Kääpiökoira
Kääpiökoirat ovat erityisen pienikokoisia koirarotuja, joista monet ovat isompien rotujen kääpiömuotoja. Kääpiökoiria pidetään useimmiten seurakoirina ja niitä kutsutaan joskus myös sylikoiriksi. Kansainvälinen koirajärjestö FCI luokittelee kääpiokoirat FCI-ryhmään 9 "Seurakoirat ja kääpiökoirat".
Englanniksi kääpiökoiria kutsutaan "lelukoiriksi" (toy dogs) ja myös joidenkin kääpiökoirarotujen nimessä esiintyy sana toy. Kääpiökoirat ovat kuitenkin koostaan huolimatta koiria, ja niillä voi olla voimakas suojelus- tai vahtimisvietti. Huonosti koulutetut, purevat yksilöt voivat olla jopa vaarallisia. Toy tarkoittaakin enemmän kääpiötä kuin lelua, ja tässä merkityksessä sitä on käytetty kääpiökoiriin ainakin vuodesta 1863 alkaen.lähde?
Sisällysluettelo |
Kehitys ja jalostus [muokkaa]
Kääpiökoirien jalostuksessa on yleensä keskitytty pienen koon lisäksi miellyttävään ulkomuotoon. Esimerkiksi italianvinttikoirat ja kääpiöspanielit ovat suurempien vastineittensa pienoiskuvia. Jotkut kääpiökoirarodut on kuitenkin kehitetty aivan tiettyä tarkoitusta varten.Esimerkiksi tiibetinspanieleita käytettiin alun perin rukouspyörien vetämiseen.
Kääpiökoirat eivät ole ainoastaan nykyaikainen ilmiö. Jo 4000 vuotta sitten kiinalaisilla oli pieniä "leijonakoiria", jotka muistuttavat suuresti nykyisiä kiinanpalatsikoiria. Kääpiökoirien alkuperän uskotaankin olevan Aasiassa, todennäköisesti juuri Kiinassa. Myös roomalaiset pitivät sylikoiria. Myöhempinä aikoina sylikoirat olivat erityisen suosittuja aatelisnaisten keskuudessa. Tunnettuja kääpiökoirien suosijoita ovat olleet muun muassa Skotlannin kuningatar Mary, kuningattaret Viktoria ja Marie-Antoinette, Pompadourin markiisitar ja Venäjän viimeinen keisarinna Aleksandra. Kiinan keisarinnan saavuttua hoviinsa sadat pienet japanese chin-tyypiset koirat seisoivat takatassuillaan kunnes hän oli istuutunut.
Kääpiökoiratyypit [muokkaa]
Bichonit [muokkaa]
Kanarialaisen bichon frisén lisäksi bichon-rotuihin luokitellaan italialainen bolognese, madagaskarilainen coton de tuléar, kuubalainen havannankoira, ranskalainen löwchen ja Välimeren alueen maltankoira.
Griffonit [muokkaa]
Belgialaisiin griffoneihin kuuluvat karkeakarvaiset griffon belge ja griffon bruxellois sekä lyhytkarvainen petit brabancon.
Kääpiöbulldoggit [muokkaa]
Bulldoggi-tyyppisiä kääpiökoiria ovat amerikkalainen bostoninterrieri, kiinalainen mopsi ja ranskanbulldoggi.
Kääpiöspanielit [muokkaa]
Eräs tyyppiesimerkki kääpiöspanieleista ovat englantilaiset kääpiöspanielit, joihin kuuluvat cavalierkingcharlesinspanieli ja kingcharlesinspanieli. Mannermaisiin kääpiöspanieleihin (epagneul nain continental) luokitellaan ranskalaiset papillon ja phalene. Myös tiibetinspanielia pidetään kääpiöspanielina.
Kääpiöterrierit [muokkaa]
Kääpiöterriereihin lukeutuvat muiden muassa amerikankarvatonterrieri, american toy fox terrier ja yorkshirenterrieri sekä FCI:n mukaan myös englanninkääpiöterrieri.
Pinserin ja snautserin tyyppiset kääpiökoirat [muokkaa]
Griffonmaisesta ulkonäöstään huolimatta affenpinseri on pinseri-tyyppinen kääpiökoira. Muita vastaavia rotuja ovat kääpiöpinseri ja kääpiösnautseri. Rotutyypillisesti englanninkääpiöterrieri muistuttaa enemmän kääpiöpinseriä kuin terrieriä, kuten myös tšekkiläinen prahanrottakoira.
Lähteet [muokkaa]
- David Taylor, Terhi Laurila: Koirien maailma. WSOY, 2002.
- FCI
Sivulta puuttuu