Jyrängönvirta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jyrängönvirran ylittävät Heinolan rautatiesilta ja seututien 140 maantiesilta kuvattuna elokuussa 2020.

Jyrängönvirta on Kymijoen Heinolan kaupungin kohdalla oleva ja erityisesti keskustan siltojen alajuoksun puolella oleva joen osuus.

Nils Schillmark, Jyrängön virta, 1787.

Siltojen alla olevat kaksi koskea ovat Jyrängön kosket: Isokoski ja Pikkukoski. Matala Pikkukoski on perimätiedon mukaan kaivettu ihmisvoimin. Vuolas ja syvä isompi koski on Kymijoen luonnollinen ikivanha kulkureitti.

Saaria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koskien välissä on Siltasaari, jonka kautta kulkee seututie 140 ja kevyen liikenteen väylä. Saaren yli johtaa vuonna 1931 valmistunut rautatiesilta. Edelleen käytössä oleva 340 metriä pitkä silta oli valmistuttuaan Suomen pisin.selvennä Siltasaaressa on kesäisin kahvila. Myös virralla kalastaminen on mahdollista. Jatkosodassa rautatiesilta ja silloinen maantiesilta yritettiin tuhota lentokoneista pommittamalla tässä kuitenkaan onnistumatta. Sen sijaan aivan sillan vieressä Siltasaaressa ollut isohko rakennus tuhoutui täysosumasta.

Puoli kilometriä silloilta alavirtaan on Koskensaaren kärki, jonka koillispuolitse Kymijoen pääuoma kulkee. Koskensaaren lounaispuolella saareen johtavassa Penikkasillaksi nimetyssä pengertiessä on pieni silta varmistamassa veden virtauksen myös saaren toiselta puolelta. Vajaan kilometrin pituisessa Koskensaaressa on luontopolku nuotiopaikkoineen ja laavuineen.

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jyrängönvirta siltoineen on ollut taustana ja tapahtumapaikkana muutamissa elokuvissa. Näistä tunnetuin lienee Risto Jarvan ohjaama Jäniksen vuosi vuodelta 1977. Jyrängönvirran eteläpuolella on Jyrängön kaupunginosa.