Jyväskylän ortodoksinen seurakunta
Jyväskylän ortodoksinen seurakunta on lähes koko Keski-Suomen maakunnan alueen kattava ortodoksinen seurakunta, jossa on jäseniä noin 2 400. Seurakunnan pääkirkko on Jyväskylässä sijaitseva Kristuksen ylösnousemuksen kirkko, joka valmistui vuonna 1954 ja jonka on suunnitellut Toivo Paatela. Jyväskylän ortodoksinen kirkko on ensimmäinen niin sanotuista jälleenrakennuskirkoista, joita rakennettiin toisen maailmansodan jälkeen karjalaisten evakkojen tarpeisiin.[1] Seurakunnalla on myös tšasounat Karstulassa, Saarijärvellä, Suolahdessa, Viitasaarella, Äänekoskella ja Lievestuoreella.
Jyväskylä kuuluu yhtenä ns. Kuutosiin eli kuuden yhteistyöseurakunnan muodostamaan yhteistyöryhmään. Jyväskylän ortodoksinen seurakunta julkaisee yhdessä näiden viiden muun yhteistyöseurakunnan kanssa omaa tiedotuslehteä nimeltään Solea. Lehden voi nykyisin lukea myös Internetistä.
Jyväskylän ortodoksisen seurakunnan seurakuntaneuvosto erotti kirkkoherra Arto Leskisen virastaan keväällä 2007 papilliselle asemalle sopimaton käyttäytymisen vuoksi.[2]
Seurakunnan kirkkoherroina ovat toimineet:
- Lauri Mitronen, vv. 1950–1967
- Kauko Salminen, vv. 1967–1974
- Teppo Siili, vv. 1974–1978
- Heikki Makkonen, vv. 1979–1988
- Arto Leskinen, vv. 1988–2007
- Timo Mäkirinta, vuodesta 2007[3]
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Maakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt Keski-Suomen maakuntakaavassa, s. 14. Jyväskylä: Keski-Suomen liitto, 2009. ISBN 978-951-594-354-5. Teoksen verkkoversio (viitattu 24.5.2010).
- ↑ Jyväskylän ortodoksiseurakunta erotti kirkkoherran
- ↑ Isä Timosta uusi kirkkoherra Jyväskylään – 26.8.2007 Ortodoksi.net
Sivulta puuttuu