Kalomelielektrodi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kalomelielektrodi

Kalomelielektrodi on elektrodi, jota käytetään vertailuelektrodina useissa sähkökemiallisissa mittauksissa.

Rakenne ja toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalomelielektrodi koostuu lasisesta ulkokuoresta, jonka sisällä on kaliumkloridiliuosta. Liuos voi olla kylläistä tai molaarisuudeltaan 3,5M tai 0,5M. Kylläistä liuosta käyttävät elektrodit ovat yleisimpiä, koska tällöin kloridi-ionien konsentraatio pysyy vakiona, vaikka osa nesteestä pääsisikin haihtumaan elektrodin sisältä. Elektrodin päässä on huokoinen keraaminen tulppa, joka toimii suolasiltana. Kaliumkloridiliuokseen on upotettu lasiputki, jossa on nestemäistä elohopeametallia ja elohopea(I)kloridia eli kalomelia. Putki on yhteydessä kaliumkloridiliuokseen platinalangan välityksellä.[1][2][3]

Kalomelielektrodissa tapahtuva elektrodireaktio on:

½ Hg2Cl2(s) + e- → Hg(l) + Cl-

Tämän reaktion standardipotentiaali on +0,268V, mutta käytettäessä kylläistä kaliumkloridiliuosta on potentiaali hieman alhaisempi, +0,241V.[1]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalomelielektrodia käytetään vertailuelektrodina muun muassa pH-mittauksissa ja voltammetriassa. Elektrodi soveltuu käytettäväksi erityisen hyvin happamissa olosuhteissa.[4][5][2]

Kalomelielektrodista voidaan tehdä erilaisia muunnoksia esimerkiksi käytettäessä litiumkloridia kaliumkloridin tilalla soveltuu se paremmin käytettäväksi orgaanisissa liuottimissa tapahtuviin mittauksiin. Jos tutkittava näyte ei saa olla kontaktissa kloridi-ionien kanssa, sijoitetaan kaliumkloridiliuos ulomman kaliumnitraatilla täytetyn elektrodin sisään. Näissä tilanteissa voidaan käyttää myös elohopea-elohopeasulfaatti-elektrodeja.[1][3]

Kalomelielektrodin ongelmana on, että huokoinen suolasilta voi tukkeutua. Jos elektrodin sisään pääsee happipitoista ilmaa, voi se aiheuttaa korroosioita elohopeaelektrodissa. Epävakaata vastetta voi aiheuttaa myös Hg+-ionien disproportioituminen elohopeaksi ja Hg2+-ioneiksi. Elektrodissa käytettävä elohopea ja elohopea(I)kloridi ovat myös myrkyllisiä, minkä vuoksi elektrodi voidaan korvata useissa sovelluksissa Hopea-hopeakloridielektrodilla.[2][3][4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Daniel C. Harris: Quantitative Chemical Analysis, s. 300. W.H. Freeman and Company, 2007. ISBN 978-0-7167-7041-1. (englanniksi)
  2. a b c John S. Newman,Karen E. Thomas-Alyea: Electrochemical systems, s. 137. Wiley-IEEE, 2004. ISBN 978-0-471-47756-3. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 03.10.2010). (englanniksi)
  3. a b c R.S. Khandpur: Handbook of analytical instruments, s. 517. McGraw-Hill Professional, 2006. ISBN 978-0070604605. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 03.10.2010). (englanniksi)
  4. a b Helmuth Galster: pH Measurement and Control, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2002 Teoksen verkkoversio Viitattu 03.10.2010
  5. Günter Henze: Analytical Voltammetry and Polarography, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2002 Teoksen verkkoversio Viitattu 03.10.2010
Tämä kemiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.