Jukka Liedes

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jukka Liedes

Jukka Antero Liedes (s. 7. syyskuuta 1946, Helsinki)[1] on kulttuuriministerin alaisen viestintäkulttuuriyksikön päällikkö opetusministeriössä. Liedes osallistuu myös opetusministeriön asettamaan tekijänoikeustyöryhmään (1. tammikuuta 200431. joulukuuta 2005), joka on valmistellut hallituksen esityksen kulttuuriministeri Tanja Karpelalle Suomen tekijänoikeuslainsäädännön muuttamiseksi (HE 28/2004). Liedes edustaa opetusministeriötä myös Gramexin ESEKissä.

Liedes on ollut aiemmin mm. Teoston juristi ennen kuin hän siirtyi virkamieheksi 1980-luvulla. Sittemmin Liedes on saanut 1991 Suomen Ääni- ja kuvatallennetuottajat ÄKT ry:n Emma-palkinnon.[2] Hänet valittiin jälleen 1998 WIPOn (World Intellectual Property Organization) tekijänoikeuskysymyksiä käsittelevän komitean puheenjohtajaksi.[3] Liedes on toiminut WIPO:n tekijänoikeustapaamisissa puheenjohtajana jo 1980-luvun puolivälistä saakka. Hänet oltiin lähellä valita WIPO:n pääjohtajaksi 1990-luvulla.

Liedes nousi Suomessa ristiriitaiseen julkisuuteen, kun ravintola-alan Suurtalousuutiset-lehti ja myöhemmin muun muassa Tietokone-lehti kertoi tämän mahdollisesta jääviydestä tekijänoikeuslain valmistelussa.[4] Liedes oli kohua herättäneen hallituksen esityksen (HE 28/2004) päävalmistelija. Hänen päättäväinen esityksen puolustaminen johti virheelliseen väitteeseen oikeudesta lainmuutoksien jälkeen siirtää omaan käyttöön CD-levyn sisältö MP3-formaattiin. Opetusministeriö julkaisi asiasta tiedotteen mm. verkkosivuillaan tiistaina 13. elokuuta 2005, mihin liittyvä uutinen julkaistiin Helsingin Sanomissa perjantaina 16. elokuuta, minkä Liedes oikaisi maanantaina 19. elokuuta. Tämän jälkeen opetusministeriö ei toimittanut oikaisua aikaisempaan tiedotteeseensa, mutta lupasi yhdessä kuluttajaviraston kanssa tiedottaa laista vasta sitten kun se on säädetty.

Liedeksen toiminnasta ja asemasta tehtiin vuonna 2005 useita kanteluja eduskunnan oikeusasiamiehelle. Apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt piti 4.10.2007 antamassaan päätöksessä Liedeksen toimintaa moitittavana.

Liedes on myös puolustanut Gramexin ja Teoston monopolia musiikin tekijänoikeuskorvauksissa Suomessa, todeten: "Ne takaavat, ettei musiikin käyttöoikeuksista tule halpatavaraa".[5]

[muokkaa] Lähteet

  1. Kuka kukin on 2007, Otava 2006
  2. Emmagaala 1991
  3. Kirjastolehti 16.11.1998
  4. Tietokone 16.9.2005
  5. Tietokone blogit, Tero Lehto, 7. maaliskuuta 2006 kello 23:58

[muokkaa] Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut