Kalevi Wiikin teoria suomalaisten alkuperästä

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Fonetiikan professori Kalevi Wiik argumentoi kirjoissaan Eurooppalaisten juuret (2002)[1] ja Suomalaisten juuret (2004)[2] jo aiemmin esittelemäänsä teoriaa suomalaisten alkuperästä. Sen mukaan suomalaisten kielelliset ja geneettiset esi-isät olisivat Pohjois-Euroopan ja pohjoisen Keski-Euroopan ensimmäisiä asukkaita. Wiik ei silti ole laajan alkukodin kannattaja. Myös hänen mukaansa uralilaista kantakieltä on aluksi puhuttu suppealla alueella, josta se on myöhemmin levinnyt laajemmalle alueelle.

Tämänkaltaiset teoriat eivät sinänsä olleet uusia: niitä olivat kehitelleet mm. ruotsalaiset, saksalaiset ja ranskalaiset tutkijat jo ennen Wiikiä. Uutta oli teorioiden kokoaminen ja yritys selittää kaikkien eurooppalaisten alkuperä yhdellä kertaa kaikkia tieteitä apuna käyttäen ja varsinkin tämänkaltaisen teorian tuominen Suomeen. Aiemmat kielten, arkeologian ja geenien tutkimukset olivat johdattaneet suomalaisten alkuperän eri suuntiin. Samankaltaisia teorioita on kehitelty myös indoeurooppalaisista kielistä [2].

Wiikin teorian pääkohdat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jääkauden aikaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jääkauden aikaan valtaosa Eurooppaa oli asumiskelvotonta: ihmisiä asui keskittyneenä lähinnä kolmessa paikassa, eli Iberiassa, Ukrainassa ja Balkanilla. Tämä perustuu mm. yleisesti hyväksyttyyn arkeologiseen tietoon siitä, että jääkauden aikaisessa Euroopassa oli kolme asuttua aluetta eli refugia. Lämpimämpinä kausina ihmiset asuttivat alueita laajemmin, kylmempinä taas suppeammin, keskittyen kuitenkin lähinnä noihin kolmeen paikkaan. Näillä alueilla oli tai niille kehittyi toisistaan erilliset kielimuodot, sillä ne olivat vain vähän tekemisissä keskenään. Ne olivat alkuperä kolmelle nykyeuroopan kieliryhmälle: Balkanin asutus indoeurooppalaiselle, Ukrainan suomensukuiselle, ja näistä kaukaisempi Iberian keskus baskilaiselle kielikunnalle.

Miksi juuri nämä ryhmät näihin refugeihin?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Baskilaisen kieliryhmän iberialainen alkuperä on näistä ehkä helpoin selittää. Baskeille ei ole keksitty mitään muutakaan alkuperää, he eivät oikein voi olla muualtakaan. Suomensukuisen kielen näinkin eurooppalainen alkuperä taas on selitettävissä mm. geenitutkimuksen avulla. Suomalaisten geneettiset esi-isät eivät voi olla Aasiasta, ja sukulaisuus germaanikansoihin on läheinen. Sen lisäksi suomensukuisissa kielissä on hyvin vanha indoeurooppalaisten lainasanojen kerros, joka kertoo jo muinaisista kontakteista kielten välillä. Wiik on siis yhtä mieltä perinteisen näkemyksen kanssa siinä, että uralilaisen kielikunnan "alkukoti" on lähellä indoeurooppalaisten "alkukotia". Ukrainan ja Balkanin keskittymien väestöt elivät suhteellisen lähekkäin ja vaihtoivat varmaan jo jääkauden lopulla sanoja ja geenejä.

Levittäytyminen jään sulaessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mannerjään sulaessa levittäytyi näiden refugien väestö uusille alueille sitä mukaa, kun ne paljastuivat jään ja veden alta. Baskilainen kieli levisi Britanniaan ja läntiseen Eurooppaan. Suomensukuinen kieliryhmä oli jo alkujaan pohjoisempana kuin indoeurooppalainen, siksi se sai etuaseman vapautuneiden alueiden valtauksessa. Suomensukuiset asuttivat Pohjois-Euroopan sekä pohjoisen ja itäisen Keski-Euroopan. Indoeurooppalaiset levisivät Balkanilta niille alueille, jotka olivat jääneet suomensukuisilta ja baskeilta asuttamatta: Keski-Eurooppaan ja keskiseen ja itäiseen Etelä-Eurooppaan. Pidemmälle he eivät aluksi päässeet, sillä muut alueet oli jo asutettu.

Suomen maaperän ensimmäiset asukkaat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sulavaa jäätikköä ja merestä nousevaa maata seurailleet uralilaisten kielten puhujat olivat Wiikin mukaan Suomen maaperän ensimmäisten asukkaiden joukossa. Tähän viittaa hänen mukaansa myös jatkuvuusteoria, jonka mukaan Suomen asutus ei ole kokenut katkoja tähän päivään mennessä. Hän pitää kuitenkin mahdollisena, että baskilaiskieliä muistuttaneita kieliä olisi voitu puhua pohjoisessa ja läntisessä Fennoskandiassa ehkä jo aiemmin jääkaudella.

Saamelaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saamelaisten alkuperän Wiik selittää siten, että he olisivat ainakin osittain peräisin Iberian refugista, ja matkanneet ehkä jo jääkauden aikaan tai sen loppuvaiheissa rannikkoa pitkin pohjoiseen nykyisen Norjan rannikolle saakka, jota Golfvirta piti aivoimena. Siellä he olisivat eriytyneet omaksi geneettiseksi ja kielelliseksi kokonaisuudekseen. Myöhemmin saamelaiset olisivat omaksuneet lähistöille ilmaantuneen uralilaisen kielen. Wiikin mukaan saamelaiskielistä on ehkä löydettävissä joitain baskilaispiirteitä.

Indoeurooppalaisen kieliryhmän nousu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Indoeurooppalaiset kuitenkin omaksuivat maanviljelyn sekä muitakin keksintöjä Lähi-idän kansoilta, mistä aiheutui heille etuja. Heidän määränsä kasvoi ja elintasonsa parani. Heistä tuli arvostettuja suomensukuisten ja baskilaisten metsästäjä-keräilijöiden keskuudessa. Mikäli metsästäjä-keräilijä halusi nostaa elintasoaan ja päästä samaan statusasemaan ja heidän ryhmäänsä, hänen oli omaksuttava maanviljelijöiden elintapa, kulttuuri, ja identiteetti — ja kieli.

Germaaniset, slaavilaiset ja balttilaiset kielet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Germaaniset, slaavilaiset ja balttilaiset kielet syntyivät siten, että suomensukuista kieltä puhuneet vaihtoivat kieltään halutessaan nostaa statustaan tai elintasoaan. Tätä Wiik perustelee mm. näistä kielistä löytämänsä suomensukuisen substraatin avulla. Suomensukuisten kielten puhujat oppivat uuden kielensä hieman huonosti, kuten kaikki uuden kielen oppijat, ja nämä "oppimisvirheet" muodostuivat tunnusmerkillisiksi syntyneillä germaani-, slaavi- ja balttilaiskielille. Wiikin mukaan niistä on löydettävissä sellaisia "virheitä" verrattuna alkuperäiseen indoeurooppalaiseen kieleen, jotka juuri suomensukuisten kielten esiasteen puhuja olisi tehnyt. Puhujat muokkasivat oppimansa kielen oman kielensä ääntämistapojen ja rakenteiden mukaan. Myös joitakin sanoja saattoi jäädä alkukielestä; sellaisia, joita tulokaskielessä ei ollut, kuten jää ja valas(kala) ja mahdollisesti jotkin puiden nimet. Tällaisten substraattisanojen tutkimus on kuitenkin hänenkin mukaansa vielä kesken.

Wiik perustelee teoriaansa myös genetiikan tutkimustuloksilla. Hänen mukaansa germaanisten, balttilaisten ja slaavilaisten kielten puhujien ja läntisempien uralilaisten kielten puhujien välinen läheinen geneettinen sukulaisuus selittyy parhaiten siten, että germaanit, baltit ja slaavit ovat kielensä vaihtaneita, entisiä uralilaisten kielten puhujia.

Indoeurooppalaisuuden leviäminen ja suomensukuisten kielten väistyminen jatkui näihin päiviin asti, ja siitä on todisteita historialliselta ajalta Baltian, Venäjän ja Skandinavian alueilta. Myös historiallisena aikana elinkeinojen ja teknologioiden erot ovat saaneet uralilaisten kielten puhujia sulautumaan indoeurooppalaisiin. Wiikin teorian mukaan historiallisen ajan kehitys on jatkoa paljon pitempiaikaiselle kehitykselle.

Kelttiläiskielet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teorian mukaan kelttiläiskielet syntyivät, kun baskilaiskieliset metsästäjä-keräilijät vastaanottivat indoeurooppalaisen kulttuuri—kieli -paketin. Myöhemmin germaanikielet syrjäyttivät kelttiläiskielet laajoilta alueilta.

Samojedit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomensukuinen kieli muodostui tehokkaamman metsästystavan ansiosta statuskieleksi suhteessa eräisiin Pohjois-Aasian kieliin, joiden lähistölle se oli levittäytynyt. Jokin Uralin takainen aasialainen ryhmä vaihtoi kieltään, ja tästä muodostuivat samojedit. Näin Wiik selittää näiden ainoiden varsinaisesti aasialaispiirteisten suomensukuista kieltä puhuvien alkuperän. Ajan myötä aasialaisia geenejä levisi jonkin verran läpi Euroopan siten, että suomalaisetkin saivat osansa, joskaan eivät mitenkään erityisen suurta osuutta.

Wiikin teorian kritiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wiikin teoria sai kovaa kritiikkiä fennougristeilta ja indogermanisteilta, joiden nykyisen käsityksen mukaan suomensukuisten kielten alkukoti on lähellä Volgan mutkaa tai Uralvuoristoa, mistä kieli on levinnyt eri suuntiin. Näiden kielentutkijoiden mukaan Wiikin germaanisista, balttilaisista ja slaavilaisista kielistä esittelemät oletetut uralilaiset (suomalais-ugrilaiset) substraattipiirteet eivät ole uskottavia. Lisäksi sanastollinen todistus urallaisesta substraatista puuttuu: esimerkiksi germaanissa on paljon ei-indoeurooppalaista substraattisanastoa, mutta sillä ei ole mitään tekemistä uralilaisten kielten kanssa.[3][4]

Wiikin näkemys on siis ristiriidassa sekä sen kanssa, mitä kielitiede on löytänyt niistä Keski-Euroopan muinaiskielistä, jotka ovat jättäneet jälkiä alueen indoeurooppalaisiin kieliin, että sen kanssa, mitä kielitiede on esittänyt uralilaisten kielten varhaisesta puhuma-alueesta. Näiden oletettujen paleoeurooppalaisten muinaiskielten on voitu havaita poikenneen niin äänteistöltään kuin sanastoltaankin täydellisesti uralilaisista kielistä ja niiden perusteella rekonstruoidusta kantauralista.

Aiheesta on käyty pitkään väittelyä, mutta kielentutkijat eivät yleisesti pidä Wiikin näkemystä uskottavana.[5] Suomalaisten geneetikkojen ja jossakin määrin arkeologienkin keskuudessa löytyi vielä 1990-luvun lopussa teorialle jonkin verran ymmärrystä.[6][7] Tämä johtuu siitä, että Wiikin teoria perustuu genetiikan ja arkeologian tuloksille: suomalaisethan muistuttavat geeneiltään suuressa määrin muita pohjoisia eurooppalaisia, ja kulttuurista jatkuvuutta voidaan seurata aina Suomen alkuasuttajiin saakka. Kielitiedettä ja sen tuloksia vähemmän tuntevat saattavatkin Wiikin tapaan olettaa, että geneettinen ja arkeologinen jatkuvuus voisivat todistaa kielellisestä jatkuvuudesta. 1990-luvun lopun jälkeen on kuitenkin tullut lisää tietoa jo silloin olemassa olleen lisäksi muun muassa Pohjois-Euroopassa ennen sekä indoeurooppalaisia että uralilaisia kieliä esiintyneistä paleoeurooppalaisista kielistä[8][9][10][11][12][13]. Viimeksi Wiikin teoriaan kohdistunutta kritiikkiä on tarkasteltu kootusti Itä-Suomen yliopistossa vuonna 2012 valmistuneessa opinnäytteessä. Työn loppupäätelmä on, että Wiikin paradigma perustuu piittaamattomuuteen tieteellisestä metodista ja kuuluu näennäistieteen piiriin.[14]

Kriitikkojen mukaan Wiikin teoria ei perustu tieteellisesti pätevälle menetelmälle, koska geneettinen tai arkeologinen jatkuvuus eivät voi todistaa kielellisestä jatkuvuudesta. Tämän käsityksen mukaan menneisyyden kielitilanteesta voidaan saada tietoa ainoastaan kielentutkimuksen keinoin.[15][16] Kalevi Wiikin ja hänen tunnetuimpien tukijoidensa (edesmennyt professori Kyösti Julku, Tarton yliopiston entinen uralilaisten kielten professori Ago Künnap) on syytetty jopa astuneen tieteen ulkopuolelle teorioineen. Historiantutkija Aslak Aikion mukaan Wiikin teorian tukena ei ole yhtään hyväksyttyä akateemista opinnäytettä tai tutkimusta, joka olisi ilmestynyt riippumattomassa vertaisarvioidussa tieteellisessä julkaisussa. Tämän sijaan ryhmä on järjestänyt suljettuja kutsutilaisuuksia, joihin ulkopuolisilla kriitikoilla ei ole ollut yleensä asiaa. Wiikin on väitetty lakanneen puolustamasta teorioitaan tieteellisillä foorumeilla ja sen sijaan keskittyneen propagoimaan näkemyksiään maallikoille aikakaus- ja sanomalehdissä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Wiik, Kalevi: Eurooppalaisten juuret. Jyväskylä: Atena, 2002. ISBN 951-796-250-9.
  2. Wiik, Kalevi: Suomalaisten juuret. Jyväskylä: Atena, 2004. ISBN 951-796-367-X.
  3. Kallio, Petri & Koivulehto, Jorma & Parpola, Asko 1997: "Kantagermaanin suomalais-ugrilainen substraatti": perusteeton hypoteesi. – Tieteessä tapahtuu 8/1997. http://www.tieteessatapahtuu.fi/897/PARPOLA.pdf
  4. Kallio, Petri & Koivulehto, Jorma & Parpola, Asko 1998: "Kantagermaanin suomalais-ugrilainen substraatti": edelleen perusteeton hypoteesi. – Tieteessä tapahtuu 3/1998. http://www.tieteessatapahtuu.fi/983/kallioym.html
  5. Ante Aikio, Raimo Anttila, Sheila Embleton, Sirkka-Liisa Hahmo, Arja Hamari, Cornelius Hasselblatt, Esa Itkonen, Juha Janhunen, Petri Kallio, László Keresztes, Jorma Koivulehto, Ulla-Maija Kulonen, Johanna Laakso, Martti Leiwo, Jouko Lindstedt, Asko Parpola, Janne Saarikivi, Merlijn de Smit & Jussi Ylikoski: Tieto-Finlandia-ehdokkaana silkkaa huuhaata?. Helsingin Sanomat, 23.12. 2002, s. C6.
  6. Norio, Reijo 1999: Mitä geenitutkimus voi kertoa suomalaisista? Pohjan poluilla. Suomalaisten juuret nykytutkimuksen mukaan. Bidrag till kännedom av Finlands natur och folk 153. Suomen tiedeseura.
  7. Halinen, Petri 1999: Saamelaiset – arkeologinen näkökulma. Pohjan poluilla. Suomalaisten juuret nykytutkimuksen mukaan. Bidrag till kännedom av Finlands natur och folk 153. Suomen tiedeseura.
  8. Jaakko Häkkinen: Mikä alkuperässämme sitten on varmaa? Jaakko Häkkinen. Viitattu 16.7.2009.
  9. Schrijver, Peter 2001: Lost languages in northern Europe. Teoksessa: Christian Carpelan, Asko Parpola & Petteri Koskikallio (toim.): Early Contacts between Uralic and Indo-European: Linguistic and Archaeological Considerations. Papers presented at an international symposium held at the Tvärminne Research Station of the University of Helsinki 8–10 January, 1999. Suomalais-Ugrilaisen Seuran Toimituksia 242. ISBN 952-5150-59-3
  10. Aikio, Ante 2004: An essay on substrate studies and the origin of Saami. — Irma Hyvärinen / Petri Kallio / Jarmo Korhonen (eds.), Etymologie, Entlehnungen und Entwicklungen: Festschrift für Jorma Koivulehto zum 70. Geburtstag, pp. 5–34. Mémoires de la Société Néophilologique de Helsinki 63. Helsinki.
  11. Aikio, Ante 2006: On Germanic-Saami contacts and Saami prehistory. — Journal de la Société Finno-Ougrienne 91: 9–55. [1]
  12. Saarikivi, Janne: Is there Palaeo-European substratum interference in western branches of Uralic? Journal de la Société Finno-Ougrienne 90. Helsinki 2004. s. 187–214. Sisältyy myös teokseen: Saarikivi, Janne: Substrata Uralica. Studies on finno-ugrian substrate in northern russian dialects. Väitöskirja. Tartu: Tartu University Press, 2006. ISBN 978-9949-11-474-0 ISBN 9949-11-474-8. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 13.7.2009). (englanniksi)
  13. Häkkinen, Jaakko: Kantauralin ajoitus ja paikannus: perustelut puntarissa. Suomalais-Ugrilaisen Seuran Aikakauskirja - Journal de la Société Finno-Ougrienne (SUSA - JSFOu), 2009, nro 92, s. 45-51. Helsinki: Suomalais-ugrilainen seura. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 16.7.2009.
  14. Tirkkonen, Jani-Matti O: "Lopullinen totuus pohjoiseurooppalaisten alkuperästä"? Kalevi Wiik vallankumouksellisen paradigman edustajana juuret-kiistassa (pdf) (pro gradu -tutkielma) 2012. Itä-Suomen yliopisto. Viitattu 4.10.2013.
  15. Aikio, Ante & Aikio, Aslak 2001: Heimovaelluksista jatkuvuuteen. Suomalaisen väestöhistorian tutkimuksen pirstoutuminen. – Muinaistutkija 4/2001. http://cc.oulu.fi/~anaikio/Heimovaelluksista_jatkuvuuteen.pdf
  16. Häkkinen, Jaakko 2006: Uralilaisen kantakielen tutkiminen. – Tieteessä tapahtuu 1/2006. http://www.tieteessatapahtuu.fi/0106/hakkinen.pdf

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]