Kaipola (Viipurin mlk)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kaipola oli kylä Viipurin maalaiskunnassa Suomen Neuvostoliitolle luovuttamalla alueella. Nykyisin kylän alue kuuluu Venäjälle, mutta on asumaton. Kaipolan kylä sijaitsi Viipurin maalaiskunnan pohjoisosassa Antrean vastaisella rajalla. Kaipolan naapurikyliä olivat Viipurin maalaiskunnan alueella Kilpeenjoki ja Ihantala sekä Antrean puolella Kavantsaari. Kaipola kuului Ihantalan seurakuntaan.

Asutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaipolassa oli 233 asukasta vuonna 1937.[1] Kaipolan läpi kulki kantatie 61, jonka varteen kylän keskusta oli muodostunut. Vuonna 1937 Kaipolassa oli 962 ha metsää, 265 ha peltoa ja 5 ha niittyä.[2] Kaipolan kylä muodosti oman kansakoulupiirinsä.[3] Vuonna 1939 koulussa oli kaksi opettajaa ja 41 oppilasta.[4]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvostoliitto ei valloittanut Kaipolan aluetta talvisodan aikana, mutta Moskovan rauhassa alue oli luovutettava. Kaipolan väestö oli evakuoitu muualle Suomeen jo sodan alkuvaiheessa. Jatkosodassa Suomi valtasi luovutetut alueet takaisin. Takaisinvaltauksen jälkeen kaipolalaiset pääsivät palaamaan koteihinsa ja aloittamaan jälleenrakennuksen. Uusi evakuointi oli kuitenkin edessä vuonna 1944 ja alue luovutettiin uudelleen.

Neuvostoliitossa Kaipolan tuli kuulumaan Kavantsaaren kyläneuvostoalueeseen.[5] Venäjän kunnallishallintouudistuksessa alue tuli osaksi Antrean kunnallishallintoaluetta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kuujo Erkki, Lakio Matti: Viipurin pitäjän historia II. Helsinki: Viipurin maalaiskuntalaisten pitäjäseura ry, 1982.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lakio 1982, s. 264
  2. Lakio 1982, s. 269 ja 273
  3. Kuujo 1982, s. 376
  4. Kuujo 1982, s. 375
  5. Suviranta Sami: Luovutetut alueet, kahtalaiset nimet. Kielikello, , nro 2/2001, s. 12–18. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus.