Jyrki Myllyvirta

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Jyrki Myllyvirta (s. 17. syyskuuta 1952) on suomalainen diplomi-insinööri, Lahden kaupungin yhdestoista kaupunginjohtaja ja entinen Mikkelin kaupunginjohtaja. Hänet valittiin yhdeksän kaupunginjohtajaehdokkaan joukosta Lahden kaupunginvaltuuston keskiryhmien tuella. Toinen soveltusvuusarviointiin kutsuttu kaupunginjohtajaehdokas oli Kotkan kaupunginjohtaja Henry Lindelöf. Myllyvirta sai 34 ääntä suljetussa lippuäänestyksessä, Lindelöf 25. Valtuustopuheenvuorossa Myllyvirtaa kannattivat Lahden Kokoomus, Lahden Vihreät ja Lahden Kristillisdemokraatit.

Myllyvirta on toiminut Mikkelin kaupunginjohtajana ollessaan muun muassa Alueiden komitean kulttuuri-, koulutus- ja tutkimusvaliokunnan puheenjohtajana [1]

Ennen Mikkelin kaupunginjohtajaksi tuloaan hän oli pääministeri Harri Holkerin erityisavustaja talouspoliittisissa kysymyksissä 1990-1991 sekä teollisuuspoliittinen neuvonantaja Elinkeinoelämän keskusliitossa.

[muokkaa] Muuta

Jyrki Myllyvirta esitti toiveen, ettei uutisoinneissa nosteta esille sukulaisuussuhteita. Etelä-Suomen Sanomien verkkolehdessä oli ollut maininta, että hänen poikansa Lauri Myllyvirta oli osallistunut viidennen ydinvoimalan työmaalla Olkiluodossa Greenpeacen kampanjassa mielenosoitukseen. [2] Työmaalle pääsy oli muodollisesti estetty ja työmaalle tulo kielletty. "Jokainen vastaa omista teoistaan, sanoo Lahden kaupunginjohtajana elokuun alussa aloittava Jyrki Myllyvirta Lahden Radiolle" [3]

[muokkaa] Lähteet

  1. ScanBalt:ScanBalt Forums: Mr. Jyrki Myllyvirta luettu 26.3.2007 22:12 [1]
  2. Turun Sanomat:Järjestö pitää kolmosyksikön rakentamista kohtalokkaana virheenä Greenpeace hakee julkisuutta Olkiluodon nosturin puomilta, luettu 29.5.2007 2:31:43 UTC +3h [2]
  3. Lahden Radio:Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta: Ei sukulaisuussuhteita julkisuuteen, luettu 29.3.2007 13:48 UTC +3h [3]

[muokkaa] Aiheesta muualla


Henkilökohtaiset työkalut