Jouni Palokangas

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jouni Palokangas

Jouni Palokangas (s. 1986) on suomalainen lentopalloilija, joka on pelannut Suomen A-maajoukkueessa sekä kaudella 2012–2013 Mestaruusliigassa Team Lakkapään väreissä.

Palokangas pelasi uransa ensimmäisen A-maaottelun Katowicessa Puolassa pelatussa Maailmanliigan turnauksessa Brasiliaa vastaan 1. kesäkuuta 2012. Hän on edustanut urallaan pääsarjatasolla lisäksi Vammalan Lentopalloa, Raision Loimua ja Salon Piivolleyta. Lakkapäähän hän siirtyi kaudeksi 2011–2012.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tampereella syntynyt Palokangas aloitti lentopallouransa Aitolahden Riennossa E-juniorina. B-poikaikäisenä hän siirtyi Vammalan Lentopalloon ja A-junioreissa takaisiin Tampereelle, Isku-Volleyn paitaan. Samassa joukkueessa pelasi hänen kanssaan myös A-maajoukkueessa esiintynyt libero Tommi Roininen.

Miesten sarjoissa debyytin Palokangas teki Aitolahden Riennossa 2-sarjassa kaudella 2003–2004. Seuraavalla kaudella edessä oli siirto yhtä sarjaporrasta ylemmäs 1-sarjaan Tampereen Kisa-Tovereihin.

Liigadebyytin Palokangas teki 1. lokakuuta 2005 liigan avauskierroksella Vammalan Lentopallon paidassa kotiottelussa Isku-Volleyta vastaan. Avauskaudella peliaika jäi erittäin vähiin ja pisteitäkin syntyi vain seitsemän koko kaudella.

Palokangas jatkoi Vammalassa vielä toisen kauden ennen siirtymistään 1-sarjassa pelaavaan Naantalin VG-62:een kaudeksi 2007–2008.

Liigaan Palokangas palasi kaudeksi 2008–2009 Raision Loimun riveissä. Yhden Raision kauden jälkeen Palokangas vaihto Salon Piivolleyn riveihin. Siellä hän teki toisella kaudellaan läpimurron liigassa kaudella 2009–2010: 13,5 pisteen ottelukeskiarvo oli edellisiin liigakausiin verrattuna huima. Palokangas sijoittui pistepörssissä kolmanneksitoista, ässäsyöttötilastossa hän oli yhdeksäs. [1][2]

Rovaniemelle Palokangas siirtyi kaudeksi 2011–2012 Team Lakkapään joukkueeseen voittaen siellä ensimmäisen SM-mitalinsa, pronssia. Runkosarjassa Palokangas teki 11,6 pistettä ottelua kohden ja pudotuspeleissä lähes 13. Kauden aikana Palokangas saavutti myös Suomen Cupissa hopeaa. Kauden päätteeksi Palokangas valittiin miesten maajoukkueryhmään. Hän teki maajoukkuedebyyttinsä maailmanliigassa ja pelasi Suomen riveissä EM-karsinnoissa, joista Suomi eteni vuoden 2013 EM-kisoihin.

Saavutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • SM-pronssia 2012
  • Suomen cupin hopea 2011
  • Ensimmäinen A-maaottelu 1. kesäkuuta 2012
  • Mestaruusliigassa 178 ottelua (ennen kautta 2012-2013)
  • 15 maaottelua (tilanne 7.9.)

Joukkueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Palokangas Lentisdatassa 2010. Web Achive 10.1.2010. Viitattu 31.3.2017.
  2. Palokangas Lentisdatassa 2011. Web Achive 14.1.2011. Viitattu 31.3.2017.