Juhani Markola

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kari Juhani Markola (s. 27. toukokuuta 1942 Pori) [1] on suomalainen iskelmälaulaja.

Markola on äänialaltaan tenori. Hän lauloi 1960-luvun alussa merkonomin opintojen ohessa eri tanssiyhtyeiden solistina Jyväskylän seudulla, ja varsinainen ura käynnistyi vuonna 1965, kun manageri Tappi Suojanen otti hänet esiintymistoimistoonsa.[2] Samana vuonna hän voitti iskelmälaulun suomenmestaruuskilpailut Helsingissä ja sai levytyssopimuksen Fazerin Decca-levymerkille.[3] 1970-luvulla Markola oli Herttuat-yhtyeen laulusolisti, minkä jälkeen hän levytti omalla nimellään seitsemän pitkäsoittoa vuosina 1974–87. Hänen suurin hittinsä on ”Rakkauden aamu” vuodelta 1977.[2]

Laulajanuransa jälkeen Markola toimi laulunopettajana. Vuonna 2014 hän kertoi, ettei hänellä enää ole ”erityistä paloa esiintymiseen eikä opetukseen”, mutta hän esiintyi kuitenkin harvakseltaan pienissä tilaisuuksissa.[2]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tony Latva, Petri Tuunainen: Iskelmän tähtitaivas, s. 272. WSOY, 2004. ISBN 951-0-27817-3.
  2. a b c Petri Tuunainen: Onnellinen kukkien kastelija. Keskisuomalainen, 16.8.2014, s. 17.
  3. Ari Hietala: Juhani Markola:laulaja Viitattu 17.8.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.