Jānis Čakste
| Jānis Čakste | |
|---|---|
 Jānis Čakste valokuvassa vuodelta 1926. |
|
| Latvian 1. presidentti | |
| Pääministeri |
Kārlis Ulmanis Zigfrīds Anna Meierovics Jānis Pauļuks Zigfrīds Anna Meierovics Voldemārs Zāmuēls Hugo Celmiņš Kārlis Ulmanis Arturs Alberings Marģers Skujenieks |
| Seuraaja | Gustavs Zemgals |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 14. syyskuuta 1859 Lielsesavas |
| Kuollut | 14. maaliskuuta 1927 (67 vuotta) Riika |
| Tiedot | |
 Nimikirjoitus |
|
Jānis Čakste (14. syyskuuta 1859 Lielsesavas – 14. maaliskuuta 1927 Riika) oli latvialainen poliitikko ja lakimies. Hän toimi maansa ensimmäisenä presidenttinä vuodesta 1922 kuolemaansa saakka vuonna 1927. Presidenttikaudellaan hän teki valtiovierailun Suomeen.
Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jānis Čakste syntyi silloin Venäjän keisarikuntaan kuuluneella Kuurinmaalla Lielsesavasissa lähellä Jelgavaa. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijöitä. Hän kävi lukion saksalaisessa kymnaasissa Jelgavassa.[1] Vuonna 1882 hän muutti Moskovaan, jossa hän opiskeli lakia Moskovan yliopistossa ja valmistui vuonna 1886. Moskovassa hän osallistui latvialaisten opiskelijajärjestöjen toimintaan ja tapasi muun muassa tulevana vaikuttajana Krišjānis Valdemārsin. Opiskellessaan hän tutki myös Kuurinmaan herttuakuntaa ja etenkin sen siirtomaita.[2] Valmistuttuaan Čakste toimi lakimiehenä Jelgavassa. Vuodesta 1888 hän julkaisi ja toimitti Tēvija−nimistä lehteä, jossa hän otti kantaa saksalaisia maanomistajia vastaan.[1] Hän toimi myös kulttuurielämässä ja oli järjestämässä latvialaisia laulujuhlia vuonna 1895[2]. Venäjän vuoden 1905 vallankumouksen aikana hän otti kantaa Latvian autonomian puolesta Venäjän yhteydessä.[1]
Latvian itsenäistyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ensimmäisessä maailmansodassa Čakste toimi johtajana vuodesta 1915 latvialaisessa järjestössä, joka auttoi pakolaisia Jelgavassa ja Tarossa[1]. Saksalaisten vallatessa Kuurinmaan hän pakeni vaimonsa ja yhdeksän lapsensa kanssa Tartoon.[2] Vuonna 1916 hänen teoksensa Die Letten und ihr Lettland ("Latvialaiset ja heidän Latviansa") julkaistiin Tukholmassa, ja seuraavana vuonna hänet valittiin Kuurinmaan kuvernööriksi. Hän hoiti kuitenkin tehtäviään ensin Kazanista ja sittemmin Pietarista käsin. Latviaan hän pääsi palaamaan vasta 17. marraskuuta 1918, ja sen jälkeen hänet valittiin Latvian väliaikaisen kansallisen komitean johtoon, joka julisti Latvian sittemmin itsenäiseksi. Tämän jälkeen hän otti osaa muun muassa Pariisin rauhankonferenssiin latvialaisen työryhmän jäsenenä ja luennoi Riian yliopistossa.[1] Vuonna 1920 hänet valittiin Latvian parlamentin puhemieheksi, ja vuonna 1922 7. marraskuuta hänet valittiin maan ensimmäiseksi presidentiksi. Hänet valittiin toiselle kaudelle 6. marraskuuta 1925.[2]
Presidenttinä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Presidenttikautensa aikana Čakste allekirjoitti 402 lakia ja armahti 549 henkilöä. Eniten kritiikkiä herättänyt armahdus koski maanpetoksesta tuomittua Andrievs Niedraa, joka tosin joutui maanpakoon. Virkakautensa aikana hän teki myös kaksi ulkomaanvierailua, helmikuussa 1925 Viron Tallinnaan ja vuoden 1926 toukokuussa Suomeen Helsinkiin, jossa hän tapasi Lauri Relanderin.[2] Vierailut liittyivät hänen haluunsa vahvistaa maan suhteita muiden Itämeren valtioiden kanssa[1]. Čakste kuoli kesken kautensa 14. maaliskuuta 1927. Hänet haudattiin Riikaan, ja hautajaisseremoniaan osallistui 150 000 henkilöä.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f Wojciech Roszkowski ja Jan Kofman: Biographical Dictionary of Central and Eastern Europe in the Twentieth Century, s. 131. M.E.Sharpe, 2008. ISBN 978-0-7656-1027-0. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f Jānis Čakste Latvijas Valsts prezidenta kanceleja. Arkistoitu 14.5.2011. Viitattu 9.7.2012. (latviaksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jānis Čakste Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||||||||||
