Kaarle VII (keisari)

Kaarle VII Albrekt (1697-1745) oli Baijerin vaaliruhtinas vuodesta 1726 ja oli Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari vuodesta 1742 kuolemaansa saakka.

Edellinen keisari Kaarle VI oli säätänyt pragmaattisen sanktion taatakseen tyttärensä Maria Teresian kruununperimyksen. Kaarle Albrekt oli keisari Joosef I:n vävy ja vaati Habsburgien maita itselleen Kaarle VI:n kuoltua. Hän liittoutui Ranskan ja Saksan kanssa Itävaltaa vastaan, ja aloitti näin Itävallan kruununperimyssodan. Kaarle Albrekt aikoi hyökätä Wieniin, mutta ranskalaiset liittolaiset valloittivatkin Baijerin, ja niin hänet kruunattiin ensin Baijerin kuninkaaksi, vuotta myöhemmin Roomalaisten kuninkaaksi ja helmikuussa 1742 vihdoin Pyhän Saksalais-Roomalaisen keisarikunnan keisariksi vaaliruhtinaiden äänestyksen jälkeen.

Pian kruunauksen jälkeen itävaltalaiset valtasivat jälleen tärkeitä osia Kaarlen maista, ja sota jatkui. Hän valtasi Munchenin takaisin lokakuussa 1744 ja palasi valtaan kihdin ja sotaväsymyksen runtelemana. Hän ehti hallita vain kolme kuukautta ennen kuin kuoli.

Kaarle Albrektin kuoltua Maria Teresia sai miehensä Frans I:n kruunatuksi Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisariksi, ja alkoi nimittää itseään ”Rooman keisarinnaksi” vaikkei häntä koskaan sellaiseksi kruunattu.