Kaliumnatriumtartraatti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kaliumnatriumtartraatti
K-Na-L-(+)-tartrate.png
Tunnisteet
CAS-numero 304-59-6
IUPAC-nimi Kaliumnatrium-2,3-dihydroksibutaanidioaatti
Ominaisuudet
Kemiallinen kaava C4H6O6KNa
Moolimassa 210,162 g/mol
Tiheys 1,79[1] g/cm³
Sulamispiste 70-80 °C[1]
Kiehumispiste 215 °C[1]
Liukoisuus 260 g/l (0 °C)[1]

Kaliumnatriumtartraatti eli natriumkaliumtartraatti (C4H4O6KNa) on viinihapon kalium- ja natriumsuola. Yhdistettä valmisti ensimmäisen kerran ranskalainen apteekkari Pierre Seignette vuonna 1672 La Rochellen kaupungissa. Tämän vuoksi yhdiste tunnetaan myös nimillä seignettesuola ja rochellesuola. Kaliumnatriumtartaattia voidaan käyttää muun muassa elintarvikkeissa lisäaineena ja lääkeaineena.[2][3]

Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huoneenlämpötilassa kaliumnatriumtartaatti on valkoisia tai värittömiä kiteitä. Yhdiste on hygroskooppista eli se imee helposti ilmasta kosteutta. Kidevedettömän yhdisteen lisäksi tunnetaan myös kidevedellinen tetrahydraatti (C4H4O6KNa·4H2O). Kidevesi poistuu yhdisteestä kuumentamalla yli 200 °C:n lämpötilaan. Kaliumnatriumtartraatti liukenee hyvin veteen, mutta ei orgaanisiin liuottimiin. Kaliumnatriumtartraattikiteet ovat optisesti aktiivisia.[1][4]

Valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaliumnatriumtartaattia valmistetaan neutraloimalla kaliumvetytartraattia eli viinikiveä natriumhydroksidin tai natriumkarbonaatin avulla. Lopuksi seosta käsitellään vielä kaliumoksalaattiliuoksella. Yhdiste kiteytetään liuoksesta jäähdytämällä hitaasti. Muodostuneet kiteet suodatetaan, pestään ja kuivataan.[1][2][3][4]

Kaliumnatriumtartaattia voidaan käyttää lääketieteessä ulostuslääkkeenä, leivinjauheissa, elintarvikkeissa happamuudensäätöaineena, jolloin sen E-koodi on E 337, sokerien läsnäolon ilmoittamiseen käytetyn Fehlingin liuoksen valmistuksessa ja peilien hopeoinnissa. Kaliumnatriumtartraattikiteet ovat pietsosähköisiä, joten yhdistettä käytetään myös esimerkiksi mikrofoneissa.[1][2][3][4][5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Alén, Raimo: Kokoelma orgaanisia yhdisteitä: Ominaisuudet ja käyttökohteet, s. 468. Helsinki: Consalen Consulting, 2009. ISBN 978-952-92-5627-3.
  2. a b c Gary T. Blair & Jeffrey J. DeFraties: Hydroxy Dicarboxylic Acids, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2000. Viitattu 24.6.2014
  3. a b c Jean-Maurice Kassaian: Tartaric Acid, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2000. Viitattu 24.6.2014
  4. a b c Thomas Scott, Mary Eagleson: Concise encyclopedia chemistry, s. 890. Walter de Gruyter, 1994. ISBN 978-3110114515. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 24.6.2014). (englanniksi)
  5. Lisäaineopas Evira. Viitattu 24.6.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]