Kööpenhaminan Tivoli

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sisäänkäynti Kööpenhaminan Tivoliin.

Kööpenhaminan Tivoli on tanskalainen huvipuisto, joka avattiin yleisölle ensimmäistä kertaa vuonna 1843. Tivoli sijaitsee Kööpenhaminan keskustassa rautatieasemaa vastapäätä. Huvipuiston pinta-ala on kahdeksan hehtaaria, joka vastaa noin yhdeksää isoa kaupunkikorttelia. Tähän päivään mennessä noin 300 miljoonaa ihmistä on maksanut pääsymaksun Tivoliin.lähde? Vuosittain siellä käy noin 4,5 miljoonaa ihmistä.[1]

Kööpenhaminan Tivoli perustettiin vuonna 1843, kun Georg Carstensen sai paikalle kuninkaallisen toimiluvan.[2] Alussa tivoliin kuului vain kaksi huvilaitetta: karuselli ja vuoristorata. Lisäksi sielläs saattoi pelata pelejä kuten biljardia.[3]

Tivoliin kuuluu kaikenikäisille suunnattujen huvilaitteiden lisäksi useita ravintoloita ja kahviloita ja siellä järjestetään komediateatterin esityksiä sekä konsertteja. Tivolin musiikkiperinteet aloitti säveltäjä ja kapellimestari Hans Christian Lumbye, joka tuli Tivolin musiikilliseksi johtajaksi perustamisvuonna 1843 ja toimi tässä tehtävässä 30 vuotta.

Tivoli on auki kesäkautena toukokuun ensimmäisestä päivästä syyskuun puoliväliin ja nykyisin myös marras-joulukuussa joulukarnevaalien merkeissä. Tivoli on kuuluisa näyttävästä iltavalaistuksestaan sekä koristuksistaan muun muassa halloweenin aikana. Tivolin vanhin, suurin ja suosituin laite on vuonna 1914 rakennettu Vuoristorata eli Rutschebane. Katettu rata on tehty vuoristoa muistuttavaksi maisemaksi. Se on 720 metrin pituinen ja suurin nopeus radalla on noin 50 km/h.[4] Rutschebane on maailman kolmanneksi vanhin puinen vuoristorata.lähde? Kesäkauden aikana sillä on 1,2 miljoonaa kävijää.lähde?

Katso myös [muokkaa]

Lähteet [muokkaa]

Aiheesta muualla [muokkaa]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kööpenhaminan Tivoli.

Koordinaatit: 55°40′26″N, 12°34′04″E