Jukka Murtosaari

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jukka Murtosaari (2. tammikuuta 1963 Helsinkielokuu 2016 Almada, Portugali)[1] oli suomalainen sarjakuvapiirtäjä ja kuvittaja. Hän suosi kuvituksissaan realistista esitystapaa, mutta taitoi mainiosti myös satuhahmojen kuvaamisen.

Murtosaari piirsi 1985–1988 Kari Vaijärven käsikirjoittamaa Jake-sanomalehtisarjakuvaa, jonka stripeistä julkaistiin kaksi albumia, mutta kolmas suunniteltu albumi jäi julkaisematta.

Murtosaari työskenteli 1980-luvulla animaatioiden parissa Yhdysvalloissa. 1990-luvulla hän aloitti Disney-sarjakuvien parissa työskentelyn työstäen muun muassa paikalliseen Roger Rabbit -lehteen kansikuvia.

Vuonna 2000 hän kuvitti yhdessä Kari Korhosen kanssa Jaana Lapon kirjoittaman kirjan Vauhtikaverit ja taistelu auringosta. Murtosaari kuvitti urallaan myös Muumi-kirjoja. Vuonna 2007 hän aloitti työskentelyn Aku Ankan parissa hollantilaisen Donald Duck -lehden toimeksiannosta.

Murtosaari asui 2000-luvulla Portugalissa, jossa hän myös kuoli. Viimeisinä vuosinaan hän teki kansikuvia mm. Jalavan kirjoihin.

Kuvitustöiden ohella Murtosaari työsti useita vuosia 1900-luvun kioskikirjallisuuden kuvittajia esittelevää kirjaa, joka jäi häneltä kesken. Murtosaaren kuvittajaesittelyjä julkaistiin 2000-luvulla Pulp- ja Portti-lehdissä.

Osa työn tuloksista julkaistiin Murtosaaren kuoleman jälkeen kirjassa Kannen kuvitti… [2]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jake 1 - Tituksen profiili ja muita seikkailuja. Mäkelä 1987
  • Jake 2 - Valhallan portit ja muita seikkailuja. Mäkelä 1988
  • Murtosaari, Jukka: Kannen kuvitti... Taskukirjojen ja lukemistolehtien kansikuvia 1920–80-luvuilta. Kustantamo Helmivyö, 2022. ISBN 9789527469088.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Harri Römpötti: Monen tyylin piirtäjätaituri Helsingin Sanomat 18.9.2016. Viitattu 18.9.2016.
  2. Kirja-arvostelu | Postuumi tietokirja kertoo pokkarikansien kuvittajista Helsingin Sanomat. 10.1.2023. Viitattu 4.12.2023.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]