Juhani Ruutu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kaarle Juhani Ruutu (6. heinäkuuta 1922 Helsinki18. elokuuta 2015 Lahti)[1] oli suomalainen kenraalimajuri.

Ruutu osallistui talvi- ja jatkosotaan ensin varusmiehenä ja sitten reservinupseerina.[2] Hän valmistui ylioppilaaksi 1940, upseeriksi kadettikoulusta 1944 ja yleisesikuntaupseeriksi 1957. Ruutu oli vuosina 1966–1969 Pääesikunnan operatiivisen toimiston päällikkö.[3] Hän oli 1960-luvulla Suomen alueellisen puolustusjärjestelmän keskeisimpiä suunnittelijoita.[2] Pääesikuntauransa jälkeen hän oli Uudenmaan rakuunapataljoonan komentaja 1969–1971, Kaakkois-Suomen sotilasläänin esikuntapäällikkö 1972–1973, Sotakorkeakoulun johtajan apulainen ja johtaja 1973–1977 sekä Kaakkois-Suomen sotilasläänin komentaja 1977–1980[4]. Ruutu oli myös kadettikoulun sotahistorian opettaja 1957–1958 ja maanpuolustuskurssien sotilaallisen maanpuolustuksen opettaja 1965–1969. Hänet ylennettiin majuriksi 1961, everstiluutnantiksi 1966, everstiksi 1972 ja kenraalimajuriksi 1976. Hän oli myös kunnallispolitiikassa Hämeenlinnan kaupunginhallituksen jäsenenä 1962–1963.[3]

Ruudun isä oli professori Yrjö Ruutu[3]. Eversti Kalle Ruutu (s. 1945) on hänen poikansa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ruudun kuolinilmoitus, Helsingin Sanomat 30.8.2015, s. C 28.
  2. a b Marko Palokangas & Petteri Jouko: Alueellisen puolustuksen arkkitehtuuria – Kenraalimajuri Juhani Ruudun haastattelu Kylkirauta 3/2006, s. 8–12. Viitattu 30.8.2015.
  3. a b c Kuka kukin on 1978 (Runeberg.org)
  4. Marko Palokangas: Juhani Ruudun muistokirjoitus Helsingin Sanomat 6.9.2015. Viitattu 6.9.2015.