Juhamatti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Juhamatti

Juhamatti (oik. Jussi Matias Mäkelä[1], s. 11. maaliskuuta 1950 Lehtimäki) on iskelmälaulaja, joka aloitti uransa jo vuonna 1969. Suosituimmillaan Juhamatti oli 1980-luvulla, jolloin hän oli Suomen menestyneimpiä iskelmäartisteja neljällä kultalevyllään.

Juhamatin levytysura alkoi hänen voitettuaan "Iskelmä-haavi"-kilpailun vuonna 1975. Ensimmäinen albumi Fanny Fanny (levy-yhtiönä CBS) ilmestyi vuonna 1977. Juhamatin albumeista kultaa ovat myyneet Rakkaudella – 14 suosituinta sävelmää (ilmestyi 1982), Voitko unohtaa (1983), Niin paljon kuuluu rakkauteen (1984) ja Vain yksi yö (1985).[2] Vuonna 2020 Juhamatti olisi viettänyt 70-vuotispäivää tekemällä Elämä on hyvä -nimisen konserttikiertueen, kunnes koronapandemia siirsi sen vuodella eteenpäin. Häneltä ilmestyi 2020 elämäkertakirja[3] Juhamatti – Elämä on hyvä, jonka on kirjoittanut Juha Mäntylä.

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juhamatti on toista kertaa naimisissa ja hänellä on neljä lasta, kaksi kummastakin avioliitostaan.[4]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Fanny Fanny (CBS) 1977
  • Anna (CBS) 1979
  • Volga (CBS) 1980
  • Suo itsellesi aikaa (CBS) 1980
  • Rakkaudella – 14 suosituinta sävelmää (Kokoelma/CBS) 1982
  • Voitko unohtaa (CBS) 1983
  • Niin paljon kuuluu rakkauteen (CBS) 1984
  • Vain yksi yö (CBS) 1985
  • 24 suosituinta sävelmää (Kokoelma/CBS) 1985
  • Onnellinen (CBS) 1986
  • 10 (CBS) 1988
  • Hymy (CBS) 1989
  • CBS-klassikot (Kokoelma/CBS) 1989
  • Sinulle (Columbia) 1992
  • Kaksi klassikkoa: Fanny Fanny / Anna (Columbia) 1994
  • Kun rakastunut on – 14 romanttista melodiaa (Kokoelma/Columbia) 1995
  • Onnenapila (Columbia) 1995
  • Sinivalkoista (Xanadu) 1998
  • Joulujuhlan aika (Xanadu) 1999
  • Älä pelkää olla hellä (Xanadu) 1999
  • Hitit (Kokoelma/Poptori) 2003
  • Linnan taivaallein teit (Tuotanto J. Mäkelä Oy) 2006
  • 40 unohtumatonta laulua (Kokoelma/Columbia) 2007
  • Legendat (Kokoelma/Columbia) 2009
  • Hittikokoelma (Kokoelma/Poptori) 2015
  • Jylhämaa (TJM Musiikki) 2017 [5][6]
  • Elämä on hyvä (TJM Musiikki) 2020

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]