Jyri Jaakkola
Jyri Antero Jaakkola (11. helmikuuta 1977[2] Joensuu – 27. huhtikuuta 2010 Oaxaca, Meksiko) oli suomalainen ihmisoikeusaktivisti. Hän oli matkalla intiaaniväestön autonomiseksi julistautuneeseen San Juan Copalan kylään ulkomaisena tarkkailijana, kun mahdollisesti Meksikon armeijaan ja Instituutionaaliseen vallankumouspuolueeseen sidoksissa olevat puolisotilaalliset Ubisort-joukot ampuivat hänet sekä paikallisen CACTUS-järjestön johtohenkilön Beatriz Alberta Cariño Trujillon.[3] Toistakymmentä karavaaniin osallistunutta haavoittui.[4] Suomen ulkoasiainministeriö on jättänyt Meksikon valtiolle virallisen nootin tapahtumasta.[3]
Jaakkola oli Turussa asunut pitkän linjan aktivisti, joka tunnettiin laajalti erilaisten vaihtoehtoliikkeiden keskeisenä hahmona. Hän osallistui keskeisesti reilun kaupan periaatteille perustuneeseen Estelle-projektiin ja kävi laivan mukana muun muassa Angolassa.[5][6] Hän oli suunnitellut Estellen kunnostamista Meksikon-matkaa varten, mutta alus oli pantava myyntiin.[7]
Nuorena Jyri Jaakkola osallistui muun muassa Tampereen Työväen Uimarien toimintaan.[2] Sittemmin hän toimi mm. Maailmankauppaliikkeessä ja osallistui S/v Estellen omistaneen Uusi Tuuli -järjestön toimintaan puheenjohtajana[7] sekä kansainvälisen SIPAZ:n toimintaan. Hän oli uusliberalismia vastustava ajattelija ja käytännön toimija, jonka kirjoitukset käsittelivät usein myös anarkismia ja kommunalismia. Hän tutki alueen intiaanien olosuhteita[8] ja osallistui alkuperäiskansojen oikeuksia ja autonomiaa tukevaan liikehdintään.
[muokkaa] Jaakkolan kirjoituksia
- Jyri Jaakkolan kesken jäänyt blogi Meksikosta (2010)
- Vapauden ja yhteisöllisyyden myrsky Meksikon vallankumouksessa: Ricardo Flores Magón ja Partido Liberal Mexicano (2010)
- Kuluttava työ ja siitä vapautuminen: palkkatyön vaikutus kulutuskäyttäytymiseemme. (2009)
- Kulutus- ja kuljetuskarkuruutta: Tuulahdus s/v Estelleltä esipuheeksi. (2008)
- Sorrettujen pedagogiikka. Anarkistinen näkökulma Paulo Freiren ajatteluun. (2007)
- Tiede ja niukkuus klassisessa anarkismissa. (2007)
- Arkipäivän solidaarisuuteen – katkelmia paremman maailman mahdollisuuksista. toim. Jyri Jaakkola ym. (2005)
- Kansankokouksia ja konfederaatioita (2005)
- Popular assemblies and confederations
- Ruoka on ihmisoikeus, ei kauppatavara. Jyri Jaakkola & Johan Ehrstedt (2004)
- Murray Bookchinin yhteiskuntaekologia: kommunalismi evoluution tienä itsetietoisuuteen, vapauteen ja eettisyyteen (2003-04)
- Murray Bookchin’s social ecology: communalism as evolution's path to self-consciousness, freedom and ethics
- Anarkismi Afrikassa (2002)
[muokkaa] Viitteet
- ↑ Pispalaan maalattiin graffiti Meksikossa surmatun Jyri Jaakkolan muistolle Aamulehti. 7.5.2010. Viitattu 29.6.2010.
- ↑ a b Erenius, Rauno: Seuramme jäsen Jyri Jaakkola kuoli kiväärimiesten hyökkäyksessä Oaxacassa Etelä-Meksikossa. 29.4.2010. Tampereen Työväen Uimarit. Viitattu 30.4.2010.
- ↑ a b Puolisotilaalliset ryhmät syyttävät toisiaan aktivistien surmasta 30.4.2010. YLE Uutiset. Viitattu 1.5.2010.
- ↑ Böök, Mikael: Suomalainen ihmisoikeustarkkailija surmattiin Oaxacassa 29.4.2010. Solmu.kaapeli.net. Viitattu 30.4.2010.
- ↑ Era, Hanna: Ihmisoikeustaistelija Jyri Jaakkola murhattu Meksikossa! 29.4.2010. Aamulehti Blogit. Viitattu 30.4.2010.
- ↑ Vuorinen, Netta: Päivän kuva: Jyri Jaakkola antoi kasvot Meksikon epäkohdille Suomen Kuvalehti. 29.4.2010. Viitattu 30.4.2010.
- ↑ a b Leipola, Lasse: Reilun kaupan purjelaiva jämähti satamaan Vihreä Lanka. 14.8.2009. Viitattu 30.4.2010.
- ↑ Meksikossa ammuttu suomalainen keräsi tietoa intiaanikansan asemasta Helsingin Sanomat. 28.4.2010. Viitattu 30.4.2010.
Sivulta puuttuu