Kalliosinisiipi
| Kalliosinisiipi | |
|---|---|
.jpg) |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
| Suomessa: | |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Niveljalkaiset Arthropoda |
| Alajakso: | Kuusijalkaiset Hexapoda |
| Luokka: | Hyönteiset Insecta |
| Lahko: | Perhoset Lepidoptera |
| Alalahko: | Imukärsälliset perhoset Glossata |
| Osalahko: | Erilaissuoniset perhoset Heteroneura |
| Yläheimo: | Päiväperhoset Papilionoidea |
| Heimo: | Sinisiipiset Lycaenidae |
| Suku: | Scolitantides |
| Laji: | orion |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Scolitantides orion |
|
| Synonyymit | |
|
|
| Alalajit | |
|
|
| Katso myös | |
Kalliosinisiipi (Scolitantides orion) on sinisiipisten heimoon kuuluva päiväperhonen, joka on sen harvinaisuuden vuoksi luokiteltu Suomessa vaarantuneeksi (VU)[3]. Se on yksi Suomen neljästä rauhoitetusta sinisiivestä[4] ja kuuluu kansainvälisiin vastuulajeihin[5].
Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kalliosinisiiven sukupuolet muistuttavat toisiaan, mutta naaraat ovat yleisvaikutelmaltaan tummempia. Siipien yläpinnat ovat violetinsiniset, niiden ulkoreunassa on leveähkö musta reunajuova ja sekä etu- että takasiivissä on suuret mustat reunatäplät, joiden siivenpuoleisessa reunassa on vaaleansinisiä kuutäpliä. Siiven keskellä on tumma keskitäplä, joka erottuu etusiivissä hyvin, mutta on takasiivissä selvästi himmeämpi. Pohjoismainen alalaji S. o. wahlgreni on yläpinnoiltaan sinisempi kuin eteläisemmät muodot. Siipiripset ovat valkoiset, siipisuonten kohdilta tummat. Siipien alapinnat ovat hyvin vaaleanharmaat ja niissä on runsaasti laajoja, melko nelikulmaisia mustia täpliä ilman valkoista reunusta. Takasiipien alapinnalla, kohtalaisen kaukana siiven reunasta, on rivi oransseja täpliä, jotka ovat sulautuneet yhteen ja muodostavat yhtenäisen, oranssin juovan. Siipiväli 27–32 mm.[6][7][8][9]
-
Scolitantides o. orion ♀ -
Scolitantides o. orion ♀ △
_Scolitantides_orion_orion_-_Yantyshevo_Sakmara_River_Russia_female_dorsal.jpg)
_Scolitantides_orion_orion_-_Yantyshevo_Sakmara_River_Russia_female_ventral.jpg)
Levinneisyys ja lentoaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Eniten kalliosinisiipeä on tavattu Euroopassa Itävallan, Sveitsin ja Pohjois-Italian vuoristoisilla alueilla. Sitä on tavattu myös Romaniassa, Saksassa ja Espanjassa. Lajin pohjoisimmat havainnot on tehty Etelä- ja Itä-Suomessa sekä Ohotanmeren rannalla sijaitsevan Magadanin kaupungin lähistöllä.[10] Pohjoismaissa esiintymiä on Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa ja ne kaikki sijoittuvat kapeahkolle itä-länsisuuntaiselle linjalle Venäjän Karjalasta Oslon tienoolle.[8] Suomessa laji on ollut aina harvinainen ja esiintyy nykyisin vain muutamilla erillisillä alueilla. Selvästi merkittävin esiintymä on Lohjan ympäristössä. Paikoitellen perhonen voi esiintyä varsin runsaslukuisena. Kalliosinisiiven lentoaika kestää toukokuun loppupuolelta heinäkuun alkuun.[11][12]
Elinympäristö ja elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kalliosinisiipi elää usein vesistöjen läheisyydessä ja suosii avoimia ja aurinkoisia kallioita, joilla kasvaa toukan ravintokasvina toimivia maksaruohoja. Emäksinen maaperä on perhosille suotuisa, mutta suoranaista kalkkimaata se näyttää välttelevän. Laji on taantunut laajalla alueella, mikä johtuu muiden muassa elinympäristöjen umpeenkasvusta ja rakentamisesta.[8][13]
Naaras munii ravintokasvien lehdille ja toukat kuoriutuvat 2–3 viikkoa myöhemmin. Toukka syö lehtiä alapinnoilta aiheuttaen niihin ikkunamaisia ohentumia. Se on myrmekofiili ja täysin riippuvainen muurahaisten tarjoamasta hoivasta. Tokkavaihe kestää noin kuukauden. Laji talvehtii kotelona, mutta Keski- ja Etelä-Euroopassa sukupolvia voi olla kesän aikana kaksi.[8][13][14]
Kalliosinisiipi on ollut Suomessa rauhoitettu vuodesta 1989 alkaen.[12][4] Yksittäisen perhosen korvaushinta on 420 euroa[15].
Ravintokasvi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Toukan ravintokasveja ovat maksaruohot, erityisesti isomaksaruoho (Hylotelephium telephium) ja valkomaksaruoho (Sedum album).[8][14]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Lauri Kaila, Marko Mutanen: Kalliosinisiipi – Scolitantides orion Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
- ↑ Scolitantides orion jezoensis NCBI taxonomy database. Viitattu 21.3.2008. (englanniksi)
- ↑ Jari-Pekka Kaitila, Kari Nupponen, Jaakko Kullberg & Erkki Laasonen 2010. Perhoset. Julk.: Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.). Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b Finlex: rauhoitetut eläinlajit
- ↑ Suomen kansainväliset vastuulajit: perhoset
- ↑ Norges sommerfugler (norjaksi)
- ↑ Lionel G. Higgins, Norman D. Riley, suom. Olavi Sotavalta: Euroopan päiväperhoset. Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1973. ISBN 951-30-2311-7. s. 278
- ↑ a b c d e Nationalnyckeln till Sveriges flora och fauna. Fjärilar: Dagfjärilar. Hesperiidae – Nymphalidae. ArtDatabanken, SLU, 2005. 91-88506-51-7. s. 198–199
- ↑ Svenska fjärilar (ruotsiksi)
- ↑ Scolitantides orion Global Biodiversity Information Facility. Viitattu 21.3.2008.
- ↑ Perhosviki (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b Pertti Pakkanen: Kalliosinisiipi. Suomen Perhostutkijain Seura.
- ↑ a b Kimmo Silvonen, Morten Top-Jensen & Michael Fibiger: Suomen päivä- ja yöperhoset – maastokäsikirja. BugBook Publishing, 2014. 978-87-993512-9-9. s. 139
- ↑ a b Tari Haahtela, Kimmo Saarinen, Pekka Ojalainen & Hannu Aarnio: Suomen ja Euroopan päiväperhoset. Gummerus Kustannus oy, 2012. 978-951-20-8386-2. s. 136
- ↑ Finlex: Ympäristöministeriön asetus rauhoitettujen eläinten ja kasvien ohjeellisista arvoista (Arkistoitu – Internet Archive)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Luontoportti: Kalliosinisiipi (Scolitantides orion)
- Suomen Perhoset: Kalliosinisiipi
- UniProt, Taxonomy: Scolitantides orion (englanniksi)
- Bestimmungshilfe des Lepiforums (Arkistoitu – Internet Archive) (saksaksi)
- Moths and Butterflies of Europe and North Africa (englanniksi)
| ||||||||||