Jumala ompi linnamme

Martti Lutherin Ein feste Burg ist unser Gott.

Jumala ompi linnamme
säveltäjä	tuntematon Saksassa 1529
sanoittaja	Martti Luther
suomentaja	Jakko Finno 1583, Elias Lönnrot 1864, uud. komitea 1886
virsikirjan numero	170
virsikirjaan	1583

Jumala ompi linnamme (kirjoitetaan joskus virheellisesti Jumala onpi linnamme) on suomalaisen virsikirjan tunnetuimpia virsiä. Virren on alkujaan sanoittanut Martti Luther, jonka alkuperäisteksti Ein' feste Burg ist unser Gott (suom. Vahva linna on Jumalamme) vuodelta 1528 perustuu psalmiin numero 46: "Jumala on turvamme ja linnamme, auttajamme hädän hetkellä". Ein' feste Burgista tuli jo Lutherin aikana uskonpuhdistuksen kannattajien tunnuslaulu, ja sitä on kutsuttu myös "reformaation taistelulauluksi".

Lutherin virsi oli jo Jacobus Finnon suomalaisessa virsikirjassa vuodelta 1583 ("Meidhän linnam on Jumal taivast, meidhän kilpem ja otam"). Nykyinen suomennos on vuodelta 1886 ja virsikirjakomitean tekemä.

Sama Lutherin teksti on ollut pohjana myös Johann Sebastian Bachin tunnetuimpiin kuuluvalle kantaatille numero 80.

Luther tarkoitti ensimmäisen säkeistön "sillä vanhalla vainoojalla" (saksaksi der altböse Feind) saatanaa, mutta Suomessa sanontaa käytettiin usein tarkoittamaan keisarillista Venäjää tai Neuvostoliittoa.

Enkeli taivaan -virren viimeinen säe eroaa vain yhden sävelen verran Jumala ompi linnamme -virren viimeisestä säkeestä.

Sanat

Suomeksi Jumala ompi linnamme ja vahva turva aivan, on miekkamme ja kilpemme ajalla vaaran, vaivan. Se vanha vainooja, kavala, kauhea, on kiivas, kiukkuinen ja julma, hirmuinen. Vain Herra hänet voittaa. On turha oma voimamme vääryyden valtaa vastaan. Me turman vallat voitamme Herrassa ainoastaan. Hän, Kristus, kuningas, on voitonruhtinas, lyö joukot helvetin, ne tallaa jalkoihin ja voiton meille saattaa. Jos täyttyisikin maailma nyt valheen enkeleistä, niin pimeys ei voittoa kuitenkaan saisi meistä. Ne olkoot raivoissaan ja syöskööt kiukkuaan. Nyt valheen vallat on jo saaneet tuomion. Ne yksi sana kaataa. Se sana seisoo vahvana, ne ei voi sitä kestää. Kun kanssamme on Jumala, ken meiltä voiton estää? Jos veis he henkemme, osamme, onnemme, ne heidän olkohon, vaan meidän iät on Jumalan valtakunta.

Saksaksi Ein feste Burg ist unser Gott, ein gute Wehr und Waffen. Er hilft uns frei aus aller Not, die uns jetzt hat betroffen. Der altböse Feind, mit Ernst er's jetzt meint; groß Macht und viel List sein grausam Rüstung ist, auf Erd ist nicht seinsgleichen. Mit unsrer Macht ist nichts getan, wir sind gar bald verloren; es streit' für uns der rechte Mann, den Gott hat selbst erkoren. Fragst du, wer der ist? Er heißt Jesus Christ, der Herr Zebaoth, und ist kein andrer Gott, das Feld muß er behalten. Und wenn die Welt voll Teufel wär und wollt uns gar verschlingen, so fürchten wir uns nicht so sehr, es soll uns doch gelingen. Der Fürst dieser Welt, wie sau'r er sich stellt, tut er uns doch nicht; das macht, er ist gericht': ein Wörtlein kann ihn fällen. Das Wort sie sollen lassen stahn und kein' Dank dazu haben; er ist bei uns wohl auf dem Plan mit seinem Geist und Gaben. Nehmen sie den Leib, Gut, Ehr, Kind und Weib: laß fahren dahin, sie haben's kein' Gewinn, das Reich muß uns doch bleiben.

Sananmukainen käännös Vahva linna on Jumalamme, hyvä puolustus ja ase. Hän auttaa meidät vapaaksi kaikesta hädästä, joka meitä on nyt kohdannut. Vanha, paha vihollinen, hän nyt totisena juonii; suuri voima ja oveluus ovat hänen kauhea varustuksensa maan päällä ei ole hänen veroistaan. Oma voimamme on turha, olemme jo pian hävinneet; vuoksemme taistelee oikea[mielinen] mies, jonka Jumala on itse valinnut. Kysytkö, kuka hän on? Hänen nimensä on Jeesus Kristus, Herra Seebaot, eikä ole toista Jumalaa, [taistelu]kentän on hän pitävä. ["taistelun hän voittaa"] Ja jos maailma olisi täynnä piruja ja haluaisi meidät nielaista, sitä emme pelkää niin paljoa, kaikki kääntyy vielä meille hyväksi. Tämän maailman ruhtinas, kuinka tylysti käyttäytyykin, ei voi meille mitään; se tarkoittaa, hänet on tuomittu: yksi sananen hänet kaataa. Sana, jonka heidän on annettava seistä siitä lainkaan kiittämän; hän on täysin kanssamme taistelukentällä henkensä ja lahjojensa kera. Jos he ottaisivat ruumiin [hengen], tavarat, kunnian, lapsen ja vaimon: vaikka sen veisivät he eivät voittaisi meille jääköön silti [Jumalan] valtakunta.

Aiheesta muualla

• Virsi 170: Jumala ompi linnamme