Josh Homme

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Josh Homme esiintymässä vuonna 2011.

Joshua Michael ”Josh” Homme (s. 17. toukokuuta 1973 Joshua Tree, Kalifornia, Yhdysvallat) on yhdysvaltalaisen Queens of the Stone Age -yhtyeen laulaja-kitaristi. Ennen Queens of the Stone Agea hän soitti kitaraa yhtyeessä nimeltä Kyuss. Vuonna 2009 hän aloitti uuden musiikillisen projektin nimeltä Them Crooked Vultures yhdessä Dave Grohlin ja John Paul Jonesin kanssa.

Homme on toiminut eri rooleissa lukuisissa eri yhtyeissä ja vieraillut kymmenien artistien levyillä. Hän on eri kokoonpanoja vaihtelevan The Desert Sessionsin perustajajäsen ja tuottaja. Hän on toiminut kitaristina Screaming Treesissä ja Mark Laneganin yhtyeessä. Josh Homme tunnetaan myös Eagles of Death Metalista, jonka kaikki albumit hän on tehnyt yhdessä Jesse Hughesin kanssa.

Homme on naimisissa The Distillers -yhtyeen laulaja-kitaristi Brody Dallen kanssa. Heidän esikoistyttärensä syntyi tammikuussa 2006 ja poikansa elokuussa 2011.[1][2]

Sisällysluettelo

Osittainen diskografia [muokkaa]

Queens of the Stone Age [muokkaa]

Studioalbumit [muokkaa]

Kyuss [muokkaa]

Studioalbumit [muokkaa]

The Desert Sessions [muokkaa]

  • Volumes 1 & 2 (1998)
  • Volumes 3 & 4 (1998)
  • Volumes 5 & 6 (1999)
  • Volumes 7 & 8 (2001)
  • Volumes 9 & 10 (2003)

Eagles of Death Metal [muokkaa]

  • Live at Slims (2003)
  • Peace, Love, Death Metal (2004)
  • Death by Sexy (2006)

Them Crooked Vultures [muokkaa]

  • Them Crooked Vultures (2009)

Lähteet [muokkaa]

  1. Josh Homme is a dad NME.com. 23.1.2006. Viitattu 22.9.2012. (englanniksi)
  2. Marquina, Sierra: Josh Homme & Brody Dalle Welcome Second Child E! Online. 20.8.2011. Viitattu 22.9.2012. (englanniksi)

Aiheesta muualla [muokkaa]