Kaksoisluodikko

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Holland and Holland kaksoisluodikko .375 H & H Magnum.

Kaksoisluodikko on nimensä mukaisesti kahdella, tavallisesti samankaliiperisella luotipiipulla varustettu kiväärimallinen ase. Piiput voivat sijaita joko päällekkäin tai rinnakkain.

Kaksoisluodikoita käytetään lähes yksinomaan metsästysaseina. Ne yleistyivät 1800–luvulla erityisesti Englannin siirtomaakaudella, jolloin niitä käytettiin suurriistan metsästykseen. Tämän vuoksi niiden kaliiperit painottuvat yleensä myös suurriistan metsästykseen tarkoitettuihin kaliipereihin. Pulttilukkoinen kivääri on edullisempana sittemmin syrjäyttänyt kaksoisluodikon.

Kaksoisluodikon etuna pulttilukkoiseen kivääriin on nopea toinen laukaus asetta virittämättä. Haittana taas lippaan puuttuminen, suurempi paino ja osumapisteen siirtyminen (yleensä nouseminen) aseen piippuparin lämmetessä, jolloin aseen tarkkuus kärsii. Yleensä kaksoisluodikko ei ole osumatarkkuudeltaan parhaiden pulttilukkoisten veroinen, mutta tarkkuus on riittävä kaikkeen tavanomaiseen metsästykseen.

Kaksoisluodikkoon sopivat parhaiten ns. reunakantaiset patruunat, kuten esimerkiksi 9,3 X 74R. Pulttilukkoisissa ja itselataavissa aseissa yleisesti käytetyt urakantaiset patruunat, kuten esimerkiksi .308 Winchester tai .30-06 Springfield eivät toimi luotettavasti kaksoisluodikoissa ja muissa taittuvissa aseissa, koska ulostyöntäjä ei saa tällöin hyvää otetta hylsyn kannasta.