Jussi Reinikainen
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Erik Johan (Jussi) Reinikainen (25. marraskuuta 1889 Parikkala – 29. heinäkuuta 1969 Simpele) oli suomalainen kalterijääkäri. Hän toimi aluksi muun muassa myyjänä setänsä kauppaliikkeessä ja otti innokkaasti osaa vapaaseen harrastustoimintaan Ryhti-nimisessä urheiluseurassa, jonka kautta hän joutui kosketuksiin jääkäriliikkeen kanssa. Jääkäri-Jussi liittyi myös preussilaiseen Jääkäripataljoona 27:ään, jonka mukana hän osallistui sotatoimiin Kuurinmaalla.
Toimiessaan jääkärivärvärinä Viipurin tienoilla hänet otettiin kiinni vuonna 1917 ja vietiin Pietariin Špalernajan vankilaan. Siellä Reinikainen odotti ilman minkäänlaista oikeudenkäyntiä. Reinikainen kuuli selliinsä kuinka joka päivä vankeja vietiin pihalle teloitettavaksi, hän kirjoitti niistä muutamassa kirjeessä puolisonsa äidille Suomeen jotka sotilaspostissa saapuivat. Reinikainen ajatteli vankisellissä ollessaan mikä päivä hänen vuoronsa on tulla teloitetuksi. Vapaussodan vallankumouksen aikana kansanrintaman miehet avasivat vankisellien ovet auttaen äitini isän Jussi Reinikainen pakenemaan omille mailleen Suomen tuonaikaisen rajan Suomen puolelle.
Špalernajan tutkintavankila sai nimensä sijaintinsa mukaan Špalernaja-kadun varrella Pietarissa. Se rakennettiin keisari Aleksanteri II:n aikana 1871–1875 arkkitehti Karl J. Majevskin johdolla Venäjän ensimmäiseksi tutkintavankilaksi. Majevski noudatti amerikkalaista mallia, jonka mukaan vankisellit sijoitettiin sisäpihaa kiertävien rautaisten käytäväkerrosten varrella. Sitten kirjeiden tuleminen loppui eikä Reinikaisesta kuultu ennen vallankumousta mitään. Hänen luultiin tulleen teloitetuksi.
Jääkärivääpeli Reinikainen toimi jatkuvasti siviilissäkin maanpuolustustyössä muun muassa tukien Simpeleen reservinupseerien ja reservin aliupseerien toimintaa taloudellisesti. Hän lahjoitti muun muassa SimRu:lle maan Junkkarikämpän rakentamista varten ja tuki muutenkin rakennustyötä. Simpeleen molemmat reservikerhot kutsuivat hänet kunniajäsenekseen ja Etelä-Karjalan reserviläispiiri myönsi Reinikaiselle piirin ensimmäisen kultaisen ansiomitalin.
Iivanansaaren hautakammio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähes 81-vuotiaaksi elänyt Jääkäri-Jussi oli yksi viimeisistä Suomen kalterijääkäreistä. Nämä olivat aikaisemmin keskusteluissaan sopineet, että jokainen, joka keksii ja haluaa, jättää jälkeensä jonkinlaisen muiston jääkäriaatteesta. Jääkäri-Jussi rakensi omalle maalleen Iivanansaareen hautakammion, joka on kopio hänen muinaisesta vankisellistään Špalernajan vankilassa. Reinikainen sanoi vihkiäispuheessaan kammion tulevan symboloimaan koko maanpuolustusaatetta, jonka eräs alkumuoto jääkäriliike oli. Kammioon liittyy myös saman järven mantereenpuoleisella rannalla oleva Simpeleen reserviupseerikerhon maja, Junkkarikämppä, johon tarvittavan maa-alan Reinikainen lahjoitti ja tuki voimakkaasti myös itse majan rakentamista.
Hautakammio eroaa sisustukseltaan vain muutamassa kohdin alkuperäisestä, jo aika päiviä puretusta pietarilaisen vankilan sellistä: keskellä lattiaa on kaksi betonipilaria, joista toinen kannattaa pronssista jääkäripatsaan pienoismallia ja toinen Reinikaisen tuhkauurnaa. Lisäksi ulko-ovessa on Preussin 27. Jääkäripataljoonan merkki ja oven pieleen on kiinnitetty Saksasta lahjana saatu saman aikakauden “hiilisankokypärä“. Muuten sisustus on tarkka, jopa nurkassa oleva ikonikin on helsinkiläisestä antiikkiliikkeestä löytynyt aito venäläinen, 1800-luvun lopulla valmistettu. Jopa pöydällä olevat astiatkin ovat aitoja, neuvostoliittolaisen museon tarkoitukseen lahjoittamia. Ovessa olevaan laattaan on kaiverrettu vainajan sotilasarvo, nimi sekä synnyin- ja kuolinpäivät.
Kammion katolla on miekkaa pitelevää istuvaa leijonaa esittävä patsas; leijona katselee valppaasti itään. Eteläseinään on asennettu kookas metallinen risti haudan merkkinä. Kammion ovessa on lasitettu vartijan tarkastusreikä, josta kammioon voi nähdä sisälle. Ovea ei ole hautajaisten jälkeen enää avattu. Takaseinällä on kalteroitu ikkuna, josta niin ikään näkee sisälle kammioon. Tuhkauurnan mukana selliin asetettiin myös jääkäripatsas sekä Jussi Reinikaisen miekka ja kunniamerkit. Kalterijääkärin viimeistä matkaa oli seuraamassa noin 600-henkinen yleisöjoukko ja tätä ainutlaatuista tapahtumaa kuvattiin muun muassa valtakunnallisissa aikakausjulkaisuissa.
Hautakammion rakentamisen tullessa ajankohtaiseksi suomalainen äärivasemmisto yritti estää rakennusluvan myöntämisen. Varmuuden vuoksi he anoivat tukea neuvostoliittolaisiltakin, mutta Moskovassa moiset vaateet – että Neuvostoliitto kieltäisi julkisesti tällaisen “äärifasistisen“ hankkeen - herättivät pelkkää ärtymystä. Hautakammion rakennuslupa makasi silti liiankin kauan paperipinoissa – itse asiassa se siirrettiin aina käsille tullessaan suurimman odottavien töiden pinon alimmaiseksi – kunnes lopulta koko tarina meni presidentti Kekkosen korviin, jolloin kaikesta rakennushankkeeseen kohdistuneesta haitanteosta tuli salamaloppu: moisesta typeryydestä perin pohjin suuttunut presidentti otti asian omakseen.
Kaksi virkamiestä sai potkut ja porttikiellon valtionvirkoihin Reinikaisen paperien hautailun johdosta – Kekkonenhan ei koskaan sumeillut heiluttaa pyövelinkirvestä kun syytä oli. Myös SKP:n puheenjohtaja Aimo Aaltonen sai Kekkoselta samasta syystä kovasanaisen puhuttelun. Hän oli luvannut suojella kyseisiä virkamiehiä ylemmän tahon vihalta, jos käry olisi käynyt – mutta Kekkosen edessä hänkin oli täysin voimaton. Rakennuslupa tuli pikakirjeenä tämän jälkeen: Kekkosen tapa puuttua epäkohtiin ja kiusantekoon oli hänen pääministeri- ja puhemiesajoiltaan hyvin tiedossa, joten hänen suututtamistaan vältettiin tuolloin kaikin keinoin.
Reinikainen itse teki loppuikänsä ajan säännöllisin välein pyhiinvaellusmatkoja tälle viimeiselle leposijalleen ja kuljetti aina mukanaan nykyisin kammiossa olevaa jääkäripatsasta. Reserviupseerikerhon jäsenet kertovat, että Reinikainen käytti hautakammiotaan myös kalamajana niin kauan kuin hän eli.
Iivanansaari sijaitsee Koantaus-järvessä, etäisyys Simpeleeltä on noin 12 kilometriä. Simpeleeltä ajetaan Konkalammen ohi menevää tietä (Pitkäjärventie), jolta käännytään Pitkäjärven kylässä kohti Innasennurkkaa tielle numero 14916. Vasemmalle Junkkarintie, jota pitkin ajetaan noin 3 kilometriä (500 m Junkkarinkämpältä eteenpäin).
Mantereella saaren lähellä on soutuvene, jolla voi soutaa saareen (noin 200 m).