Joseph Kabila

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Joseph Kabila
Kongon demokraattisen tasavallan presidentti
16. tammikuuta 2001 – 20. tammikuuta 2019
Edeltäjä Laurent-Désiré Kabila
Seuraaja Félix Tshisekedi
Henkilötiedot
Syntynyt4. kesäkuuta 1971 (ikä 52)
Etelä-Kivu
Tiedot
Uskonto kristinusko

Joseph Kabila Kabange (s. 4. kesäkuuta 1971) on Kongon demokraattisen tasavallan entinen presidentti. Hän seurasi virassa isäänsä Laurent-Désiré Kabilaa, joka salamurhattiin tammikuussa 2001.

Vuonna 2006 Kabila valittiin presidentiksi maan ensimmäisissä presidentinvaaleissa vuoden 1960 Belgiasta irtaantumisen jälkeen.[1] Toiselle kaudelle hänet valittiin vuonna 2011.[2] Vuonna 2016 olisi pitänyt pitää vaalit, mutta ne lykättiin vuoteen 2018.[3]

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joseph Kabila syntyi Hewa Borassa, Fizin alueella Etelä-Kivussa. Hän on kapinallisjohtaja Laurent Kabilan ja Mahanya Sifa Kabilan poika. Äidinkielenään hän puhuu swahilia. Yhtä Kongon valtakielistä, lingalaa hän on puhunut melko puutteellisesti ja hänen ranskassaan on selvä englantilainen korostus. Kabilaa on kuvailtu pohjimmiltaan ujoksi henkilöksi ja häntä pidettiin aluksi nukkehallitsijana.[4]

Kabila aloitti peruskoulun Fizissä ja päätti sen maanpaossa Dar es Salaamissa Tansaniassa. Hän kävi toisen asteen koulua Mbeyassa. Hän sai sotilaskoulutusta Tansaniassa, Ugandassa ja RPF:n leirillä Ruandassa.

Sotilasura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1996 Kabila liittyi isänsä johtamiin ja Ruandan tukemiin kapinallisjoukkoihin (ADFL) ensimmäisessä Kongon sodassa. ADFL:n voitettua sodan ja Laurent Kabilan noustua presidentiksi Joseph jatkoi opiskelua puolustuskorkeakoulussa Pekingissä.

Palattuaan Kiinasta vuonna 1998 Kabila sai kenraalimajurin arvon ja hänet nimitettiin armeijan pääesikuntaan. Vuonna 2000 hänet nimitettiin armeijan esikuntapäälliköksi. Tässä asemassa hän oli tärkeimpiä hallituksen joukkojen sotapäälliköitä toisessa Kongon sodassa.

Presidenttinä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kabilasta tuli presidentti 26. tammikuuta 2001, 29-vuotiaana, isänsä salamurhan jälkeen. Häntä pidettiin nuorena ja kokemattomana. Hän otti tehtäväkseen poistaa maasta ulkomaiset joukot ja lopettaa maassa vuosikausia jatkuneen sisällissodan. Vuonna 2002 solmittiin rauhansopimus, joka lopetti Kongon sodan ainakin paperilla. Sopimuksessa Kabila nimitettiin Kongon päämiehenä väliaikaishallituksen johtoon, johon kuului myös kapinallisryhmien ja sekä hallitusta tukevien että vastustavien poliittisten puolueiden edustajia.

Joulukuussa 2005 Kongossa hyväksyttiin kansanäänestyksellä uusi perustuslaki, jonka mukaan maassa pidettäisiin parlamentti- ja presidentin vaalit seuraavana vuonna. Vaalit pidettiin 30. heinäkuuta 2006. Kabila otti osaa presidentinvaaliin itsenäisenä ehdokkaana vastassaan 32 muuta ehdokasta. Hän sai ensimmäisellä kierroksella 45 prosenttia äänistä. Toiseksi tullut vastaehdokas, varapresidentti ja entinen kapinallisjohtaja Jean-Pierre Bemba sai 20 % äänistä. Kabila voitti vaalien toisen kierroksen 58 prosentin ääniosuudella. Kongon oppositio kritisoi vaaleja paitsi niiden huonojen järjestelyiden takia, mutta myös siksi, että Euroopan unionin kehitysyhteistyökomissaari Louis Michel oli kansainvälisen yhteisön edustajana asettunut avoimesti tukemaan Kabilaa. Kabila oli hänen mukaansa "Kongon toivo".[5][6] Jopa Kongon helluntaiseurakunnat palvelivat Kabilan vaalikampanjaa ja niissä kehotettiin osoittamaan suosiota Jeesukselle ja Kabilalle.[7]

Kiinan kansantasavalta ja Kabilan hallitus neuvottelivat vuonna 2007 kaksi kuukautta Kongon luonnonvarojen yhteiskäytöstä. Syyskuussa samana vuonna ilmoitettiin, että kolmen kiinalaisen valtionyrityksen ja Kongon välille perustettaisiin yhteisyritys, joka louhisi Kongosta kymmenen miljoonaa tonnia kuparia ja 600 000 tonnia kobolttia. Kongon valtio omistaisi yrityksestä 32% ja Kiina 68%. Vastineeksi kiinalaiset rakentaisivat rautateitä, kestopäällystettyjä maanteitä, sairaaloita, lentokenttiä, poliklinikoita, asuntoja, yliopistoja sekä vesivoimaloita. Kabila oli erittäin iloinen sopimuksen synnystä. Hänen mukaansa "Ensi kertaa historiassamme Kongon kansa saa vihdoinkin nähdä, mitä hyötyä kaikesta sen kuparista, nikkelistä ja koboltista on![8]

Kabila lupasi kampanjassaan rauhoittaa maan, jossa oli käyty sotaa vuosikymmen. Sodassa oli tapettu viisi miljoonaa ihmistä. "Kurinpitoa odotettavissa" sanoi Kabila julkisessa puheessaan ja turvautui maaliskuussa 2007 väkivaltaan. Jean-Pierre Bemballa oli varapresidenttinä ollut oikeus pitää yksitysmiliisiä. Senaattoriksi alennettuna hän kieltäytyi luopumasta siitä. Kabilan joukot avasivat 21. maaliskuuta 2007 Kinshasassa sitä kohti tulen. Tämän seurauksena kaupungin polttoainevarastossa leimahti tulipalo. Kolmensadan, joidenkin arvioiden mukaan viidensadan, ihmisen arvioitiin kuolleen. Bemba pakeni Portugaliin.[9] Tapauksessa oli kyse kahakasta joka vahingossa päättyi väkivaltaan. Kabila ei voinut mitenkään myöntää, että hän ei hallinnut edes eliittijoukkojaan. Kabilaa onkin pidettynä heikkona johtajana, jonka ympärillä on heikkoja instituutioita.[10] Tapahtuma muistutti kongolaisten mielissä Mobutu Sese Sekon ajan verilöylyjä ja presidentin kansansuosio lähti laskuun. Lisäksi hänestä alkoi kiertää kansan suussa huhuja joiden mukaan hän oli kokaiiniriippuvainen ja vietti päivänsä pelaten Nintendoa. Tämän päälle hänen luultiin vielä tulleen ammutuksi.[11]

Joulukuussa 2008 Kabila antoi Ugandalle ja Ruandalle luvan lähettää joukkojaan maahan. Kolmen maan armeijat hyökkäsivät Itä-Kongossa toimivia FDLR:n hutukapinallisia ja Herran vastarinta-armeijaa vastaan, mikä johti levottomuuksiin ja väkivaltaan alueella. Tutsien Laurent Nkunda saatiin kiinni Ruandassa tammikuussa 2009.

Tammikuussa 2011, 11 kuukautta ennen seuraavia vaaleja, Kongon parlamentti hyväksyi pikavauhtia valmistellun perustuslain muutoksen, jolla presidentinvaali muutettiin yksivaiheiseksi. Tämän arveltiin suosivan istuvaa presidenttiä vaaleissa.[12] 28. marraskuuta 2011 Kabila valittiin toisella kaudelle. Hän sai 49 % äänistä. Hänen lähin vastaehdokkaansa oli Étienne Tshisekedi, joka sai 32 % äänistä. Tshisekedi tuomitsi vaalin vilpilliseksi ja julistautui lailliseksi presidentiksi.[13]

Vuoden 2018 vaaleissa oli ehdokkaana Étienne Tshisekedin poika Félix Tshisekedi, joka julistettiin voittajaksi. Vastaehdokkaina olivat toinen opposition edustaja Martin Fayulu, sekä Kabilan seuraajakseen valitsema Emmanuel Ramazani Shadary.[14]

Presidenttikausien jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varsin yleisesti arvellaan Kabilan olevan edelleen presidenttiydestä luopumisestaan huolimatta Kongon tosiasiallinen johtaja, sillä Kabilan puolueella on maan parlamentissa enemmistö ja suurin osa maan hallituksen ministereistäkin edustaa Kabilan puoluetta. Tällöin Tshisekedi olisi presidenttinä vain eräänlainen muodollinen keulakuva.[15]

Lokakuussa 2021 Joseph Kabila puolusti diplomityötään Johannesburgin yliopistossa. Hänelle myönnettiin valtiotieteen ja kansainvälisten suhteiden maisterin tutkinto viisi vuotta kestäneiden opintojen päätteeksi.[16]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kabila meni naimisiin Olive Lembe di Sitan kanssa 17. kesäkuuta 2006.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Van Reybrouck, David: Kongo. Suomentanut Antero Helasvuo. Siltala, 2013. ISBN 9789522341280.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kongon demokraattinen tasavalta Globalis.fi. Arkistoitu 25.2.2014. Viitattu 14.5.2014.
  2. Democratic Republic of Congo profile BBC News. 11.3.2014. Viitattu 14.5.2014. (englanniksi)
  3. Kongon presidentin takertuminen valtaan varmistui – vaalit lykätty keväälle 2018 hs.fi. 16.10.2016. Viitattu 16.10.2016.
  4. Van Reybrok, D.: Kongo,historia,481, 512, 2013
  5. Van Reybrok, D.: Kongo,historia, 519, 2013
  6. MEPs grill Commissioner Michel on Congo and Lebanon 28.8.2006. Euroopan parlamentti. Viitattu 14.5.2014. (englanniksi)
  7. Van Reybrok, D.: Kongo, historia, 511, 2013
  8. Van Reybrok, D.: Kongo, historia, 544,2013
  9. Van Reybrok,D.: Kongo, historia,522, 2013
  10. Van Reybrok, D.: Kongo, historia, 523,2013
  11. Van Reybrok, D.:Kongo, historia, 523, 2013
  12. G. Verhofstadt critique la nouvelle Constitution de la RDC RTBF.be. 7.2.2011. Viitattu 14.5.2014. (ranskaksi)
  13. DR Congo president admits vote 'mistakes' Al Jazeera. 13.12.2011. Viitattu 14.5.2014. (englanniksi)
  14. Tshisekedi calls for 'a Congo for all' after disputed election The Guardian. Viitattu 13.4.2019.
  15. New DRC Cabinet Prompts Accusations that Kabila’s Regime Still Holds Power Voice of America. Viitattu 30.11.2019. (englanniksi)
  16. RDC : Joseph Kabila, une thèse pour défendre son bilan Jeune Afrique. Viitattu 26.10.2021. (ranskaksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]