Kalle Väänänen
Kaarle Viktor (Kalle Vihtori) Väänänen (22. maaliskuuta 1888 Kuopio – 12. elokuuta 1960 Lahti)[1] oli suomalainen kirjailija ja oppikoulun opettaja.
Henkilöhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Väänäsen vanhemmat olivat poliisikonstaapeli Kaarlo Vilho Väänänen ja Maria Niskanen. Hän pääsi ylioppilaaksi 1907 ja valmistui filosofian kandidaatiksi ja maisteriksi 1915. Väänänen toimi luonnoonhistorian ja maantieteen opettajana Viipurin uudessa yhteiskoulussa 1922–1929, Viipurin tyttölyseossa 1929–1945 ja Lappeenrannan lyseossa 1945–1952. Talvi- ja jatkosodan aikana Väänänen oli viihdytysjoukoissa.[2] Vuosina 1945−1947 Väänänen oli komennettuna opettajaksi Valtion sisäoppilaitokseen (”Internaatti”) Niinisalon varuskuntaan. Väänänen oli naimisissa Alma Maria Vanamon (ent. Vilander) kanssa vuosina 1912–1945.[3] Avioeron jälkeen hän meni uusiin naimisiin 1948 Kerttu Vainion (ent. Grönlund) kanssa.
Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Väänänen kirjoitti myös nimimerkeillä K. V., Korsukolportööri ja Laulajapoika. Osassa teoksiaan hän käytti savon murretta.[4] Hän laati myös luonnon- ja maantieteellisten kirjojen arvosteluja ja pakinoita sekä suomennoksia muun muassa Wilhelm Buschin teoksista.[3][2]
- Luonnonkansojen häviäminen, 1917
- Savitaipaleen rintama vapaussodassa, 1921
- Minkä mitäkin Lauluveikoista, 1923
- Viipurin läänin maanviljelysseura. 2, 1923
- Lauluveikon virsikirja. 1, 1924
- Savolaesta sanarrieskoo, 1924
- Uutta sanarrieskoo, 1925
- Pöljäm pysäkiltä palamupuihen siimekseen, 1926
- Runokaakin kavionkapsetta, 1926
- Letkuvarrev viereltä, 1927
- Junkkarien joukko, 1928
- Tietoja eräistä ulkomaalaisista maatalouskouluista, 1928
- Sanarrieskoo, 1930
- Tulipa Kytrelahden naisillekin kesä, 1930
- Sanarrieskoo kolomas kannikka, 1930[3]
- Sanarrieskoo, kootut murrerunot, 1931
- Kaksi nuorta sydäntä, 1932
- Issias ja miten siitä paranin, 1934
- Suomen maantieto, 1937 (yhdessä Eliel Arton kanssa)
- Poliisin poika, 1938
- Vainotien vartijat, 1939
- Korsusta korsuun Kannaksella, 1941
- Runoruunalla ryssää päin, 1942[5]
- Interparrat opin tiellä, 1953
- Peräkorven Ierikka ja muita mukavia juttuja, 1954
- Täss’ on teille terveisiä, 1954
- Olinpa minäkin turisti, 1955
- Jotakin ehkä tietäisin, 1957
- Kyminlaakson lääkäriseura 1909–1959, 1959
- Tukkanuottasilla, 1957
- Koulukaskuja, 1962 (Veikko Haakanan toimittama)
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Pohjoissavolaisen kaunokirjallisuuden bibliografia, Kuopio.fi (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b Suomen kirjailijat 1917–1944, s. 528. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1981. ISBN 951-717-238-9.
- ↑ a b c Toivo Pekkanen, Reino Rauanheimo (toim.): Uuno Kailaasta Aila Meriluotoon. Suomalaisten kirjailijain elämäkertoja: Kalle Väänänen, s. 53-58. Porvoo: WSOY, 1947.
- ↑ Eteläkarjalaisia kirjailijoita: Väänänen Kalle (Arkistoitu – Internet Archive) Lappeenrannan kaupunginkirjasto. Viitattu 8.7.2014.
- ↑ Marjo Kaartinen, Hannu Salmi & Marja Tuominen: Maamme: itsenäisen Suomen kulttuurihistoria, s. 203. Veli-Pekka Lehtola: Kuoleman ja elämän rintamat. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2016. ISBN 978-952-222-686-0.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||||||
