William Turner (taidemaalari)
Wikipedia
Joseph Mallord William Turner (1775–1851) oli englantilainen romantiikan ajan maisemamaalari, jonka töiden sanotaan johtaneen impressionismin syntyyn. Hän maalasi sekä öljyvärimaalauksia että akvarelleja. Hän työsti maisemansa kerros kerrokselta käyttäen hyväkseen akvarellien läpikuultavuutta. Turnerin töissä on usein dramaattinen tunnelma: kuun tai auringon valo siivilöityy myrskypilvien lomasta. Usein käytetty lisänimi onkin "valon maalari". Vaikka Turner tunnetaan etenkin romanttisista maisemistaan, hän teki myös huomattavan kantaaottavia teoksia, kuten Orjalaiva (1840). Hänen tunnetuin maalauksensa lienee The Fighting Temeraire (1839) (suom. Sotalaiva Temerairen viimeinen matka)
Turner aloitti opiskelun jo 15-vuotiaana Englannin Kuninkaallisessa taideakatemiassa. Hän matkusteli paljon Keski-Euroopassa, etenkin Ranskassa, Venetsiassa ja Sveitsissä. Hän kokosi huomattavan omaisuuden, kuoli naimattomana ja testamenttasi perintönsä merkittävän taidepalkinnon, Turner-palkinnon rahoittamiseen.

