Juha Arikoski

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Juha Tapio Arikoski (s. 10. maaliskuuta 1965 Kuopio, Pohjois-Savo, Suomi) on suomalainen psykologi (PsL), johdon ja esimiesten työnohjaaja ja tietokirjailija. Nykyisin hän toimii Johtamistaidon Opisto JTO:n apulaisjohtajana.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Työura

Psykologiksi valmistuttuaan Arikoski toimi neuropsykologian tutkimusassistenttina Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksella. Suomen Akatemian tutkimusassistenttina Jyväskylässä ja Yhdysvalloissa (University of Southern California, U.S.C., Los Angeles) Arikoski tutki oppimisen ja muistin hermostollista perustaa.

JTO:ssa Arikosken erityisosaamisalueita ovat johtoryhmien, esimiesten ja työyhteisöjen kehittäminen, muutoksessa johtaminen, haastavat tilanteet sekä strategian simplementointi. Johdon ja esimiesten työnohjaajia Arikoski on kouluttanut JTO:ssa 2001 lähtien. [1][2]

[muokkaa] Luottamustoimet, harrastukset ja perhe

Arikoski on suomalaisten sukuseurojen ja -yhdistysten etujärjestön Sukuseurojen keskusliitto SSK ry:n hallituksen puheenjohtaja sekä oman sukuseuransa Hoffrénien sukuyhdistys ry:n sukuneuvoston jäsen. Arikoski toimii valtakunnallisen vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen yhteistyöjärjestön Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK:n kouluttajana ja osallistuu myös muiden maanpuolustusyhteisöjen, kuten Reserviläisurheiluliitto ry:n (RESUL)[3] ja Reserviläisliiton toimintaan.

Juha Arikoski harrastaa musiikkia. Hän on soittanut vetopasuunaa kuopiolaisessa nuorisopuhallinorkesteri Rajalan Puhaltajissa sekä jazz-, rock- ja tanssiorkestereissa, joissa hän soittanut myös rumpuja sekä laulanut. Nykyisin Arikoski on 1986 perustetun, raskasta melodista rockia esittävän Exception To The Rule (ETTR) -yhtyeen vokalisti. [4][5][6][7][8]

Arikoski on näytellyt teatterirooleja mm. Jyväskylän Survo-Korpelan Kulissi-teatterissa sekä Ainolan Kesäteatterissa (Jyväskylän Työväen Teatteri) ja sai Suomen nuorisoteattereiden liiton palkinnon vuonna 1995. Samoihin aikoihin hän pelasi amerikkalaista jalkapalloa I-divisioonan runkosarjan voittaneessa Jyväskylän Rangersien joukkueessa (nykyisin Jyväskylän seudun Jaguaarit) hyökkäyksen ja puolustuksen linjamiehenä.

Juha Arikoskella on kaksi kouluikäistä poikaa. Vuonna 2006 hän avioitui iskelmälaulaja Virve Rostin kanssa. Pariskunta erosi joulukuussa 2010[9].

[muokkaa] Teokset

  • Juha Arikoski et al.: Opettajuuden psykologia I. Julkishallinnon koulutuskeskus Oy, 1998. ISBN 952-90-9767-0.
  • Juha Arikoski et al.: Opettajuuden psykologia II. Julkishallinnon koulutuskeskus Oy, 1999. ISBN 951-98148-0-9.
  • Juha Arikoski et al.: Työhyvinvointi ja esimiestyö. WSOYpro, 2006. ISBN 951-0-32410-8.
  • Juha Arikoski ja Mikael Sallinen: Vastarinnasta vastarannalle - Johda muutos taitavasti. Työterveyslaitos, 2008. ISBN 978-951-802-766-2.
  • Juha Arikoski et al.: Hyvässä seurassa - Yhdistystoiminnan pikkujätti. Sukuseurojen Keskusliitto ry, 2009. ISBN 978-952-99375-7-8.
  • Juha Arikoski et al.: Psykologin ammattikäytännöt. Edita, 2010. ISBN 978-951-37-5350-4.
  • Lisäksi kymmeniä tieteellisiä artikkelijulkaisuja[10][11] sekä juttuja ja haastatteluita ammatti- ja aikakauslehdissä[12][13]

[muokkaa] Muut julkaisut

[muokkaa] Lähteet

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut