Kaivo (elokuva)
|
|
|
|---|---|
| Ohjaaja | Pekka Lehto |
| Käsikirjoittaja | Outi Nyytäjä |
| Tuottaja | Pekka Lehto |
| Säveltäjä | Anssi Tikanmäki |
| Kuvaaja | Esa Vuorinen |
| Leikkaaja | Arturas Pozdniakovas |
| Lavastaja | Anu Maja |
| Koreografi | Arja Raatikainen |
| Pääosat | Merja Larivaara Auvo Vihro |
|
|
|
| Valmistusmaa | Suomi |
| Ensi-ilta | 2. lokakuuta 1992 |
| Kesto | 110 min |
| Alkuperäiskieli | suomi |
|
|
|
| IMDb | |
| Elonet | |
| Allmovie | |
Kaivo on Pekka Lehdon ohjaama suomalainen draamaelokuva vuodelta 1992. Pääosia elokuvassa esittivät Merja Larivaara ja Auvo Vihro. Sivuosissa nähtiin muun muassa Martti Suosalo ja Liisamaija Laaksonen.[1]
Juoni [muokkaa]
Tositapahtumiin perustuva elokuva kertoo nuoresta maatilan emännästä (Merja Larivaara), joka masennuksen ja mielisairauden murtamana päätyy hukuttamaan kolme lastaan kaivoon. Elokuvassa perhe asuu suuressa komeassa kartanossa kivinavettoineen, ja perheenäiti Anna-Maijan velvollisuudentuntoa kuvataan sillä, että hän haluaa pestä lehmät joka päivä. Hautajaiskohtauksen ympäristönä on Uskelan Isokylän emäkirkon kirkkomaa.
Muuta [muokkaa]
Kaivo on kaikkien aikojen kahdenneksitoista kallein suomalainen elokuva.[2] Kuvauksissa käytettiin muun muassa näyttäviä ilmasta kuvattuja maisemapanoraamoja. Elokuvan näyttelijöistä Merja Larivaara sai roolisuorituksestaan parhaan naispääosan Jussi-palkinnon ja Liisamaija Laaksonen parhaan naissivuosan Jussi-palkinnon vuonna 1992.
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Kaivo Elonetissä
- ↑ Kalleimmat suomalaiset elokuvat kautta aikain, top 25 Helsingin sanomat. Viitattu 6.2.2010.