Juha (romaani)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Juha
Kirjailija Juhani Aho
Kieli suomi
Genre romaani
Kustantaja Otava
Julkaistu 1911
Sivumäärä 266
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Juha on Juhani Ahon vuonna 1911 ilmestynyt romaani. Sitä pidetään yhtenä kirjailijansa merkittävimmistä teoksista. Juhan ilmestyessä Aho oli jo vakiinnuttanut paikkansa Suomen "kansalliskirjailijana". Romaania on luonnehdittu Ahon teoksista klassisimmaksi ja samalla nykyaikaisimmaksi. Eeppisestä muodostaan huolimatta Juha on täynnä sisäistä draamaa.

Juhan tapahtumat sijoittuvat tarkemmin määrittelemättömään historialliseen aikaan, tarinassa viitatun kaskenpolton ja heimosotien perusteella kenties 1600- tai 1700-luvulle.kenen mukaan? Ajankohtaa ei kuitenkaan pidetä erityisen tärkeänä, sillä kyse on ikuisesta, ajattomasta aiheesta. Tapahtumapaikka on yhtä epämääräinen, kenties Kainuu tai Pohjois-Karjala,kenen mukaan? joka tapauksessa Suomen ja Venäjän rajaseutu. Kertomuksessa on nähty selviä viitteitä vanhasta kainuulaisesta kansantarinasta Askanmäen kaunis Kaija, jonka nimihenkilö päätyi vienankarjalaisten laukkukauppiaiden mukana rajan taakse mutta palasi monien vaiheiden jälkeen takaisin.[1][2][3] Antti Aho kirjoittaa isänsä elämäkerrassalähde tarkemmin? 1951, että Juhan taustalla on Juhani Ahon, tämän vaimon Venny Soldanin ja kälyn Tilly Soldanin kolmiodraama, joka aikoinaan oli julkinen salaisuus. Antti J. Ahon mukaan hänen isänsä kirjoitti itsensä kaikkiin luomiinsa henkilöihin ja ”niitä kuvatessaan tunsi hajanaisen minänsä eheytyneeksi”.lähde?

Tarina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juha tekee työtä tilalla, mutta hänen vaimonsa Marja kaipaa muualle. Taloon poikkeaa vienankarjalainen kauppias ja naistenmies Shemeikka. Kun Juhan äiti saapuu taloon, Marja päättää lähteä Shemeikan mukaan Venäjälle. Shemeikan luona Marja on kuitenkin vain yksi tämän lukuisista naisista. Talo on täynnä Shemeikan entisiä rakastettuja, jotka raatavat nyt piikoina, käytännössä orjina.

Marja synnyttää pojan Sheimeikalle, mutta ei taivu kilvoittelemaan Shemeikan suosiosta. Marja onnistuu palaamaan takaisin Suomeen. Kotona Juha on uskonut, ettei Marja lähtenyt vapaaehtoisesti ja etsinyt Marjaa tuloksetta. Marjan palattua pariskunta lähtee yhdessä hakemaan Marjan lasta. Juha pahoinpitelee Shemeikan, jonka onnistuu kuitenkin kertomaan Marjan innokkuudesta lähteä pois Juhan luota. Kotimatkalla Juha putoaa koskeen eikä yritä vastustella kosken pauhua.

Sovituksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leevi Madetoja ja Aarre Merikanto sävelsivät Juhan pohjalta oopperat. Merikannon Juha sävellettiin vuonna 1922, mutta kantaesitettiin vasta 1958. Madetojan versio kantaesitettiin vuonna 1935. Juhasta on tehty myös elokuvia, kuten Nyrki Tapiovaaran elokuva vuodelta 1937, Toivo Särkän elokuva vuodelta 1956 ja Aki Kaurismäen mykkäelokuva vuodelta 1999. Myös Mauritz Stillerin Juha (ruots. Johan, 1921) pohjautuu Ahon teokseen. Tapiovaaran elokuvassa Juhaa esitti Hannes Närhi, Stillerin elokuvassa Mathias Taube, Särkän elokuvassa Eino Kaipainen ja Kaurismäen elokuvassa Sakari Kuosmanen. Mikko Roiha ohjasi Juhan pohjalta samannimisen tanssiteatteriteoksen, jonka ensi-ilta oli Korjaamossa tammikuussa 2010.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]