Käsine

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Nahkahansikkaat

Käsine eli hansikas on käsien tai käsiteltävien kohteiden suojaamiseen tai käsillä tehtävän työn helpottamiseen tarkoitettu asuste, väline tai suojain. Käsineitä käytetään tehtävän mukaan joko molemmissa tai vain toisessa kädessä, ja käsine peittää yleensä sekä kämmenet että sormet kokonaan. Yleensä käsineellä tarkoitetaan sormikasta, jossa joka sormelle on oma osastonsa, erotuksena lapasista ja rukkasista eli kintaista, joissa vain peukalo on erillinen ja muut sormet kosketuksissa toisiinsa käsineen sisällä.[1]

Sanat hansikas ja hanska pohjautuvat ruotsin samanmerkityksiseen sanaan handske.[2] Käsine on puolestaan johdos sanasta käsi.

Käsineiden tehtäviä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käsien suojaaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käsineillä voidaan suojata käsiä kylmältä (talvikäsineet, lapaset) tai kuumalta (uunikinnas), ärsyttäviltä tai syövyttäviltä aineilta (kumihansikkaat ja muut suojakäsineet) tai käsiteltävien kappaleiden ja pintojen terävyyden tai karkeuden aiheuttamalta mekaaniselta kulutukselta (työhansikkaat tai -rukkaset).

Sormettomia tai sormien puoleenväliin ulottuvia käsineitä käyttävät muun muassa muusikot joutuessaan soittamaan kylmissä olosuhteissa, kuten paraateissa tai lämmittämättömien kirkkojen urkuparvilla. Sormenpäistä avoimet käsineet suojaavat edes kämmeniä, mutta säilyttävät sorminäppäryyden.

Käsiotteen pidon parantaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kilpa-autoilijoiden ja -pyöräilijöiden ajohansikkaiden päätehtävä on parantaa pitoa ohjauspyörän tai -tangon käsittelyssä. Autourheilussa perinne juontaa juurensa varhaisista puukehäisistä ohjauspyöristä, joiden pinta oli liukas paljaille käsille. Ajohansikkaat ovat usein kämmenselästä avoimia, ilmanvaihdon vuoksi rei’itettyjä ja usein sormettomia säädinten käyttämistä varten.[3]

Käsiteltävän materiaalin suojaaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käsineillä voidaan myös suojata käsiteltäviä esineitä käsien rasvalta ja sormenjäljiltä; tätä varten esimerkiksi taideteosten tai lasin käsittelyssä käytetään ohuita puuvillakäsineitä. Rikostutkijat käyttävät käsineitä välttääkseen sormenjälkien sekoittumista ja todisteiden tuhoutumista. Rikolliset käyttävät käsineitä välttääkseen sormenjälkiensä jäämistä rikospaikalle, joskin myös käsineet voivat jättää jälkeensä yksilöitävissä olevia jälkiä.[4]

Terveydenhuollon ammattilaiset käyttävät yleensä kertakäyttöisiä suojakäsineitä sekä työsuojelu- että potilasturvallisuussyistä. Niiden yleisimpiä materiaaleja ovat nitriilikumi, vinyyli ja lateksi.[5]

Pukeutumisen täydentäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käsineiden käytön syy voi olla myös puhtaasti esteettinen ja tyylikysymys. Naisten juhlapukuun kuuluvat usein pitkät hansikkaat erityisesti häissä ja hautajaisissa. Niitä on perinteisesti kolmea eri pituutta: rannepituinen ”matineakäsine”, kyynärpäähän ulottuva ja täyspitkä ”oopperakäsine”, joka ulottuu olkavarren puoliväliin.

Miesten pukeutumiseen valkoiset käsineet kuuluvat muun muassa hautajaisissa sekä frakin ja silinterihatun kanssa.[6]

Käsineiden materiaaleja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nahkakäsineet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asusteena käytettävien käsineiden perinteinen materiaali on ohut nahka, työhansikkaiden ja -rukkasten taas paksumpi nahka. Yksi arvostetuimmista käsinemateriaaleista on pekarinnahka, mutta yleisimmin käytetään naudannappaa.[7]

Neulekäsineet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neulomalla tai kutomalla valmistetaan sekä sormikkaita että lapasia. Materiaalina käytetään villa-, puuvilla- tai sekoitelankaa. Neulekäsineet voivat olla vuori (vaatetus)llisia tai vuorittomia. Sormikkaat ovat yleensä teollisesti valmistettuja, mutta niitä helpommat lapaset tai virkkaamalla valmistettavat kesäkäsineet ovat suosittuja käsitöitä. Etenkin naisten ja lasten neulekäsineissä käytetään usein kirjontaa tai kuviokudontaa.[8]

Trikookäsineet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erilaisista joustavista trikoomateriaaleista valmistetaan käsineitä sekä talvi- että kesäkäyttöön. Esimerkiksi perinteiset valkoiset hautajaiskäsineet valmistetaan trikoosta, kuten puuvillamilaneesista tai charmeuse-kankaasta.[8]

Erikoismateriaalit ja materiaaliyhdistelmät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muita asustekäsineiden valmistusmateriaaleja ovat erilaiset kudotut kankaat, kudottu tai huovutettu villa. Suojakäsineiden yleisimpiä materiaaleja ovat kumi, lateksi ja neopreeni.

Metallista tai kevlarista valmistetusta haarniskakudoksesta tehtyjä suojakäsineitä käyttävät muun muassa eläinten ruokkijat, teurastajat ja sukeltajat. Leikkaavien terien kanssa työskenteleville kudotaan leikkuunkestäviä käsineitä koneellisesti muun muassa lasikuidusta, aramidikuidusta tai erityiskestävästä HPPE-polyeteenistä.

Käsineissä käytetään usein monen materiaalin yhdistelmiä, kuten avaruuspukujen käsineissä, joiden pitää suojata avaruuslentäjiä äärimmäisiltä lämpötiloilta ja muilta ulkoavaruuden ympäristöriskeiltä, mutta samalla säilyttää käyttäjänsä sormitunto ja -näppäryys.

Käsineiden käyttökohteita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Urheilukäsineitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erikoiskäsineitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Maija Suova (toim.): Emännän tietokirja I–II, 4. uudistettu laitos, s. 658. WSOY, 1958.
  2. Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja, s. 169–170. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27108-X.
  3. Formula One, Understanding the Sport, Formula One. Viitattu 27.5.2014.
  4. Patrick Sawer: Police use glove prints to catch criminals, The Telegraph 13.12.2008. Viitattu 27.5.2014.
  5. Kertakäyttökäsineet, Etra, Etola-yhtiöt. Viitattu 27.5.2014.
  6. Muut tilaisuudet, Frakkipalvelu NAM. Viitattu 27.5.2014.
  7. Ville Raivio: Peccary-käsineet, Keikari.com -blogisivusto. Viitattu 27.5.2014.
  8. a b Lublin, J. ja Willny, H.: Kauppatavarat: Pukimet ja kudonnaiset, s. 221. Helsinki: Tammi, 1948.
  9. Dents. Viitattu = 27.5.2014.
  10. Driving Gloves – The Coolest Accessory & Review of Sauso Driving Gloves. Viitattu = 27.5.2014.
  11. Touch Screen Gloves, TouchScreenGloves.co.uk
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Glove
Tämä vaatetukseen, muotiin tai kauneudenhoitoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.