Jumalan olemassaolo

Wikipedia

Osa artikkelisarjasta Jumalat

Jumalan olemassaolo Agnostisismi Ateismi Deismi Henoteismi Monoteismi Panteismi Panenteismi Polyteismi Teismi

Jumalatodistukset Luonnonteologia Kaikkivoipaisuuden paradoksi Kosmologinen todistus Ontologinen todistus Pahan ongelma Teleologinen todistus

Jumalausko Uskonto Usko Uskonnollisuus Uskovainen

Jumaluusoppi Teologia Uskonnonfilosofia

n • k • m

Jumalan olemassaolo koskee kysymystä siitä, kuuluuko todellisuuteen Jumala (tai jumalia) vai ei.

Sisällysluettelo 1 Ateismi ja teismi 1.1 Ontologiset käsitteet teismi ja ateismi 1.2 Tietoteoreettiset käsitteet teisti ja ateisti 2 Jumalatodistukset 2.1 Ontologinen todistus 2.2 Kosmologiset todistukset 2.3 Teleologiset todistukset 2.4 Moraalinen todistus 2.5 Kumulatiiviset jumalatodistukset 3 Katso myös 4 Lähteet 5 Kirjallisuutta 6 Aiheesta muualla

[muokkaa] Ateismi ja teismi

[muokkaa] Ontologiset käsitteet teismi ja ateismi

Teismi eli jumalausko on käsitys, jonka mukaan on olemassa jumala tai jumalia.^[1] Ateismi eli jumalattomuus tarkoittaa jumalauskon puuttumista tai ontologisesti käsitystä, jonka mukaan jumalaa tai jumalia ei ole olemassa.^[2]

Ontologisena eli olemassaoloa koskevana käsitteenä teismi on väitelause ”jumala tai jumalia on olemassa” ja ateismi on väitelause ”jumalaa tai jumalia ei ole olemassa”.^[3]

[muokkaa] Tietoteoreettiset käsitteet teisti ja ateisti

Filosofi Michael Scriven on muotoillut tunnetun teistin, agnostikon ja ateistin määritelmän.^[4]. Tässä määritelmässä kiinnitetään huomio asian tietoteoreettiseen puoleen. Scrivenin mukaan käsitys teismin, agnostisismin ja ateismin suhteen voi olla eriasteinen. Filosofi Michael Martin on muotoillut tietoteoreettisen jaottelun positiivisiin ateisteihin ja negatiivisen ateisteihin.^[5]

Käsitys jumalan olemassaolosta	Nimitys
1. Suoraan todistuva vastaansanomattomilla tosiasioilla	Vanhakantainen teisti
2. Vahvoja todisteita puolesta eikä mitään todisteita vastaan. Todistuva tavanomaisessa mielessä	Moderni teisti
3. Vahvoja todisteita puolesta, silti ristiriitaisuuksia ja todisteita vastaan	Käytännön teisti, agnostikko laajassa merkityksessä
4. Todisteita puolesta ja vastaan yhtä paljon, todennäköisyys 50 %	Agnostikko kapeassa merkityksessä, ei ota mitään kantaa kummankaan puolesta
5. Joitakin yleisiä tai erityisiä perusteita puolesta, silti epätodennäköinen	Epäilijä, agnostikko laajassa merkityksessä, vaikka pitää jumalan olemassaoloa epätodennäköisenä, pitää sitä mahdollisena
6. Ei mitään yleisiä tai erityisiä perusteita tai todisteita puolesta	Negatiivinen ateisti
7. Vahvoja todisteita olemassaoloa vastaan, ei mitään todisteita puolesta	Positiivinen ateisti

Negatiivisten ateistien tai filosofisten ateistien mukaan jumalan olemassaolon puolesta ei ole esitetty mitään todisteita, joten jumalausko on perusteeton. Positiivisten ateistien tai tieteellisten ateistien mukaan jumalan olemassaoloa voidaan pitää todistettavasti epätotena.^[6]

Agnostikkoja laajassa mielessä on Scrivenin mukaan kolmea lajia. Epäilijöiden mielestä jumalan olemassaolon puolesta on joitakin todisteita, mutta jumalan olemassaolo on epätodennäköistä. Agnostikkoja kapeassa mielessä ovat ne, joiden mielestä jumalan olemassaolon todennäköisyys on 50 %. Käytännön teistien mukaan on paljon todisteita jumalan olemassaolosta, mutta muitakin vaihtoehtoja on.

Myös teistit jakaantuvat kahteen ryhmään. Nykyaikaisten teistien mukaan jumalan olemassaolo on todistettu. Vanhakantaisten teistien mielestä jumalan olemassaolo on ehdottoman varmasti todistettu.

Michael Scriven on jakanut agnostikot kahteen ryhmään myös toisella tavalla. Positiivisten agnostikkojen mielestä on runsaasti todisteita sekä jumalan olemassaolon puolesta että jumalan olemassaoloa vastaan. Negatiiviset agnostikot eivät ota kantaa jumalan olemassaoloon vaan vetoavat tietämättömyyteen. Scrivenin mielestä agnostismi on merkki kyvyttömyydestä tehdä ratkaisuja, ellei kyse ole yhteiskunnallisesta varovaisuudesta.^[7]

[muokkaa] Jumalatodistukset

Filosofien piirissä on antiikin ajoista pyritty eri tavoin todistamaan Jumalan olemassaolo. Ensimmäiset merkittävät jumalatodistukset muotoili Aristoteles^lähde? ja erityisesti keskiajan skolastiikan teologiassa jumalatodistuksilla oli keskeinen rooli.^lähde?

Merkittävimmät jumalatodistukset ovat ontologinen todistus, kosmologiset todistukset, teleologiset todistukset ja moraalinen todistus.^lähde?

Jumalatodistukset pyrkivät osoittamaan Jumalan olemassaolon yleisesti järjellä hyväksyttävistä alkuehdoista lähtien. Tunnetuimmat jumalatodistukset eivät ota juurikaan kantaa todistamansa Jumalan luonteeseen, mutta todistusten esittäjillä on useimmiten ollut mielessään nimenomaan oman uskontonsa Jumala.^lähde?

[muokkaa] Ontologinen todistus

Pääartikkeli: Ontologinen todistus

Eräs tunnettu todistus on Anselm Canterburylaisen esittämä ontologinen todistus. Ontologisessa todistuksessa päättely etenee seuraavasti:^[8]

1. Minulla voi olla ajatus olennosta, jota suurempaa ei voi ajatella.
2. Oletetaan, että tämä olento on olemassa ainoastaan ideana mielessäni.
3. Olemassaolo todellisuudessa on suurempaa kuin olemassaolo ainoastaan mielessä.
4. Voimme siis ajatella olentoa joka on suurempi kuin olento jota suurempaa ei voi ajatella: olentoa, joka on olemassa myös todellisuudessa.
5. Ei voi olla olentoa joka on suurempi kuin olento, jota suurempaa emme voi ajatella.
6. Siksi olennon jota suurempaa ei voida ajatella täytyy olla olemassa myös todellisuudessa.

Anselmin kiistakumppani munkki Gaunilo pyrki osoittamaan, että todistuksella voidaan todistaa lähes mitä tahansa kuviteltavissa olevaa myös olemassa olevaksi: voimme kuvitella jonkin esineen, joka täydellisimpänä mahdollisimpanakin mutta kuitenkin ilman olemassaoloa, on vähemmän täydellinen kuin sama esine olemassa olevana.^[8]

Anselmin todistuksen suurimpana ongelmana onkin se, että se pitää olemassaoloa olion ominaisuutena. Tunnetuimpana Immanuel Kant totesi, että olemassaolo ei ole ominaisuus.^[8] Voimme kuvitella sata taaleria, joilla voi (kuvittelussa) olla kaikki samat ominaisuudet kuin sadalla todellisella taalerilla ilman että niiden silti tarvitsisi olla olemassa. Aivan samoin voimme kuvitella jumalalle mitä tahansa ominaisuuksia ilman että niistä voitaisiin päätellä hänen olevan olemassa.^{kenen mukaan?}

Charles Hartshorne on kehittänyt edelleen ontologista todistusta. Hartshornen mukaan vaikka olemassaoloa ei voida pitää ominaisuutena, välttämätöntä olemassaoloa voidaan. Siispä jos jumala todella on suurin mahdollinen olento, hänellä täytyy olla ominaisuutenaan välttämätön olemassaolo, sillä jos hän ei olisi välttämättä olemassa oleva, olisi hän kontingentti, ja silloin taas olisi oltava jotain suurempaa, välttämättä olemassaoloa. Myös Kurt Gödel, Norman Malcolm ja Alvin Plantinga ovat esittäneet uusia versioita ontologisesta todistuksesta.^[9]

[muokkaa] Kosmologiset todistukset

Pääartikkeli: Kosmologinen todistus

Kosmologiset jumalatodistukset pyrkivät osoittamaan jumalan olemassaolon ensimmäisenä tai luomisen kannalta välttämättömänä oliona. Esimerkiksi seuraava päättelyketju edustaa kosmologista jumalatodistusta:

1. Kaikella, mikä alkaa olla olemassa, on joku syy olemassaoloonsa.
2. Kaikkeus on alkanut olla olemassa.
3. Siispä kaikkeudella on syy olemassaoloonsa.

Ensimmäistä alkuehtoa on yleensä pidetty intuitiivisesti itsestään selvänä. Kvanttifysiikan havaintojen mukaan elektronit saattavat kuitenkin kadota yhdessä kohdassa ja ilmestyä toisessa ilman mitään tunnettua kausaalista syytä, eikä sitä, mitä tällä välin tapahtuu, voida mitenkään selvittää. Jos nämä havainnot pitävät paikkansa, ei todistuksen olettama kausaalisuus välttämättä pidä paikkaansa.

Kuuluisin kosmologinen jumalatodistus on Tuomas Akvinolaisen esittämä. Tuomaan esittämä todistus ei pyri löytämään ajallisesti ensimmäistä syytä vaan loogisesti ensimmäisen. Todistus voidaan esittää seuraavasti:^[10]

1. On olemassa kontingentti (ei-välttämätön) olio.
2. Tämän kontingentin olion olemassaololle on syy.
3. Syy olion olemassaoloon on joku muu kuin se itse.
4. Sen, mikä aiheuttaa tämän kontingentin olion olemassaolon, täytyy joko koostua kontingenteista olioista tai vähintään yhdestä ei-kontingentista, eli välttämättömästä oliosta.
5. Kontingentit oliot eivät voi aiheuttaa tämän kontingentin olion olemassaoloa.
6. Siksi sen, joka aiheuttaa tämän kontingentin olion olemassaolon, täytyy koostua vähintään yhdestä ei-kontingentista oliosta.
7. Siis on olemassa välttämätön olio.

Voimme tässäkin arvostella argumentin toista alkuehtoa. Vaikka yleensä oletammekin kaikella olevan syyn, ei voida kiistatta osoittaa ettei voisi olla jotain sellaista, jolle ei olisi syytä.

Myös viides alkuehto on kiistanalainen. Voi nimittäin kuvitella äärettömän joukon kontingentteja olioita, jotka aiheuttavat tämän kontingentin olion olemassaolon. Toisaalta voidaan kuitenkin asettaa kyseenalaiseksi se, voiko tällaista päättymätöntä ketjua olla todellisuudessa olemassa. Toiseksi, koska jokainen kontingentti olio tarvitsee selityksen olemassaololleen, jonkin kontingentin olion olemassaolon selittäminen toisen kontingentin olion olemassaololla ei olisi mikään selitys. Ongelmaksi kuitenkin loppujen lopuksi jää kysymys, miksi on jotain eikä ennemmin ei-mitään.

Immanuel Kant totesi, että Tuomaan esittämien todisteiden loogisena virheenä on siihen sisältyvä ajatus loputtoman sarjan mahdottomuudesta. Kant huomautti, että nämä sarjat voidaan yhtä hyvin käsittää loputtomiksi ja viittasi esimerkkeinä matematiikan äärettömiin lukusarjoihin.

Termodynamiikan II laki (kasvavan entropian laki) kuitenkin asettaa reunaehdon, että maailmankaikkeudella on pakko olla ollut alku: joskus on pakko olla vallinnut tila, jossa maailmankaikkeus on ollut maksimaalisen järjestynyt, ja järjestelmän entropia = 0. Koska termodynamiikan II lain mukaan entropia pyrkii jatkuvasti kasvamaan kohti maksimiaan, ja tätä maksimia ei vielä ole saavutettu (havaitsemme entropian kasvun ajan kulumisena eteenpäin), myöskään maailmankaikkeus ei ole saavuttanut entropiamaksimiaan, ja maailmankaikkeus ei ole ollut olemassa ikuisesti, eli sillä on pakko olla ollut alku. Mikäli maailmankaikkeus olisi äärettömän vanha, se olisi saavuttanut jo entropiamaksiminsa (maailmankaikkeuden lämpökuolema), ja elämä olisi mahdotonta.

[muokkaa] Teleologiset todistukset

Pääartikkeli: Teleologinen todistus

Teleologiset todistukset pyrkivät vetoamaan selityksenään kaiken tarkoituksenmukaisuuteen.^[11] Analoginen teleologinen todistus päättelee maailman toimivuudesta ja “osien yhteensopivuudesta” sen, että sillä täytyy olla tekijä samalla tavalla kuin toimivalla kellolla täytyy olla tekijä. Eräs esimerkki kritiikistä todistusta kohtaan on seuraava: jos järjestys luonnossa todistaa sen luojasta, eikö tämä edellytä vähintään vastaavaa järjestystä myös luojassa? Näin olemme joutuneet loputtomaan ketjuun edeltäviä syitä.

Induktiivinen teleologinen todistus vetoaa puolestaan elämän kehittymisen epätodennäköisyyteen. Todistus hyväksyy sen tosiasian, että elämän syntyminen pelkän sattuman varassa on mahdollista, mutta katsoo sen olevan epätodennäköistä. Siksi todistus katsoo, että tarvitaan Jumala, joka ohjaa kehitystä haluamaansa suuntaan. Induktiivista todistusta vastaan on kritisoitu muun muassa sillä, että sen pohjalta epätodennäköinen mutta mahdollinen tapahtuma voitaisiin aina perustella jonkun ohjaamaksi. Argumentin Jumala olisi tässä tapauksessa ainoastaan tietämättömyyteen nojaava ratkaisu, eli ns. aukkojen jumala.^lähde?

David Hume arvosteli teleologista todistusta monin tavoin. Hän esimerkiksi kirjoitti, että koska maailmassa on myös paljon vikoja, voitaisiin ajatella, että maailmamme onkin ”jumalakatemian alkeisluokalla olevan lapsijumalan tekemä epäonnistunut harjoituskappale, joka kelpaa korkeintaan roskakoriin heitettäväksi”.^lähde? Samoin Hume kirjoitti, että maailman puutteellisuudet voitaisiin ehkä selittää sillä, että jumalia olisikin useampia - ”mitä useampi kokki, sen sakeampi soppa”.^lähde? Humen huomioihin liittyen monet ovat todenneet, että vaikka hyväksyisimme ajatuksen luojasta, ei pelkän luomakunnan tarkasteleminen kerro meille luojan luonteesta juuri mitään.^lähde?

[muokkaa] Moraalinen todistus

Moraalisen jumalatodistuksen ovat esittäneet muun muassa Immanuel Kant ja C. S. Lewis. Todistuksen mukaan eri kansojen ja uskontojen yhtenevät moraalikäsitykset todistavat jumalallisen lainsäätäjän olemassaolon puolesta. Yhtenevät moraalisäännöt voidaan kuitenkin selittää myös muilla tavoin edellyttämättä niiden taustalle mitään jumalallista. Toiseksi, vaikka maailmanuskonnoissa moraalisäännöstöt ovatkin monilta osin samanlaisia, löytyy siltikin lähestulkoon jokaiselle moraalisäännölle myös vastaesimerkkejä muista kulttuureista. Immanuel Kant ajatteli, että jumalan täytyy olla olemassa, jotta kuoleman jälkeinen palkkio tai rangaistus toisi maailmaan oikeudenmukaisuutta.^[12] Tämä ajatus juontuu hänen filosofisesta järjestelmästään juontuville premisseille.

[muokkaa] Kumulatiiviset jumalatodistukset

Kumulatiivisella todistuksella tarkoitetaan kaikkien esitettyjen argumenttien tuottaman todistusvoiman kokoamista yhteen yhdeksi kumulatiiviseksi eli kasautuvaksi argumentiksi. Tällaista todistusta on kehitellyt muun muassa Oxfordin yliopiston professori Richard Swinburne.^lähde?

[muokkaa] Katso myös

• Ateismi
• Jumala
• Olemassaolo
• Pahan ongelma
• Teismi
• Uskonnonfilosofia

[muokkaa] Lähteet

1. ↑ ”yleisnimitys uskonnoille, joissa jumaluus käsitetään persoonalliseksi ja maailmasta erilliseksi mutta siihen vaikuttavaksi” Jukka K. Korpela: Pienehkö sivistyssanakirja: ateismi Jukka K. Korpela. Viitattu 18.4.2007.
   oppi jonka mukaan kaikkeuden luojana ja ylläpitäjänä on persoonallinen jumaluus.” Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0
2. ↑ ”ateismi [– –] jumalauskon puuttuminen, käsitys, jonka mukaan Jumalaa t. jumalia ei ole olemassa[.] Yleensä tätä nimitystä käytetään vain ajattelusta, johon sisältyy jonkinlaisen kannan ottaminen kysymykseen jumaluuden olemassaolosta, vastakohtana agnostismille ja täydelliselle välinpitämättömyydelle uskonnollisista asioista. Käsitteeseen liitetään usein myös aktiivinen kirkon- ja uskonnonvastaisuus. Selvintä olisi käyttää sanaa kaikista käsityksistä, joihin sisältyy se, että jumalolentoja ei ole olemassa.” Jukka K. Korpela: Pienehkö sivistyssanakirja: ateismi Jukka K. Korpela. Viitattu 16.4.2007.
3. ↑ George H. Smith: Atheism: The Case Against God. Buffalo, New York: Prometheus Books, 1979. ISBN 0-87975-124-X.
   Hartikainen, Erkki: Esitelmä ateismista Luonnonfilosofian seurassa 30. lokakuuta 2003. Erkki Hartikainen / Suomen ateistiyhdistys. Viitattu 16. huhtikuuta 2007.
   Ilkka Niiniluoto: ”Ateismi”, teoksessa Timo Helenius, Timo Koistinen & Sami Pihlström (toim.): Uskonnonfilosofia, s. 130. Porvoo Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27403-8.
4. ↑ Michael Scriven: Primary Philosophy. New York: McGraw-Hill, 1966. ISBN 0-87975-078-2. . Painettu uudelleen teoksessa Peter Adam Angeles (Editor): Critiques of God: Making the Case Against Belief in God. (Uusi painos 1997). Buffalo, New York: Prometheus Books, 1976. ISBN 0-87975-078-2.
5. ↑ Michael Martin: Atheism: A Philosophical Justification. Philadelphia, Pennsylvania: Temple University Press, 1990. ISBN 0-87722-943-0.
   Suomenkielisen muotoilun on tehnyt Erkki Hartikainen. Erkki Hartikainen: Ateismin määrittelemisestä. Vapaa Ajattelija, 2001, nro 1/01.
6. ↑ Ilkka Niiniluoto: ”Ateismi”, teoksessa Timo Helenius, Timo Koistinen & Sami Pihlström (toim.): Uskonnonfilosofia, s. 136. Porvoo Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27403-8.
7. ↑ Teksti julkaisussa Erkki Hartikainen (vastaava toim.): Yläasteen etiikka: Peruskoulun uskontojen historian ja etiikan oppikirja 1–3. (Kouluhallituksen hyväksymä kokeilumoniste lukuvuosiksi 1982–83, 1983–84, 1984–85.) Lisäpainos 1985. Helsinki: Vapaa ajatus, 1982. ja sen pohjalta tehdyssä internet-oppimateriaalissa Erkki Hartikainen (toim.): Elämänkatsomustiedon oppikirjat: Todellisuus ja todellisuuskäsitys: Lukion elämänkatsomustieto 2 (ET 11) 2007. Erkki Hartikainen. Viitattu 16.4.2007.
8. ↑ ^{8,0 8,1 8,2} Himma, Kenneth Einar: Ontologival Argument Internet Encyclopedia of Philosophy. Viitattu 27.9. 2007.
9. ↑ Oppy, Graham: Ontological Arguments Stanford Encyclopedia of Philosophy. Viitattu 27. syyskuuta 2007.
10. ↑ Tuomas Akvinolainen: The existence of God (Ia, kvestio 2) Summa theologiae. Viitattu 27. syyskuuta 2007.
11. ↑ Ratzsch, Del: Teleological Arguments for God's Existence Stanford Encyclopedia of Philosophy. Viitattu 27. syyskuuta 2007.
12. ↑ Kannisto, Heikki: ”Kant ja järjen itsekritiikki”. Teoksessa Korkman, Petteri; Yrjönsuuri, Mikko (toim.): Filosofian historian kehityslinjoja. Tampere: Gaudeamus, 1999. ISBN 951-662-708-0.

[muokkaa] Kirjallisuutta

• Dawkins, Richard: Jumalharha. (The God delusion, 2006.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra Cognita, 2007. ISBN 978-952-5697-00-1.
• Helenius, Timo, Timo Koistinen & Sami Pihlström (toim.): Uskonnonfilosofia. Porvoo Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27403-8.
• Ilkka Pyysiäinen: Jumalan selitys: 'Jumala' kognitiivisena kategoriana. Helsinki: Otava, 1997. ISBN 951-1-14940-7.

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Jumalan olemassaolo, teoksessa Risto Selin: Ihmeellinen maailma: Skeptikon tietosanakirja. Ursan julkaisuja 81. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2001. ISBN 952-5329-19-4.
• Stanford Encyclopedia of Philosophy: (englanniksi)
  • Ontological Arguments
  • Cosmological Argument
  • Teleological Arguments for God's Existence
  • Moral Arguments for the Existence of God
• Internet Encyclopedia of Philosophy: (englanniksi)
  • Ontological Argument
• Catholic Encyclopedia: The Existence of God (englanniksi)