Käsityö

Wikipedia
Ohjattu sivulta Käsityöläinen
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Valko-Venäjän Minskissä esillä olleita perinteisiä käsitöitä.
Yhdysvaltalainen puuseppä työssään vuonna 1942.

Käsityö on jonkin asian valmistamista käsin; joko työkaluja käyttämällä tai pelkästään käsin muotoilemalla, kuitenkin käyttämättä täysin automatisoitua työtapaa. Käsityö on ajatuksen ohjaama prosessi, joka sisältää idean tuotoksesta sekä tiedon sen toteuttamisesta. Käsityönä tehtävät esineet syntyvät perinteisimmin käden motorisilla taidoilla; käden, silmän ja tuntoaistihavaintojen yhteispelinä. Joskin monien, erityisesti luksus-esineiden sanotaan nykyään olevan käsityötä, vaikka käsityön osuus tuotannosta olisi ollut ainoastaan tuotteen viimeistely, kokoonpano ja tarkastus.

Käsityö mielletään usein harrastuksenomaiseksi toiminnaksi, mutta se voi olla myös nimitys kaupallisen tuotteen valmistustavasta. Ammattikäsityöläiset, jotka tekevät taiteellista työtä, kutsuvat itseään usein taidekäsityöläisiksi. Muotoilijat, jotka tekevät työnsä lähinnä käsityömenetelmin, voivat kutsua itseään käsityömuotoilijoiksi tai taideteollisiksi muotoilijoiksi (tehdäkseen eron teolliseen muotoiluun.)

Käsityön rooli elinkeinoelämässä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teollistumista edeltäneenä aikana useimmat kotitalouksien käyttöesineistä, kuten puuastiat, tuohi- ja päreastiat, sukat, matot tai liinat valmistettiin itse. Käsityön osuus arkisesta työstä ja vapaa-ajasta on kuitenkin vähentynyt huomattavasti teollistumisen myötä. Ammattikäsityöläiset tekevät nykyään paljon matkamuistoja, taide-esineitä, sekä uniikkeja erikoistuotteita. Myös myynnin, markkinoinnin sekä tuotteistamisen merkitys on käsityöammattilaisen työssä suuri.

Tyypillisiä ja tunnetuimpia käsityöläisammatteja ovat suutarit, räätälit, uunimuurarit, kirvesmiehet, metallisepät, puusepät, kulta- ja hopeasepät sekä asesepät. Nykyaikana arvostettu käsityöammatti on esim. kirurgi jossa yhdistyy tietämys kädentaitoon.

Käsityö oppiaineena peruskoulussa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uusimman opetussuunnitelman mukaan puhutaan yhtenäisestä käsityöstä, mikä tarkoittaa että siihen kuuluu sekä teknistä työtä (puu-, metalli-, muovi- ja sähkötyöt) että tekstiilityötä (ompelu, neulonta, virkkaus, kudonta, kirjonta, kankaanpainanta, huovutus). Perusopetuksen vuosiluokilla 1–4 kaikki oppilaat opiskelevat yhtä paljon teknistä ja tekstiilityötä. Vuosiluokilla 5–9 pääosin opiskellaan myös molempia, mutta oppilaalle voidaan myös antaa mahdollisuus painottua enemmän joko tekniseen tai tekstiilityöhön.[1]

Kokonainen käsityö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokonainen käsityö tarkoittaa sellaista käsityötä, jossa keskiössä on produktin sijaan käsityöprosessi. Tähän prosessiin kuuluu ideointi, visuaalinen ja tekninen suunnittelu, valmistus ja kaikissa vaiheissa tapahtuva arviointi. Kokonaisessa käsityössä sama henkilö suorittaa käsityöprosessin kaikki vaiheet itse, joko yksin tai ryhmässä osallistuvana jäsenenä toimien.[2]

Prosessin ensimmäinen vaihe, ideointi, vaatii aktivointia. Virikkeinä ideoille voi toimia esim. kuvallinen tai kirjallinen aineisto, ympäristö, muistot, musiikki, materiaalit tai tekniikkakokeilut. Ideointi konkretisoituu toisessa vaiheessa: visuaalisessa ja teknisessä suunnittelussa. Tätä voidaan pitää kokonaisen käsityön keskeisimpänä vaiheena, koska siinä haetaan tietoa, tehdään kokeiluja, ratkotaan ongelmia, arvioidaan ratkaisuja, mahdollista tulosta ja omaa työskentelyä ja suhteutetaan tulosta käytettävissä oleviin resursseihin (aika, materiaalit, välineet ja taidot). Tuotteen valmistusvaiheessa toteutetaan tehtyä suunnitelmaa, mutta se voi vielä myös muuttua. Prosessi ei aina toteudu täysin lineaarisesti. Kokonaisen käsityön oleellista osaa, arviointia, on tehtävä kaikissa vaiheissa. Arviointi sisältää sekä tuotteen että prosessin arvioinnin. Tuotteen arvioinnissa palataan prosessin eri valmistusvaiheiden kautta ideointiin sekä visuaaliseen ja tekniseen suunnitelmaan.[2]

Käsityön alan koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käsityön alan koulutusta tarjotaan Suomessa kaikilla koulutusasteilla. Toisella asteella käsi- ja taideteollisuusalan tutkintonimike on artesaani ja opetusta tarjotaan useilla paikkakunnilla eri puolella Suomea. Ammattikorkeakouluissa käsityöaloilta valmistuneiden tutkintonimike on artenomi.

Yliopistotasoinen käsityökoulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yliopistoissa tarjotaan käsityötieteen ja käsityökasvatuksen opetusta. Suurin osa yliopiston käsityönalan koulutuksesta tähtää opettajien kouluttamiseen, mutta lisäksi Helsingin yliopistossa voi opiskella käsityötiedettä ilman kasvatustieteen opintoja, jolloin opinnot tähtää esimerkiksi tutkijan tai asiantuntijan työhön.[3] Käsityönopettajan koulutus sisältää opettajan pedagogiset opinnot, kieli-ja viestintäopinnot, sivuaineen ja pääaineena käsityötieteen tai käsityökasvatuksen. Käsityönopettajaksi tekstiilitöissä valmistutaan opiskelemalla pääaineena käsityötiedettä ja käsityön opettajaksi teknisissä töissä taas valmistutaan opiskelemalla pääaineena käsityökasvatusta.[4][5][6]

Tekstiilityön opettajia koulutetaan Helsingin käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa[7] ja Itä-Suomen yliopiston filosofisessa tiedekunnassa Savonlinnassa,[8] teknisen työn opettajia Turun yliopiston Rauman opettajankoulutuslaitoksella sekä myös Itä-Suomen yliopistossa, Savonlinnassa.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. OPH Perusopetus Opetushallitus. Viitattu 31.12.2007.
  2. a b Pöllänen, S. & Kröger, T. Näkökulmia kokonaiseen käsityöhön. Verkkojulkaisu 2005. http://sokl.uef.fi/verkkojulkaisut/tutkivaope/pdft/polla_kroger.pdf. s. 162-164. Viitattu 13.2.2014.
  3. Käsityönopettaja ja käsityötiede Opintoluotsi. Viitattu 31.12.2007.
  4. Kotitalous- ja käsityötieteiden laitos Helsingin Yliopisto. Viitattu 29.5.2008.
  5. Käsityönopettajien koulutus Joensuun Yliopisto, SOKL. Viitattu 29.5.2008.
  6. Käsityön aineenopettajan koulutus Turun Yliopisto, ROKL. Viitattu 29.5.2008.
  7. http://www.helsinki.fi/okl/ Helsingin yliopisto
  8. http://www.uef.fi/filtdk/skok-savonlinna Itä-Suomen yliopisto

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Anttila, Pirkko: Käsityön ja muotoilun teoreettiset perusteet. Edellinen laitos 1992 Kuopion käsi- ja taideteollisuusakatemian kustantamana. Minerva. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1993 (2. painos 1996). ISBN 951-0-18477-2.
  • Kautovaara, Pekka: Kättentöitä. Helsingissä: Otava, 2002. ISBN 951-1-17169-0.
  • Kaukinen, Leena & Collanus, Miia (toim.): Tekstejä ja kangastuksia: Puheenvuoroja käsityöstä ja sen tulevaisuudesta. Käsityönopetuksen 125-vuotisjuhlakirja. Artefakta 17. Hamina: Akatiimi, 2006. ISBN 952-5378-10-1.
  • Kojonkoski-Rännäli, Seija 1998. Ajatus käsissämme. Käsityön käsitteen merkityssisällön analyysi. Turun yliopisto, Rauman opettajankoulutuslaitos. Turun yliopiston sarjajulkaisuja. Sarja C. Osa 109. 1. painos 1995.
  • Käsityö – mitä se on: Raportti kansallisesta tilanteesta. Helsinki: Suomen käsityöneuvosto, 1997. ISBN 952-90-8375-0.
  • Nikulainen, Tuula & Tavasti, Annika: Aurinkovuosi: Ympäristökäsitöiden keruu- ja työkalenteri. Julkaisija: Varsinais-Suomen taidetoimikunta. Helsinki: BTJ Kirjastopalvelu, 1998. ISBN 951-692-424-7.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]