Kalervo Nissilä

Kalervo Nissilä 1950-luvulla.

Kaino Kalervo Nissilä (11. kesäkuuta 1913 Kälviä – 30. maaliskuuta 1997) oli suomalainen näyttelijä, teatteriohjaaja ja teatterinjohtaja. Hänen ohjaustapaansa on luonnehdittu suoraviivaiseksi, liiallista symboliikkaa karttavaksi. Näyttelijänä hän oli voimakas tulkitsija.

Perhetausta

Kalervo Nissilän vanhemmat olivat Matti E. Nissilä ja Ellen Maunumäki. Hänen puolisonsa oli Asta Maria Lantz vuodesta 1937 lähtien. Liitosta syntyi neljä lasta: Kullervo (1938), Anna-Liisa (1941), Kimmo (1942) ja kuopuksena Ulla-Greta (1948).

Teatteriura

Nissilä aloitti uransa Kokkolan Näyttämöllä vuonna 1938 ja oli sen seuraajan, Yhteisteatteri-Maakuntateatterin, johtaja vuosina 1948 ja 1949. Vuonna 1946 hän näytteli Kokkolan Työväen näyttämöllä. Vuodesta 1949 vuoteen 1952 hän työskenteli ohjaavana näyttelijänä Vaasan Suomalaisessa Teatterissa. Vuosina 1952–1955 Nissilä toimi Tampereen Teatterin näyttelijänä. Hänen tuloroolinsa TT:ssa oli Petrucchio näytelmässä Kuinka äkäpussi kesytetään. Nissilän elämänvoimaa kiiteltiin, hänen katsottiin paikkaavan Holger Salinin jättämän aukon.

Alkuvuodesta 1955 Nissilä nimitettiin Tampereen Työväen Teatterin apulaisjohtajaksi. Sieltä hän siirtyi Tampereen Teatterin johtajaksi vuodesta 1959 vuoteen 1963. Samana vuonna hän ohjasi Tampereen Teatteriin Erich Maria Remarquen näytelmän Viimeinen asema, joka edusti ”osallistuvaa” yhteiskunnallista teatteria. Nissilä jatkoi myös näyttelijänä. Erityisesti hänen tulkintaansa majuri Cornelius Melodysta näytelmässä Pisara runoilijaa ylistettiin vapautuneeksi ja monisävyiseksi. Suoraviivaisen näyttelijän heikkoutena oli siihen asti pidetty aste-erojen puutteellista esiin tuomista.

Vuosina 1963–1968 Nissilä työskenteli Turun kaupunginteatterin johtajana. Vuodesta 1968 vuoteen 1970 hän oli ohjaajana Lahden kaupunginteatterissa. Teatterinjohtajan uraansa Nissilä jatkoi Kotkan kaupunginteatterissa 1970–1973 ja edelleen Joensuun kaupunginteatterissa 1973–1978. Hän jäi eläkkeelle 1. elokuuta 1978.

Elokuvaura

Valkokankailta Nissilä muistetaan esimerkiksi nimiroolista seikkailuelokuvassa Sadan miekan mies (1951). Upean sankariroolin vuoksi häntä alettiin kutsua ”Suomen Errol Flynniksi”. Nimimerkki Spektri kirjoitti Nissilän suorituksesta Aatami-lehdessä (8/1951): ”Filmi on tarjonnut hänelle osia, joissa hänen ihanteensa, väkevätahtoinen mies, pääsee oikeuksiinsa.” Niin ikään vuonna 1951 valmistuneessa elokuvassa Kuisma ja Helinä Nissilällä oli kasakkapäällikkö Kuisman osa. Seuraavana vuonna hän näytteli Aslakia klassikkoelokuvassa Valkoinen peura. Vuonna 1991 Nissilä ohjasi Oy Tape Factory Ltd:n tuottaman 85-minuuttisen musiikkifiktion Tammenlehvät.

Muuta

Nissilä oli myös laulaja. Läpimurtokonserttinsa hän piti kokkolalaisen konservatorion juhlasalissa kevättalvella 1947 yhdessä Vera Froloffin kanssa.

Filmografia

• Härmästä poikia kymmenen (1950)
• Sadan miekan mies (1951)
• Kuisma ja Helinä (1951)
• Valkoinen peura (1952)
• Yksityisalue (1962)
• Naiset, jotka minulle annoit (1962)
• Villin Pohjolan kulta (1963)
• Rakkaus alkaa aamuyöstä (1966)

Lähteet

• Suomen teatterit ja teatterintekijät 1983. ISBN 951-30-5727-5
• Elonet
• Meteli.net

Aiheesta muualla

• Kalervo Nissilän muistokirjoitus Helsingin Sanomissa.
• Kalervo Nissilä Elonetissä.
• Meteli.net.