Juurileiri

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Juurileiri oli 15–20-vuotiaille suunnattu aikuistumisleiri, jolla tutustuttiin vanhaan suomalaiseen elämäntapaan, maailmankuvaan, uskomuksiin ja kansanperinteeseen. Aiheita käsiteltiin keskustelujen, perinteisten käsitöiden ja itseilmaisun keinoin sekä opeteltiin vanhan omavaraistalouden elämäntapaan kuuluvia taitoja.

Juurileiri järjestettiin kerran kesässä Frantsilan yrttitilan isännöimällä Koskelan museotorpalla Suodenniemellä vuodesta 2004 lähtien. Leiritoiminta lähti liikkeelle 2003, kun alle kymmenen kansanperinteen parissa työskentelevän aikuisen työryhmä oli utelias tietämään, kiinnostaisiko nykynuoria villivihannesten keräily, pärekorin teko, kansanlaulujen laulaminen, syntyjen syvien pohdiskelu muinaisrunojen pohjalta, savusaunan lämmitys ynnä muu leirin ohjelma. Ensimmäisellä leirillä nuoria osanottajia oli kahdeksan. Koska nuorten innostus oli kova, ja lisää aikuisia opettajiakin oli leireille tulossa jakamaan vapaaehtoistyönä taitojaan, toiminta lähti kehittymään ja vakiintumaan. Keväällä 2007 leirin järjestäjät perustivat Juurielo-nimisen yhdistyksen leiritoiminnan ympärille.

Leirien järjestäminen loppui vuonna 2014.

Leirin ohjelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juurileirin ohjelma vaihteli vuosittain. Leireillä on opetettu mm. yrttitietoutta, kasvivärjäystä, jousiammuntaa, muinaiskalastusta, kehräystä, lautanauhojen kutomista ja pettuleivän leivontaa. Keskustelunaiheina olivat esimerkiksi esivanhempiemme elämän edellytykset luonnon ehdoilla, siihen liittyvä maailmankuva ja syklinen aikakäsitys, kansanusko ja -tieto, eri elementit (maa, vesi, tuli ja ilma), elämän kiertokulku, naiseksi ja mieheksi kasvaminen, yhteisöllisyys ja omien juurten pohdinta. Leirillä käytiin läpi myös sarja seremonioita, joiden tarkoituksena oli avata mytologiaa elämyksellisellä tavalla. Leiri päättyi loppujuhlaan, johon nuorten perhe ja sukulaiset voivat osallistua. Leiri saattoi toimia vaihtoehtona rippileirille ja Prometheus-leirille.

Juurileirin vuodenkiertotapahtumat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juurileiritoimintaan kuului kesäleirin lisäksi viikonlopun mittaisia tapahtumia ympäri vuoden. Juurileirin käyneet tapaavat toisiaan kekrijuhla- ja laskiaistapaamisissa, joita on järjestetty mm. alkuperäiskarjatilalla Uudellamaalla, ekoyhteisössä Pohjois-Hämeessä ja leirikeskuksessa Raaseporin linnan tuntumassa.

Järjestäjät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leirin järjesti Juurielo ry, jonka tavoitteina on edistää omien juurten tuntemusta, esivanhempien maailmankuvan ymmärrystä, elämän kunnioitusta, luontoyhteyttä ja samalla yhteyttä omaan itseen, yhteisöllisyyttä sekä paikallisperinteiden tuntemusta ja niistä nauttimista. Mukana ovat vuosien varrella olleet myös Frantsilan Luomuyrttitila, Sukukansojen ystävät ry ja Uusarkaainen ARKI ry.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]