Jukka Härmälä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jukka Härmälä
Henkilötiedot
Syntynyt15. lokakuuta 1946 (ikä 77)
Helsinki

Jukka Sakari Härmälä (s. 15. lokakuuta 1946 Helsinki)[1] on entinen Stora Enso Oyj:n toimitusjohtaja, vuorineuvos ja yksi Suomen talouselämän keskeisistä vaikuttajista.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Härmälä valmistui ekonomiksi Helsingin kauppakorkeakoulusta 1969. Hän toimi Enso-Gutzeitin palveluksessa 19701984 mm. talousjohtajana ja sahaliiketoiminnasta vastaavana varatoimitusjohtajana. KOP:n varatoimitusjohtajana Härmälä toimi vuosina 19841988, josta siirtyi takaisin Enson palvelukseen vuonna 1988.[2]

Jukka Härmälä jätti Stora Enson toimitusjohtajan tehtävät yhtiökokouksen jälkeen maaliskuussa 2007. Ennakkospekulaatioissa Härmälän seuraajana pidettiin yleisesti Stora Enson hienopaperidivisioonan johtaja Pekka Laaksosta, mutta Stora Enson uudeksi toimitusjohtajaksi valittiin Jouko Karvinen. Laaksonen puolestaan valittiin Valion toimitusjohtajaksi. Karvisen valinnassa Stora Enson hallituksen puheenjohtaja Claes Dahlbäck korosti hänen kykyään parantaa yhtiön kannattavuutta. Härmälä jatkoi Stora Enson palveluksessa elokuuhun 2007, jolloin hän jäi eläkkeelle.[3]

Härmälä oli Stora Enson toimitusjohtajana myös Suomen suurimpia palkansaajia. Syyskuussa 2007 suomalaisessa lehdistössä kritisoitiin suuresti Jukka Härmälän johtamista, koska Stora Enson epäonnistunut Amerikan valloitus johti viiden miljardin euron tappioon.[4]

Härmälä toimii lisäksi muun muassa seuraavissa tehtävissä:

  • Delta Motor Group Oy hallituksen puheenjohtaja (2014-edelleen)

Härmälä on naimisissa ekonomi Marjatta Härmälän kanssa ja heillä on kolme lasta. Härmälä harrastaa hiihtoa, tennistä, metsästystä ja kalastusta. Jukka Härmälä nauttii Suomen suurinta eläkettä.[5] Eläkkeellä olevan Härmälän kuukausiansio oli vuonna 2010 62 089 euroa.[6]

Kritiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jukka Härmälän työhistoriaan sisältyy Consolidated Papers -yhtiön osto vuonna 2000. Se oli yksi Suomen taloushistorian suurimmista ja epäonnistuneimmista yrityskaupoista. Yhtiön ostohinta vuonna 2000 oli 5 mrd. € ja myyntihinta v. 2007 NewPage-paperiyhtiölle 1,8 mrd. €. DI-työ (2010) arvioi tappioiksi 2-2,7 mrd. €.[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kuka kukin on 2007, Otava 2006
  2. Taloussanomat. 30.3.2007. s. 11
  3. Stora Enson lehdistötiedote 17.10.2006
  4. | Taloussanomat 25.9.2007
  5. | Helsingin Sanomat 22.4.2009
  6. Pietiläinen, Tuomo. Helsingin Sanomat 16.1.2012. Lisäeläkkeitä yhteisistä varoista. [1] viitattu 16.1.2012.
  7. Stora Enson Amerikan-retki oli täynnä virhearvioita, HS 14.7.2010, s. A21