Kaarlo Lamminheimo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Urho Kaarlo Lamminheimo (24. tammikuuta 1891 Ilmajoki15. lokakuuta 1962) oli suomalainen taidemaalari ja -graafikko sekä kuvanveistäjä. Lamminheimoa on luonnehdittu pohjalaiseksi realistiksi.

Maalauksissaan Lamminheimo käsittelee kotiseutunsa Lapuan lakeuksia ja niiden viljelyä, mutta mukana on myös Lapin maisemia, henkilöaiheita ja muotokuvia. Jotkin hänen teoksistaan pohjautuvat kuvitteellisiin aiheisiin ja hänen piirustuksissaan voidaan nähdä myös pyrkimystä symbolistiseen ilmaisuun. Lamminheimo teki öljyvärimaalausten ja akvarellien ohella muun muassa puupiirroksia, kuivaneulaa, veistoksia ja reliefejä.

Lamminheimo opiskeli Taideteollisessa keskuskoulussa vuosina 1911–1913 ja Leipzigin Akademie für Graphische Künste und Buchgewerbe -koulussa vuonna 1938. Opiskeluun Saksassa sisältyi myös opintomatka Dresdeniin vuonna 1938. Lamminheimon vanhemmat olivat pankinjohtaja Kaarlo Fredrik Lamminheimo (ent. Ahlbäck) ja Elisabeth Hantula.

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapuan yhteiskoulussa kuvaamataitoa opettanut Lamminheimo toimi taiteilijana etenkin paikallisesti ja maakunnallisesti. Lamminheimon julkisia teoksia ovat Laihialle vuonna 1938 pystytetty Hulmin taistelun muistomerkki, Lapualla Suomen sodan, vanhan kirkon ja menneitten sukupolvien muistomerkit, sankarivainajien muistopatsas, Lapuan tuomiokirkon enkeliveistokset, Lapuan Kauhajärven ja Tiistenjoen kirkon alttaritaulu sekä Lapuan siunauskappelin, keskuskansakoulun ja Lapuan yhteiskoulun seinämaalaukset, Teuvalla Teuvan yhteiskoulun seinämaalaukset, Kauhavalla siunauskappelin seinämaalaukset ja Karijoella Karijoen kirkon alttaritaulu. Lapuan Kauhajärven kirkon sankarihautausmaan muistomerkki on Lamminheimon suunnittelema ja paljastettu v. 1950. Lamminheimon teoksia on myös lapualaisissa yksityiskodeissa.

Kuvia julkisista teoksista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]