Joshua Seth

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Joshua Seth
Syntymäaika 2. joulukuuta 1970 (ikä 43)
Syntymäpaikka Flag of the United States.svg Kent, Ohio
Aktiivisena 1993–2004
Oikea nimi Joshua Seth Freedman
Ammatti Hypnotisti
ääninäyttelijä
taikuri
Merkittävät roolit Tetsuo Shima
(Akira)
Taichi Yagami
(Digimon: Zero Two)
Joe Shimamura
(Kyborgi 009)
Hige
(Wolf's Rain)
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb

Joshua Seth Freedman (s. 2. joulukuuta 1970 Kent, Ohio) on yhdysvaltalainen hypnotisti, sekä entinen taikuri ja ääninäyttelijä.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seth aloitti opiskelunsa Kent State Universityssa 8-vuotiaana ja myöhemmin jatkoi opiskeluaan New Yorkin Universityssa.[1] Valmistumisensa jälkeen hän muutti Hollywoodiin pyrkiäkseen ääninäyttelijäksi animaatioihin ja onnistui saamaan itselleen agentin viikon sisällä. Sethin ensimmäinen äänirooli oli Giant Robo OVAssa vuonna 1993, jonka jälkeen hän työskenteli enimmäkseen englanniksi dubattujen sarjojen parissa. Seth lopetti ääninäyttelemisen vuonna 2004, jonka myötä elokuva Paavo Pesusieni – elokuva jäi hänen viimeiseksi animaatioksi.[1] Lopettamisen jälkeen Sethin äänirooleja kuultiin vielä vuoteen 2006 asti animesarjoissa ja videopeleissä. Samaan aikaan ääninäyttelemisen kanssa hän toteutti Los Angelesissa lapsuuden unelmaansa toimia taikurina. Seth muun muassa voitti kilpailun Magical Arts akatemiassa kävelyhypnoosilla.[1]

Jätettyään esiintymisen hän muutti Santa Barbaraan, jossa puolen vuoden päätteeksi Seth päätti palata takaisin työntekoon hypnotisoijana. Sittemmin hän on kiertänyt maailmaa muun muassa Australiassa, Uudessa-Seelannissa, Tahitilla ja Japanissa, jossa Sethillä oli vuonna 2006 kahden tunnin oma erikoistelevisio-ohjelma. Myöhemmin hän palasi takaisin Japaniin, Tokioon, jossa kuvattiin Sethin toinen erikoisohjelma. Ohjelman aikana hän esitti muun muassa japanilaisten julkkisten kanssa hypnoosin vaikutusta.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d joshuaseth.com/about/ Viitattu 25.6.2009. (englanniksi)
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.