Kalevala kuvataiteissa

Wikipedia
Ohjattu sivulta Kalevalan kuvat
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kalevala kuvataiteissa tarkoittaa piirustuksia, maalauksia, veistoksia, valokuvia, taideteollisuutta, arkkitehtuuria, videoteoksia, installaatioita, performansseja tai mitä tahansa Kalevalaan, Kantelettareen tai niiden mukaelmiin liittyviä kuvituksia tai muuta aineistoa. Aihe on niin yleinen, että Suomen taiteessa puhutaan myös Kalevala-taiteesta.[1]

Suomen kansanrunoutta alettiin kuvittaa jo ennen kuin Kalevala julkaistiin. Erilaiset kansalliseepoksen tulkinnat, uudelleentulkinnat, mielikuvat ja muunnelmat ovat eläneet rikkaina nykyaikaan asti. Kalevalan visualisointi liittyy usein muihin ilmaisumuotoihin, kuva kytkeytyy sanaan ja ne liittyvät musiikkiin.

Kalevala Suomen taiteessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalevala-taidetta tutkinut Adriaan van der Hoeven kartoitti yhteensä 2 500 vuosina 1850–2000 aiheesta tehtyä kuvataideteosta, maalauksia, grafiikkaa, veistoksia, kuvituksia, sarjakuvia ja luonnoksia. Ensimmäinen Kalevala-taiteen nousukausi sijoittui vuosille 1855–1865, toinen 1800-luvun loppuun. Seuraava oli 1930-luvulla ennen toista maailmansotaa ja viimeisimmät noin vuodelle 1985 ja viime vuosisadan loppuun. Kalevalan kuvituskilpailuja järjestettiin muun muassa vuosina 1885, 1891, 1933, sekä Kalevala-veistoskilpailu 1938 ja julistekilpailu 1985.[2]

Van der Hoevenin mukaan taiteilijat suosivat Kalevalan runoista eniten Kullervon ja Lemminkäisen tarinoita. Henkilöhahmoista Väinämöinen on ylivoimaisesti suosituin ja kuvatuin naishahmo on Aino, vaikka Marjatta esiintyy joinakin kausina häntä useammin.[3] Tutkijan mukaan Kullervon ja Lemminkäisen kuva-aiheiden esiintyminen Suomen taidehistoriassa ovat toistensa peilikuvia: kun toisen suosio kasvaa, toisen laskee. Kullervon suosio on osoitus vahvemmasta kansallistunteesta aikoina, jolloin Suomen kansallinen koskemattomuus tuntui olevan uhattuna. Väinämöisen ja Lemminkäisen suosio ajoittuu yhteiskunnallisesti rauhallisempiin ajanjaksoihin.[4]

Kansallisen identiteetin muodostaminen, lujittaminen ja puolustaminen historian eri vaiheissa vaikutti siihen, mitä taiteilijat milloinkin Kalevalasta aiheikseen valitsivat.[5]

Mytologia ja klassiset aiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

R. W. Ekman, Väinämöisen soitto, 1866.

Kiinnostus suomalaista kansanrunoutta kohtaan kasvoi, kun Suomi erotettiin Ruotsista ja liitettiin Venäjän keisarikuntaan vuonna 1809. Varhaisin tunnettu kuva Väinämöisestä on Erik Cainbergin reliefissä Väinämöinen soittaa kannelta vuodelta 1814. Teos tehtiin Turun akatemiatalon juhlasaliin ja se on samalla ensimmäinen Kalevala-aiheinen teos Suomen taiteen historiassa. Reliefi syntyi huomattavasti ennen Kalevala-eeposta, eikä kuvanveistäjällä ollut minkäänlaista Väinämöisen kuvaa mallinaan.[6]

Kalevalainen kansanrunous liitettiin alkuvaiheessa sivistyneistön piirissä osaksi eurooppalaista tieteellistä ja taiteellista keskustelua. Esimerkiksi Cainberg sai seuraavanlaisia ohjeita Väinämöisen kuvaamiseksi:

"Wäinämöinen, suomalaisten sekä Mercurius että Orpheus, tulen, veneen ja lyyran keksijä, kaikkien taiteiden suojelusjumala…"[7]

Kalevalaan liittyvä innostus sai tukea myös Ruotsista, jossa Gööttiläinen liitto pyrki luomaan kansallisen ajattelutavan muinaisten germaanien hengessä.[8] Aluksi kalevalaiset kuvitus- ja maalausaiheet perustuivat mytologiseen kuvataiteeseen, jota edusti muun muassa R. W. Ekman.

Mytologian kuvittamista alettiin kuitenkin arvostella. Esimerkiksi arvovaltainen C. G. Estlander tuomitsi Ekmanin suuren Väinämöisen soitto -maalauksen ”mytologisena roskana”. Mutta maalauksella oli myös puolustajansa. Sakari Topelius, joka käytti nimimerkkiä ”Bore”, kirjoitti Ekmanin maalauksesta erittäin innostuneen arvion Helsingfors Dagbladiin:

”…tämä maalaus on koostettu kuva Suomen kansan kaikkein suloisimmista lapsuudenunelmista, tämä maalaus on itsessään suomalainen eepos.”[9]

Myös kuvanveistäjä C. E. Sjöstrand tulkitsi Kalevala-aiheita antiikin kuvanveiston ihanteiden valossa.[10]

Realismi ja symbolismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Akseli Gallen-Kallelan kiinnostus kansanperinteeseen ja Kalevalaan syntyi opiskeluaikana ja se kesti läpi hänen elämänsä. Gallen-Kallela kumosi varhaisen romanttisen ja klassisen, akateemisen ja mytologisen Kalevala-kuvauksen realistisemmalla ja osittain symbolistisella tyylillään. Hänen tunnetuimmat Kalevala-maalauksensa Aino-triptyykki, Kullervon kirous tai Sammon puolustus ovat saaneet lukuisia uudelleentulkintoja. Näitä ovat muun muassa Mauri Kunnaksen Koirien Kalevala (1992), Sirpa Alalääkkölän Aino-triptyykki (1988), Don Rosan Aku Ankka-sarjakuvien Kalevala-teemat tai Jouko Lehtolan valokuvat.[7]

Akseli Gallen-Kallelan tunnetuimmat Kalevalan kuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karelianistien kuvia, muistoja ja mielikuvia tukivat I. K. Inhan valokuvat, kirjoitukset ja kirjat. Hän kulki Lönnrotin jalanjälkiä Karjalaan kuvausmatkoillaan, tallentaen sekä runonlaulajien kasvoja, rakennettua ympäristöä, että laajoja maisemien panoraamoja.[11]

Kalevala ja kalevalaiset aiheet toivat paljon aiheita tekstiilitaiteeseen, koristeaiheisiin ja arkkitehtuuriin. 1800- ja 1900-lukujen taitteessa kalevalaisuus liittyi usein kokonaistaideteosten ideoihin. Nykyarkkitehtuuriin kalevalaisuus on tuonut vaihtoehtoisuutta ja orgaanisia muotoja, kuten Pauanteen rakennukset Kaustisella (1988–1989).[12]

Vahvaa koristeellista symbolismia ja jugend-tyyliä tavoitteli Kalevala-aiheisissa maalauksissaan Joseph Alanen (1885–1920). Aino-, Kullervo- ja Marjatta-teemat kiehtoivat Wäinö Aaltosta ja Alpo Sailo veisti kuuluisien runonlaulajien Petri Shemeikan ja Larin Parasken patsaat.[13]

Uusi kansallisuus ja shamanismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansalliset teemat olivat suosiossa 1930-luvulla, jolloin 1931 kuolleen Gallen-Kallelan Kalevala-kuvitus nostettiin "oikeanlaiseksi" esikuvaksi. Vaasalainen Eemu Myntti edusti toisenlaista, värikästä ja shamanistista kalevalaista kuvitusta käyttäen muun muassa kultaväriä Ilmatar-maalauksessaan (1932). Kalevala on saanut myös useita uskonnollisia ja teosofisia tulkintoja kuvataiteessa, kuten Matti Visannin Kalevalan kuvitukset 1935–1938, selvännäkijä Aleksanteri Huttusen maalaukset ja Heikki W. Virolaisen rituaalinomaisiin asentoihin ja tyyliteltyyn muotokieleen perustuvat maalatut puuveistokset.[14]

Vapaa muodot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Modernia vapaamuotoisuutta ja intensiivistä tunnetta edustavat Jaakko Sieväsen informalistiset maalaukset Lemminkäisen äiti -teemasta.

Uusia tulkintoja Kalevalaan etsivät Alpo Jaakolan maalaukset ja veistokset, Matti Waskilammen grafiikka tai Kalervo Palsan maalaukset.[15] Hannu Väisäsen abstrakteja, symbolistisia ja esittäviä aiheita yhdistelevä Kalevalan kuvitus julkaistiin 1999.

”Hän tavoitteli Kalevalan runojen rytmiä lukemalla ääneen eeposta ateljeessaan Pariisissa. Omat kädet, guinealaiset pihdit ja matkaradion osien muodot toistuvat ornamenttien tavoin Väisäsen teoksissa ja kuvaavat runojen poljentoa.”[16]

Petri Hiltunen on piirtänyt sanomalehtisarjakuvaa Väinämöisen paluu.

Kalevalan kuvat ulkomailla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1931-1933 Pavel Filonovin ryhmä Neuvostoliitossa työskenteli Kalevalan kuvituksen parissa Academia-kustannusyhtiölle.[17]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ojanperä, Riitta (toim.): Kalevala kuvissa. Kalevalataiteen bibliografia, Ateneumin julkaisut no 55. Helsinki: Valtion taidemuseo, Ateneumin taidemuseo, 2009. ISBN 978-951-53-3154-0.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Esimerkiksi Irmeli Isomäki, Kalevalataiteen bibliografia kirjassa Kalevala kuvissa (2009), s. 250-265
  2. Adriaan van der Hoeven, Kalevala-taide Suomessa 1850–2000. Kirjassa Kalevala kuvissa (2009) s. 48
  3. Adriaan van der Hoeven, Kalevala-taide Suomessa 1850–2000. Kirjassa Kalevala kuvissa (2009) s. 50
  4. Adriaan van der Hoeven, Kalevala-taide Suomessa 1850–2000. Kirjassa Kalevala kuvissa (2009) s. 50–53
  5. Adriaan van der Hoeven, Kalevala-taide Suomessa 1850–2000. Kirjassa Kalevala kuvissa (2009) s. 53
  6. Kalevala kuvissa, s. 11–12.
  7. a b Kalevala kuvissa, s. 12.
  8. Hirn, Yrjö: Matkamiehiä ja tietäjiä: Tutkielmia suomalaisesta sivistyksestä ja Kalevalaromantiikasta, s. 191. (Lärt folk och landstrykare.) Suomentanut Maija Auterinen. Helsinki: Otava, 1939.
  9. Bore, Helsingfors Dagblad 5.4.1867.
  10. Kalevala kuvissa, s. 37.
  11. Kalevala kuvissa, s. 106–117.
  12. Kalevala kuvissa, s. 227–233.
  13. Kalevala kuvissa, s. 144–149 ja 164–167.
  14. Kalevala kuvissa, s. 185–199 ja 211–215.
  15. Kalevala kuvissa, s. 216–225.
  16. Kalevala kuvissa, s. 240.
  17. Pavel Filonov Olga´s Gallery. Olga's Gallery. Viitattu 19.7.2011. (englanniksi)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuvitetut Kalevalat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalevala kuvissa -kirjassa mainitaan suomalaisia Kalevalan ja Kantelettaren, sekä niiden mukaelmien kuvituksia yhteensä 65. Seuraavassa muutamia niistä.

  • Kalevala. (Koru-Kalevala.) Kuvittanut ja painatustyön suunnitellut Akseli Gallen-Kallela. WSOY, 1922.
  • Kalevala. Kuvittanut Matti Visanti. Kalevala, 1938.
  • Kuva-Kalevala. Kuvittanut Aarno Karimo, Hugo Otava. Pellervo-seura, 1952–1953.
  • Kalevala. Kuvittanut Akseli Gallen-Kallela. Kuvaesseet ja toimitus: Aivi Gallen-Kallela. Teoksen ulkoasu perustuu Koru-Kalevalaan. WSOY, 1982.
  • Kalevalan tarinat. Kuvittanut Alexander Lindeberg. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1966.
  • Sammon ryöstö. Riitta Nelimarkka. Gummerus, 1973.
  • Kalevala: Karjalais-suomalainen kansaneepos. Kuvittanut Mjud Metshev. Petroskoi: Karjala-kustantamo, 1975.
  • Kalevala. Kuvittanut Björn Landström. Otava, 1985.
  • Koirien Kalevala. Kuvittanut Mauri Kunnas. Otava, 1992.
  • Sota valosta: Kalevalan seitsemäs-, kahdeksas- ja yhdeksäsviidettä runo. Kuvat: Erkki Tanttu. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1993.
  • Kalevala. Kuvittanut Hannu Väisänen. Otava, 1999.
  • Kalevala. 1–2. Kuvittanut ja julkaissut Kristian Huitula, 1998–2000.
  • Suomen lasten Kalevala. Kuvittanut Pirkko-Liisa Surojegin. Otava, 2002.

Kalevalan kuvituksesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ojanperä, Riitta (toim.): Kalevala kuvissa. Ateneumin julkaisut no 55. Helsinki: Valtion taidemuseo, Ateneumin taidemuseo, 2009. ISBN 978-951-53-3154-0.
  • Piela, Ulla (toim.): Taiteilijoiden Kalevala. Liittyy Kalevala-näyttelyyn Ateneumin taidemuseossa 27.2.–9.8.2009. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1220. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Kalevalaseura, 2009. ISBN 978-952-222-084-4.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]