Juhannustanssit
Sivulta puuttuu | Juhannustanssit | |
|---|---|
 |
|
| Kirjailija | Hannu Salama |
| Kieli | suomi |
| Genre | romaani |
| Kustantaja | Otava |
| Julkaistu | 1964 |
| Sivumäärä | 245 s. |
 |
|
Juhannustanssit on kirjailija Hannu Salaman romaani, jonka Otava julkaisi 7. lokakuuta 1964. Teos synnytti "Salama-sodaksi" kutsutun kirjasodan ja kulttuurikiistan, jota puitiin oikeudessa vuosina 1965–68. Oikeudessa Salamaa syytettiin jumalanpilkasta ja hänet tuomittiin kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen "harkitusta Jumalan pilkasta". Tasavallan presidentti Urho Kekkonen armahti hänet vuonna 1968. Teoksen uusintapainokset ilmestyivät sensuroituina vuoteen 1990 asti.
Yleisradion Kotikatsomo-sarja esitti marraskuussa 2008 Salama-sodasta kertovan kaksiosaisen TV-elokuvan Katso ihmistä.[1]
Sisällysluettelo |
Juoni [muokkaa]
Juhannustanssit kertoo maaseudulla pidetyistä juhannusjuhlista. Kirjassa on monta näkökulmahenkilöä, joiden jokaisen juhannuskokemusta seurataan. Maaseudun väki ja kaupunkiin muuttaneet paikkakuntalaiset kohtaavat, juopottelevat, tanssivat, yrittävät polttaa kokkoa ja aiheuttavat pienen metsäpalon. Kirjan lopussa on kolari, kun bussi ja henkilöautot ajavat aamuyöllä pois tanssilavalta. Muutamaa takaumaa lukuun ottamatta tapahtumat sijoittuvat yhden vuorokauden ajalle.
Kirjassa on paljon juopottelua ja seksikohtauksia, mitkä osallaan aiheuttivat närää aikalaisissaan. Varsinaista juonta romaanissa ei ole vaan se koostuu pienistä episodeista. Jumalanpilkkasyytökset liittyivät muutamiin irrallisiin kirjassa olleisiin humalaisten keskustelijoiden repliikkeihin.
Teoksen kirjallinen vastaanotto [muokkaa]
Salaman aikaisemmat teokset - hänen ensimmäinen romaaninsa Se tavallinen tarina (1961), novellikokoelma Lomapäivä (1962) ja runoteos Puu balladin haudalla (1963) - oli otettu kritiikeissä vastaan yleensä myönteisesti, joskus innostuneesti. Juhannustanssien arviot (yhteensä 43 sanomalehtiarvostelua) eivät poikenneet myönteisestä yleislinjasta. Teosta pidettiin totuudellisena, se oli rietas, mutta tosi.[2] Myönteisimmin Juhannustansseista kirjoittivat päälehtien, mm. Helsingin Sanomien ja Uuden Suomen arvostelijat. [3] Teos synnytti laajan kulttuuri- ja sivistyskeskustelen, johon osallistunut Tampereen yliopiston aikuiskasvatuksen professori Urpo Harva syytti suomalaista kirjallisuutta epä-älyllisyydestä sanomalehti Uudessa Suomessa eikä halunnut hyväksyä Salaman sivistymätöntä totuudellisuutta: "On vaikea kuvitella semmoista yhteiskuntaa, jossa julkaistaisiin kaikki, mikä vain on totta".[4]
Juhannustansseja varauksellisesti tai kielteisesti arvostelleista kriitikoista – mm. Savon Sanomissa, Satakunnan Kansassa ja Kansan Uutisissa − vain pari puuttui sittemmin keskeiseksi muodostuneeseen jumalanpilkkaan; enemmän kiinnitettiin huomiota kirjan "rivouteen" ja "ruokottomuuteen", jonka katsottiin palvelevan enemmän kaupallisia kuin taiteellisia näkökohtia. Savon Sanomien kriitikon Aarre Huuskosen mielestä Salama oli päästänyt romaaninsa käsistään "raakileena". [5]
Jumalanpilkkasyyte [muokkaa]
Kirkollinen lehti Kotimaa kysyi pääkirjoituksessaan "Rienausta kiiltokansissa" 16. lokakuuta 1964, "missä on Juhannustanssien kirjoittajan ja kustantajan yleisen kehtaamisen raja" ja totesi, että Salaman kirja "etsii Raamatun ja uskonarvojen rienaavuudessa vertaistaan uudessa kotimaisessa kaunokirjallisuudessa". Pääkirjoituksessa ei esitetty sensuurivaatimusta, sitä pidettiin "diktatuuriratkaisuna", mutta vihjattiin kustantamon itsesensuuriin, joka olisi sivistysvaltion ratkaisu [6].
Arkkipiispa Martti Simojoki tuomitsi Salaman kirjan 11. marraskuuta 1964 pitämässään puheessa kansanopistolaitoksen 75-vuotisjuhlissa. Mainitsematta Salaman romaania nimeltä hän kiinnitti puheessaan huomiota "erään tämän syksyn romaanin" tapaan tarkastella "Raamatun sanoja ja itse Jeesuksen persoonaa". Juhlapuhe julkaistiin seuraavana päivänä parissa kymmenessä sanomalehdessä ympäri Suomen. Ennen puhettaan arkkipiispa oli käynyt Otavassa ehdottamassa muutamien arkojen kohtien (romaanihenkilö Hiltusen pilasaarnan) poistamista romaanin uusista painoksista. Puheensa jälkeen arkkipiispa ja kirjailija tapasivat ja syntyi yhteisymmärrys, jonka jälkeen kirkolla ei ollut asiassa huomautettavaa. [7]
17. joulukuuta 1964 kansanedustaja Margit Borg-Sundman teki asiasta eduskuntakyselyn, jonka allekirjoitti 18 muuta kokoomuksen kansanedustajaa. Kirjelmässä kysyttiin: "Onko Hallitus tietoinen siitä, että maassa julkaistaan lain vastaisesti jumalanpilkkaa esittävää ja sukupuolikuria loukkaavaa kirjallisuutta, ja jos on, aikooko Hallitus ryhtyä toimenpiteisiin tällaisen toiminnan lopettamiseksi?".[8] Samoihin aikoihin oikeusministeriölle oli jätetty Viidennen herätysliikkeen allekirjoittama kirjelmä, jossa esitettiin toimenpiteitä Juhannustanssien johdosta.
Ensimmäisen kerran jumalanpilkkapykälien soveltamisen mahdollisuuden Salaman kirjaan oli esittänyt sanomalehti Uuden Suomen nimimerkki Tuomari vedoten Jumalan lakiin: "Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka Hänen nimensä turhaan lausuu".[9]
Oikeusministeri J. O. Söderhjelm nosti syytteen jumalanpilkasta Salamaa ja kustannusyhtiö Otavaa vastaan tammikuussa 1965 ja juttu oli ensimmäisen kerran oikeudessa 25. helmikuuta 1965.[10] Jutun syyttäjänä toimi Helsingin kaupunginviskaali Timo Larkovuo. Hannu Salamaa avusti varatuomari Kullervo Kemppinen ja Otavan toimitusjohtajaa, vuorineuvos Kari Reenpäätä varatuomari Heikki Borenius. Syyttäjä vaati rikoslain 10. luvun 1. pykälän nojalla Salamalle ja Reenpäälle rangaistusta tahallisesta jumalanpilkasta. Syytetyt ja heidän asianajajansa kiistivät syytteet.
Syytteen nostaminen Salamaa vastaan sai julkisuudessa – varsinkin kulttuuripiireissä – myrskyisän vastaanoton. Kirjailija Pentti Saarikoski esitti vastalauseensa eroamalla kirkosta. [11] Muiden muassa kirjailijat Mika Waltari ja Väinö Linna eivät pitäneet antamissaan lausunnoissa Juhannustanssien kohua herättäneitä kohtia jumalanpilkkana. Pääministeri Johannes Virolainen kommentoi syytettä sanomalla olevansa henkilökohtaisesti sitä mieltä, että "yhteiskunnalla pitäisi olla toisia keinoja tässä asiassa kuin rikoslaki". Myös arkkipiispa Martti Simojoki sanoi vierastavansa ajatusta, että "oikeusistuin ratkaisee asioita, joissa kansalaisten vapaan mielipiteenmuodostuksen pitäisi kyetä terveeseen reaktioon". [12] Toisaalta eduskuntakyselyn muotoilija ja ensimmäinen allekirjoittaja, kansanedustaja Margit Borg-Sundman ilmaisi Nya Pressenille antamassaan haastattelussa tyytyväisyytensä siitä, että Jumalaa oli todettu pilkatun, mutta piti valitettavana, ettei Juhannustanssien ollut katsottu loukkaavan sukupuolikuria ja siveellisyyttä. Borg-Sundman korosti myöhemmin useaan otteeseen, että hänen alulle panemansa eduskuntakysely ei ollut suunnattu yksinomaan Salaman kirjaa vastaan eikä yleensäkään taidekirjallisuutta kohtaan, vaan "aikamme moraalista nihilismiä" vastaan kokonaisuudessaan; hän mainitsi Juhannustanssien ohella etenkin Ylioppilaslehdessä esiintyneen kirjoittelun. Borg-Sundman sanoi toimivansa asiassa sen vakaumuksen mukaan, jonka hänen toimintansa Moraalisen varustautumisen (MRA) piirissä oli hänelle antanut.[13]
Helsingin raastuvanoikeus päätti asian käsittelyn 17. kesäkuuta 1965 ja siirsi jutun asiakirjat Helsingin hovioikeudelle. 20. syyskuuta 1966 hovioikeus tuomitsi Salaman jumalanpilkasta kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Kustannusyhtiö Otavan kustantaja Kari Reenpäälle langetettiin 2000 markan sakkorangaistus ajattelemattomuudesta tehdystä jumalanpilkasta. Kirjailija ja kustantamo menettivät rikoksen taloudellisen hyödyn valtiolle samoin kuin kirjan kappaleet, jotka määrättiin tuhottaviksi. Otava julkaisi samana syksynä Juhannustanssien uuden, sensuroidun painoksen, josta oli poistettu osia Hiltusen pilasaarnasta (ks. alla). Tuomitut valittivat tuomiosta Korkeimpaan oikeuteen, joka piti tuomion ennallaan, mutta vapautti kustantajan sakkorangaistuksesta. Suomen kirjailijaliiton ja Suomen Pen-klubin johdolla Salamalle anottiin armahdusta. Elokuun 9. 1968 presidentti Kekkonen armahti hänet. [14]
Hannu Salaman puolustusasianajaja Kullervo Kemppinen on pitänyt tuomion muodostumisen kannalta ratkaisevana tekijänä kirjettä, jonka Salama lähetti raastuvanoikeudelle jutun toiseen käsittelyyn 8. huhtikuuta 1965. Salama ei itse saapunut kyseiseen istuntoon. Kirjeessään Salama sanoi halunneensa romaanillaan "pilkata ja loukata kansalaisten jumalakäsitystä ja uskonnollisia tunteita". Kemppinen katsoo Salaman näin myöntäneen oikeaksi häntä vastaan nostetun syytteen ja käytännössä "antaneen potkut asianajajalleen". Kemppisen mukaan Salama oli alun perinkin suhtautunut oikeudenkäyntiin innottomasti.[15]
"Salama-sota" johti lopulta rikoslain 10. luvun uusimiseen siten, että normaalirangaistukseksi julkisesta jumalanpilkasta tuli sakko tai enintään kahden vuoden vankeus. Aiemmin siitä oli seurannut vankeus tai enintään neljän vuoden kuritushuonetuomio. Eduskunta hyväksyi lainmuutoksen kuitenkin vasta vuonna 1971. [16]
Sensuroidut sivut [muokkaa]
Jumalanpilkkasyyte koski kuvausta, jossa kirjan henkilöihin kuuluva muurari Hiltunen pitää juovuspäissään pilasaarnan laittaen "kätensä rinnalle ristiin ja puhui rintaäänellä kuin olisi messunnut"[17]. Hiltunen on kookas ja kumara, käynyt keskikoulun ja ryhtynyt sen jälkeen isänsä kanssa muuraajaksi. Vapaa-aikana hän vietti useimmiten humalassa prostituoitujen seurassa[18]. Sensuroiduiksi joutuivat seuraavat romaanin 6. luvun sivut 139–142:
"Hiltunen laittoi kätensä rinnalle ristiin, nosti päänsä kenoon ja puhui rintaäänellä kuin olisi messunnut: – Ja kiitoksen kukko lauloi korkealla äänellä: ettet vainen valehteliski. Sillä kirjoitettu on: joka tekee sen yhdellekin näistä pienimmistä, niin parempi olisi että sille ripustettaisiin tahkonkivi mulkunvarteen niin kun viulunkielen talla, mutta joka tekee saman tempun neitsyelle pääsiäisyönä, sen on oleva taivasten valtakunta. (...) – Ja Jeesus lähti Kapernaumista kolmen lapsen äidin kanssa ja pysäytti mossensa vähän ennen Jerikon tiehaaraa ja poikkesi ämmän kanssa tiepuoleen ja sitä paikkaa on siitä alkaen kutsuttu Raapatraapatiksi, se on: kaks aasinhäntää ristissä. Ja Jeesus sanoi jenkilleen: oi te epäuskoiset, jos minä en tulisi Jerusalemiin tiineen aasintamman kanssa niin te sanoisitte ettei Jeesus ole Jumalan poika. (...) – Ja totisesti minä sanon teille, kun tulee päivä niin te huudatte täällä on Herra ja tuolla on Herra ja jokapuolla Herra ja hiialahiiala mutta te ette enää muista että Jeesus seurustelee vakituiseen tiineen aasintamman kanssa koska Jeesus ei ole mikään tuhkamuna. (...) – Ja kun Pietari oli laittanut toistakymmentä kuivaa jaloviinaa tuulensuojaan, hän maksoi laskun ja käski portsarin soittaa taksin. Ja tapahtui että kun Pietari pääsi huoran kanssa kämpille, hän ei tuntenut mestaria joka oli loikannut Tuulensuusta siivelle. Ja katso, he tekivät junan. Ja kun aamu valkeni, Jeesus katsoi Pietariin ja sanoi: katso ihmistä. Ja Jeesus meni kolmesti kuselle mutta Pietari itki niin katkerasti että hätä meni ohi. (...) Hiltunen pyöritti päätään, ponkaisi penkistä ja putosi takaisin ja jollotti nuotin kanssa kuin ortodoksinen pappi. – Ja pyrämiitin esirippu halkesi keskeltää, ja riekaleet heilu kolme päivää tuulessaa, ja kaikki kukot kieku niin perkeleesti saunankiukaalla ja haudat levisivät kuin Jokisen eväät, ja Jeesus huusi suurella äänellä: Ollaanko Pispalassa kun on verinen perse ikkunassa, aameen."[19]
Lähteet [muokkaa]
- Pekka Tarkka: Salama. Helsinki: Otava, 1973.
Viitteet [muokkaa]
- ↑ Kotikatsomo: Katso ihmistä 1-2
- ↑ Tarkka, s. 162–163.
- ↑ Mitä missä milloin, kansalaisen vuosikirja 1966, s. 261. Helsinki: Otava, 1965.
- ↑ Tarkka, s. 195
- ↑ Mitä missä milloin 1966, s. 261−262.
- ↑ Tarkka, s. 166.
- ↑ Tarkka, s. 165–166.
- ↑ Valtiopäivät 1964, asiakirja V. Kysymys No: 186
- ↑ Tarkka, s. 173.
- ↑ Nykänen, Elina (2001). Salamasota: arvomaailmojen ristiriita Juhannustanssit-kohussa 60-luvulla. Suomen historian pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto [1].
- ↑ Mitä missä milloin 1966, s. 265.
- ↑ Mitä missä milloin 1966, s. 267.
- ↑ Mitä missä milloin 1966, s. 266.
- ↑ Tarkka, s. 186–187.
- ↑ Kullervo Kemppinen: Laamanni muistelee, s. 411. Porvoo: WSOY, 2000.
- ↑ Mitä missä milloin, Kansalaisen vuosikirja 1972, s. 126. Helsinki: Otava, 1971.
- ↑ Salama, Hannu (1964). Juhannustanssit. Helsinki: Otava, ss. 139.
- ↑ Salama, Hannu (1964). Juhannustanssit. Helsinki: Otava, ss. 133.
- ↑ Salama, Hannu (1964). Juhannustanssit. Helsinki: Otava, ss. 139–142.
Kirjallisuutta [muokkaa]
- Matti Suurpää: Kirjallisuus ja moraali − "Salamasota", s. 260–271. Mitä missä milloin, kansalaisen vuosikirja 1966. Helsinki: Otava, 1965.
- Margit Borg-Sundman: Yhden naisen sota. Helsinki: Kirjapaja, 1977. ISBN 951-621-185-2.
- Kemppinen, Kullervo: Laamanni muistelee, s. 410–412. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 2000. ISBN 951-0-24358-2.
Aiheesta muualla [muokkaa]
- YLE Elävä arkisto: Hannu Salama oikeudessa.
- YLE Elävä arkisto: Kirjailijat Teuvo Saavalainen, Hannu Salama ja Jorma Ojaharju keskustelevat Salaman saamasta jumalanpilkkatuomiosta.
- Helsingin Sanomat 7.10.1964 (kirja-arvio): Paavilainen, Matti (1964). Hannu Salama: Juhannustanssit.
- Salama-sodan opetuksia. Olli Alhon ja Jukka Häyrisen ohjelma vuodelta 1965.
