Kosovo Force

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta KFOR)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
KFOR-tunnus sekä latinalaisin että kyrillisin kirjaimin.

Kosovo Force (KFOR [1]) on Naton johtama ja YK:n valtuuttama monikansallinen rauhanturvaoperaatio Kosovon tasavallassa.[2] Operaatio on jatkuva.[3]

Operaation tehtävänä on sotilaallisella läsnäololla estää vihamielisyydet sekä taata rauha Kosovossa, jossa asuu monia etnisiä ryhmiä. Operaatio aloitettiin 12. kesäkuuta 1999 ja siihen osallistui enimmillään noin 17 000 henkilöä 35 maasta. Alueella oli tällöin viisi taisteluosastoa. Vuonna 2013 KFOR-joukkoja oli 4 000. Suomi on osallistunut operaatioon vuodesta 1999 lähtien ja operaatiossa on palvellut yhteensä noin 7 300 suomalaista.[4]

Nykyisin KFOR-operaatiossa toimivat suomalaiset rauhanturvaajat muodostavat Suomalaisen osaston Kosovossa (SOK).[5] He toimivat mm. erilaisissa asiantuntija- sekä esikuntatehtävissä. Siviilihallinnosta Kosovossa on vuodesta 1999 alkaen vastannut YK:n UNMIK-operaatio ja vuodesta 2009 alkaen Euroopan unionin EULEX-operaatio.

KFOR:iin osallistuvat maat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Operaatiossa ovat mukana Naton jäsenmaat sekä kumpanuusmaat. Operaatiossa mukana olevien joukkojen määrä on vähentynyt ajan myötä.[6][7][8]

Valtio Jäsenmaa Asema
Nato EU
 Albania Kyllä Ei aktiivinen
 Armenia Ei Ei aktiivinen
 Azerbaidžan Ei Ei vetäytynyt[9][10]
 Itävalta Ei Kyllä aktiivinen
 Belgia Kyllä Kyllä vetäytynyt
 Bulgaria Kyllä Kyllä aktiivinen
 Kanada Kyllä Ei aktiivinen
 Kroatia Kyllä Kyllä aktiivinen
 Tšekki Kyllä Kyllä aktiivinen
 Tanska Kyllä Kyllä aktiivinen
 Viro Kyllä Kyllä vetäytynyt[11]
 Suomi Kyllä[huom 1] Kyllä aktiivinen
 Ranska Kyllä Kyllä vetäytynyt[12]
 Georgia Ei Ei vetäytynyt[13]
 Saksa Kyllä Kyllä aktiivinen
 Kreikka Kyllä Kyllä aktiivinen
 Unkari Kyllä Kyllä aktiivinen
 Irlanti Ei Kyllä aktiivinen
 Italia Kyllä Kyllä aktiivinen
 Latvia Kyllä Kyllä aktiivinen
 Liettua Kyllä Kyllä aktiivinen
 Luxemburg Kyllä Kyllä vetäytynyt
 Moldova Ei Ei aktiivinen
 Montenegro Kyllä Ei aktiivinen
 Marokko Ei Ei vetäytynyt[14]
 Alankomaat Kyllä Kyllä vetäytynyt[15]
 Pohjois-Makedonia Kyllä Ei aktiivinen
 Norja Kyllä Ei vetäytynyt
 Puola Kyllä Kyllä aktiivinen
 Portugali Kyllä Kyllä vetäytynyt
 Romania Kyllä Kyllä aktiivinen
 Venäjä Ei Ei vetäytynyt
 Slovakia Kyllä Kyllä vetäytynyt
 Slovenia Kyllä Kyllä aktiivinen
 Espanja Kyllä Kyllä vetäytynyt[16]
 Ruotsi Ei Kyllä aktiivinen
 Sveitsi Ei Ei aktiivinen
 Turkki Kyllä Ei aktiivinen
 Ukraina Ei Ei vetäytynyt[huom 2][17]
 Yhdistyneet arabiemiraatit Ei Ei vetäytynyt
 Yhdistynyt kuningaskunta Kyllä Ei[huom 3] aktiivinen
 Yhdysvallat Kyllä Ei aktiivinen
Huomioita
  1. Suomi liittyi Naton jäseneksi 4. huhtikuuta 2023.
  2. Ukraina veti joukkonsa Kosovosta ja muista maista Venäjän hyökättyä Ukrainaan.
  3. Britannia erosi EU:sta 31. tammikuuta 2020.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lyhenneluettelo 07.01.2013. Kotimaisten kielten keskus. Arkistoitu 12.10.2013. Viitattu 29.3.2013.
  2. Alan John Day, Roger East & Richard Thomas: A political and economic dictionary of Eastern Europe, s. 299. Routledge, 2002. ISBN 9781857430639. (englanniksi)
  3. NATO's role in Kosovo nato.int. 20.10.2022. Viitattu 5.4.2023. (englanniksi)
  4. Kosovo KFOR - Kansainvälinen kriisinhallinta puolustusvoimat.fi. Viitattu 12.9.2019.
  5. Puolustusvoimat, kansainvälinen kriisinhallinta Puolustusvoimat.
  6. NATO Kosovo Force NATO Kosovo Force (KFOR) (PDF) 3.6.2009. Arkistoitu . Viitattu 5.4.2023. (englanniksi)
  7. Kosovo Force (KFOR) (PDF) nato.int. 19.4.2013. Viitattu 5.4.2023. (englanniksi)
  8. Kosovo Force (KFOR) Kosovo Force (KFOR) (PDF) nato.int. lokakuu 2022. Viitattu 5.4.2023. (englanniksi)
  9. Azerbaijani troops part of the KFOR family nato.int. Viitattu 5.4.2023. (englanniksi)
  10. Relations with Azerbaijan nato.int. 25.8.2021. Viitattu 5.4.2023. (englanniksi)
  11. Estonian Defence Forces conclude participation in NATO-led Kosovo mission news.err.ee. 2.11.2018. Viitattu 5.4.2023. (englanniksi)
  12. Fatos Bytyci: With military commitments in Africa, France to leave Kosovo reuters.com. 28.11.2013. Viitattu 5.4.2023. (englanniksi)
  13. Georgia Withdraws Troops from Kosovo old.civil.ge. 15.4.2008. Viitattu 5.4.2023. (englanniksi)
  14. After 14 years Moroccan contingen leaves KFOR jfcnaples.nato.int. 2014. Arkistoitu 5.4.2023. Viitattu 5.4.2023. (englanniksi)
  15. KFOR marks the end of Netherlands’ contribution to the mission jfcnaples.nato.int. 2017. Arkistoitu 5.4.2023. Viitattu 5.4.2023. (englanniksi)
  16. Spain to withdraw Kosovo troops news.bbc.co.uk. 23.3.2009. Viitattu 5.4.2023. (englanniksi)
  17. Ukraine is withdrawing peacekeepers from Kosovo mil.in.ua. 3.8.2022. Viitattu 5.4.2023. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kosovo Force.