanjeja.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sekä hiragana että katakana ovat kehittyneet vanhasta man'yōgana-kanajärjestelmästä, eräänlaisista foneettisista kanjimerkeistä. Perinteisesti kanamerkistön kehittäjän on sanottu olevan buddhalainen pappi Kūkai 800-luvulla. Sitä ei kuitenkaan ole todistettu. Kūkai toi Japaniin Siddham-kirjoituksen palatessaan Kiinasta vuonna 806; hänen kiinnostuksensa puheeseen ja kirjoitukseen olisivat saaneet hänet pitämään foneettista aakkostoa japanin kielelle parempana kuin aikaisemmin käytettyä kiinalaista merkistöä.

Nykyinen kanamerkistö ja säännöt niiden käytölle kirjattiin lakiin vuonna 1946.

Aakkostus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanoja käytetään japanin kielessä aakkostukseen. Niitä käytetään gojūon-järjestelmän mukaan (あ い う え お … わ を ん), vaikkakin iroha-runon järjestystä käytetään myös joissakin tapauksissa. Sanakirjoissa on eroja lyhyitä ja pitkiä vokaaleja, pientä tsu-kanaa ja tarkkeita käyttävien merkkien järjestämisessä.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Kana