Joukkosukupuutto

Wikipedia

Ohjattu sivulta Joukkotuho
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Eläinlajien sukupuuttoon kuolemisen nopeus eri aikakausina.

Joukkosukupuutto tai joukkotuho (massaekstinktio) tarkoittaa hyvin monien eliölajien samanaikaista sukupuuttoa. Arvioiden mukaan ehkä 99,99 % maailmassa eläneistä lajeista on kuollut sukupuuttoon historian vuosimiljoonien aikana.

Joukkosukupuuttojen syinä pidetään muun muassa asteroiditörmäyksiä, jättimäisiä tulivuorenpurkauksia, suuria ilmastonmuutoksia, tauteja sekä suuria geologisia muutoksia, jotka yhdistävät mantereita ja sekoittavat eri mantereiden eläimistöjä keskenään. Meren eläimistöä saattaa kuolla merenpinnan korkeuden muutosten takia.

Tunnettuja joukkosukupuuttoja ovat muun muassa dinosaurusten tuhoutuminen liitukauden lopulla ja mammuttien tuho jääkauden päättyessä. Pahin tunnettu massaekstinktio oli permikauden lopun joukkotuho. Monet meren kalkkikuoristen eliöiden tuhoutumisista liittyvät meren happamuuden muutoksiin. Suuret maaeläimet tuhoutuvat katastrofeissa pieniä helpommin, koska suurten määrä on pienempi. Kymmentä hevosen kokoista eläintä saattaa vastata tuhat rotan kokoista eläintä. Jos prosentti yksilöistä säilyy hengissä, hevosen kokoiset kuolevat ja vain pienet maaeläimet jäävät henkiin.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Joukkosukupuutot

Suurten eläinlajien tuhoa aiheuttavien katastrofien syynä pidetään muun muassa asteroidien törmäyksiä, valtavia tulivuorenpurkauksia ja mannerliikuntojen aiheuttamia ilmastonmuutoksia (mm. kuivumisia ja jääkausia). Joihinkin joukkotuhoihin on liittynyt meren ja ilmakehän happipitoisuuden muutoksia. Mannerten yhdistyessä eläimistöjen sekoittuminen voi aiheuttaa joidenkin lajien sukupuuton. Merieläimiä tuhoavat merenpinnan korkeuden muutokset. Monien joukkosukupuuttojen syyt ovat edelleen kiistanalaisia. Missään joukkotuhossa ei koko elämä ole tuhoutunut, sillä elämä on niin monimuotoista, että aina jokin laji sopeutuu ja selviää.

Maapallon tähänastisesta historiasta tunnetaan 23 suurta joukkosukupuuttoa, joista 5 luokitellaan hyvin suuriksi. Yksi tällainen joukkosukupuutto oli liitukauden joukkotuho. Joukkosukupuutto voi hävittää 50–95 % eliölajeista muutaman miljoonan vuoden aikana. Joukkosukupuuton jälkeen eliölajien määrä kasvaa kuitenkin nopeasti, sillä evoluutio kehittää 5–10 miljoonan vuoden aikana runsaan joukon uusia lajeja hävinneiden tilalle.

Joukkosukupuuttojen välissä on sattunut pienempiä joukkotuhoja, joissa alle 30 % lajeista on hävinnyt.

Viimeisen 500 miljoonan vuoden sisään on ollut ainakin 54 suurempaa ja pienempää joukkosukupuuttoa[1].

Eliölajeja tuhoutuu luonnollisesti evoluution kovassa paineessa. Kun evoluutio tuottaa uusia lajeja, jotka kilpailevat aikaisempien lajien kanssa, osa vanhoista lajeista voi kuolla. Yleensä noin 50 miljoonan vuoden aikana häviää ehkä noin 10 % kasvi- ja eläinlajeista. Normaali heimon elinikä on 1–10 miljoonaa vuotta. Noin 1-2 eliölajia vuodessa häviää luonnollisesti. Nykyään tuhoutuu ihmisen takia 70–700 lajia vuodessa. Viimeisimpien 125 000 vuoden aikana 60 % yli 44 kg painavista lajeista on tuhoutunut.

[muokkaa] Viisi suurta joukkosukupuuttoa

Tunnetuimmat joukkotuhot ovat liitukauden joukkotuho ja permi-triaskauden joukkotuho, joka oli kenties kaikista suurin. Suuria joukkosukupuuttoja tunnetaan kaikkiaan viisi.

Lyhenne Kausi Aika miljoonia vuosia Tuhoutunut %
merieläinsuvuista
Ordoviki/Siluuri 75 %
Devoni 50 %
P/T Permi/Trias 95 %
T/J Trias/Jura 48 %
K/T Liitu/Tertiääri 50 %

[muokkaa] Tulivuoren joukkosukupuuton aiheuttajina?

Maan historiassa tapahtuu joskus harvoin, että syvältä vaipasta nousee kuumaa laavaa niin sanottuna pluumina. Se aiheuttaa valtavia tulivuorenpurkauksia, joissa vapautuu viilentäviä ja/tai kuumentavia aineita Maan kaasukehään. Suuri tulivuorienpurkaus saattaa vapauttaa kaasukehään runsaasti hiilidioksidia. Tämä kuumentaa kasvihuone-ilmiön avulla Maata. Maan ja meren kuumeneminen saattaa vapauttaa kylmistä meren syvänteistä ja ikiroudan seasta metaaniklatraattiin sitoutuneet metaanin. Metaani on voimakas kasvihuonekaasu, joka muuttuu ilmakehässä vedeksi ja hiilidioksidiksi. Tämä syö ilmakehän happea ja Maa lämpiää. Tulivuoret saattavat myös vapauttaa rikkiä. Merien syvänteiden muuttuminen hapettomaksi ehkä lämpiämisen aiheuttamien virtauskuvioiden muuttumisen takia luo edellytykset rikkibaktereille. Maan ilmakehän happimäärä voi pienetä vaarallisen pieneksi. Voimakas toisen tyyppinen tulivuorenpurkaus voi aiheuttaa ilmaston kylmenemisen ja auringonvalon pimenemisen.

[muokkaa] Asteroiditörmäys

Hyvin suuri asteroiditörmäys on tuhoisa, koska se paineaallon, kuumuuden, mahdollisen hyökyaallon ja muiden välittömien tuhojen lisäksi pimentää ilmaan nostamallaan tuhkapölyllä Auringon kuukausiksi, jopa vuosiksi. Yhteyttäminen lakkaa, ja siitä riippuvaiset eliöt kuolevat. Myös asteroiditörmäys saattaa laukaista suuren tulivuorenpurkauksen, tai suoraan vapauttaa ilmakehään metaaniklatraattien metaania ja rikkiä.

[muokkaa] Kenotsooisen maailmankauden joukkosukupuutoista

Nisäkkäiden valtakaudellakin, kenotsooisella maailmankaudella, on sattunut monia suuria eliöstölle tuhoisia mullistuksia.

Melko suuria joukkotuhoja sattui tertiäärikaudella 60, 54 ja 43 miljoonaa vuotta sitten. Noin 54 miljoonaa vuotta sitten Grönlanti repesi irti Englannista. Tässä yhteydessä suuret tulivuorenpurkaukset Pohjois-Atlantilla purkivat maan ilmakehään valtavat määrät hiilidioksidia. Se synnytti paleoseenin lopun ilmastonmuutoksen.

Viimeisin hyvin suuri joukkotuho oli eoseenikauden lopulla noin 35 miljoonaa vuotta sitten. Sen arvellaan liittyneen komeettatörmäyksiin, joissa syntyivät Chesapeakenlahden ja Popigain kraatterit.

Lajeja kuoli paljon sukupuuttoon 25, 20, 15 (16) ja varsinkin 7,5 (5,5-6,8?) miljoonaa vuotta siten. Joukkotuhoja sattui ehkä myös 75, 70, 53, 32, 27 ja 22 miljoonaa vuotta sitten. Pienehkö joukkotuho on saattanut sattua ehkä myös 12 miljoonaa vuotta sitten. Mioseenikauden joukkotuho sattui noin 9 miljoonaa vuotta sitten, minkä jälkeen on tapahtunut viisi suurehkoa lajien häviämisaaltoa noin 1,5 miljoonan vuoden välein. Noin 6 ja 4,5 miljoonaa vuotta sitten sattui melko suuria hevosten häviämisiä Amerikassa. Pieniä hevoskatoja tapahtui 2 ja 1 miljoonaa vuotta sitten.

Myöhäisellä plioseenilla-keskipleistoseenilla alkoi kylmenemisen takia merieläinten sukupuuttoaalto. Pieniä merieläinten sukupuuttoja, jotka ehkä liittyvät jääkausiin, on tapahtunut esimerkiksi 0,9–0,7 miljoonaa vuotta ja noin 0,65–0,57 miljoonaa vuotta sitten. Australiassa sattui viime jääkaudella joukkosukupuutto noin 40 000 - 25 000 vuotta sitten. Jääkauden päättyessä monet suuret kasvinsyöjäeläimet hävisivät Euraasiassa ja Amerikassa. Näitä olivat Amerikassa mammutit, jättiläislaiskiaiset ja mastodontit. Myös mammuttien poikasia pyydystänyt sapelihammaskissa hävisi Amerikasta. Euroopassa katosivat muun muassa mammutti ja villasarvikuono. Tämän joukkotuhon arvellaan johtuneen ihmisestä, ilmastonmuutoksesta tai molempien yhteisvaikutuksesta. Ehkä myös ihmisen Amerikkaan noin 14 000 - 11 000 vuotta sitten tuomat sairaudet ovat aiheuttaneet tuhoa eläimissä.

Muutamat paleontologit ovat väittäneet joukkosukupuuttojen toistuneen säännöllisesti 26 miljoonan vuoden välein. Syyksi on esitetty Aurinkoa kiertävää hypoteettista Nemesis-tähteä, joka säännöllisin väliajoin joutuisi Oortin pilveen ja häiritsisi komeettojen kiertoliikettä niin, että niitä tällöin joutuisi tavallista enemmän aurinkokunnan sisäosiin, jolloin jotkin niistä saattavat törmätä Maahankin. .

[muokkaa] Joitain joukkosukupuuttoja

Milloin (miljoonaa vuotta sitten) Lyhenne Kausi Tuhon määrä/laatu
488 C/O Kambrikauden lopulla

Sattui useita pienehköjä lajien sukupuuttoja, jotka tuhosivat monia trilobiittejä ja brakiobodeja sekä konodontteja, kaikki meren eläimiä.
444 O/S kaksi ordoviki- ja siluurikausien välistä joukkotuhoa Monia lajeja tappaneet tuhot luultavasti jääkausien takia. 12 % suvuista, ~ 65 % lajeista.

Ensimmäiseen joukkotuhoon liittyi merenpinnan nousu/lasku ja toiseen noin 500 000 - 1 miljoona vuotta myöhemmin tapahtuneeseen joukkotuhoon merenpinnan nousu.
360 Devonin lopulla Joukkotuho joka tuhosi 72 % lajeista, 14 % lahkoista. Siljan-kraatteri?

On todennäköistä, että tuho oli melko hidas ja kesti 3 miljoonaa vuotta.
375 Myöhäisdevoni: Frasnian/Fammenian F/F
n. 360 devoni/hiili D/C
251 P/T Permi-triaskauden vaihde

Permikauden päätti paha joukkotuho, joka pyyhki pois noin 95 % merilajistosta. Merieläinheimoista pyyhkiytyi 53 % ja maaeläinsuvuista 84 %, maalla eläneistä lajeista (kasveista, hyönteisistä, selkärankaisista)70 %. Bedout-kraatteri ?, Siperian basalttivirrat.
200 T/J Trias-jurakauden joukkotuho

65 % lajeista, 12 % suvuista, 20 % merieläimistä hävisi. monet ei-dinosaurusmatelijat, arkosaurukset, useimmat terapsidit (Therapsida) sekä loput suurista sammakkoeläimistä. Keski-Atlantin tulivuorenpurkaukset, Bedout-kraatteri.
146 Jura/Liitu "J/K" keskisuuri joukkotuho, Sudanin tulivuorenpurkaukset
noin 110 Liitu pienempi joukkotuho
97 Keskiliitu pienempi joukkotuho
65 K/T Liitukauden joukkotuho

Luultavimmin komeettatörmäys hävitti noin 50 % kaikista eliösuvuista. Hirmuliskot eli dinosaurukset hävisivät, samoin ammoniitit ja belemniitit. Liitetään Chicxulubin kraatterin syntyyn.
56 P/E paleoseeni/eoseeni
33,5 E/O Eoseenikauden joukkotuho

Tapahtui kaksi suurta joukkotuhoa 37 ja 33 miljoonaa vuotta sitten. Noin 50 % - 90 % tietyistä lajiryhmistä tuhoutui. Liitetään Popigain ja Chesapeakenlahden suurten törmäyskraatterien syntyyn. Merieläinten lajisto väheni asteittain. Kivikerrosten todistusaineisto ei tue suoraan ajatusta, että suurtörmäys olisi ajanut lajit suoraan massasukupuuttoon. Lajien tuhon syynä lienee ollut maailmanlaajuinen jäähtyminen.
23 O/M oligoseeni/mioseeni
9 "M" Mioseenikauden joukkotuho varhainen/keskimioseeni Monet kasvinsyöjänisäkkäät hävisivät ruhostojen yleistyessä.
5,3 M/P mioseeni/plioseeni
noin 13 000 - 8000 vuotta sitten Pleistoseenin lopun joukkotuho, jossa hävisivät monet suuret jääkauden aikaiset eläimet, muun muassa mammutit.
0 (nykyisin) holoseenikauden joukkotuho

100 vuoden kuluttua ihmisen arvioidaan tuhonneen jo 50 % eläinlajeista.

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Viitteet

  1. ↑ Peter Ackroyd, Mailman synty, Kirlalito 2004, ISBN 951-28-3997-0Hiilen aikakausi, sivu 57

[muokkaa] Aiheesta muualla

[1]

Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Joukkosukupuutto
Henkilökohtaiset työkalut