Josef Bradl

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Josef Bradl

Josef ”Sepp” Bradl (8. tammikuuta 19183. maaliskuuta 1982) oli itävaltalainen mäkihyppääjä. Bradl kilpaili mäkihypyssä huipulla 1930-luvulla ja 1950-luvulla.

Vuonna 1936 Bradl hyppäsi 18-vuotiaana Planicassa 101 metriä ja oli ensimmäinen yli sata metriä hypännyt mäkihyppääjä. Maailmanennätystään hän paransi kaksi vuotta myöhemmin jälleen Planicassa hyppäämällä 107 metriä.

Ainoan arvokilpailumitalinsa, kultaisen, Bradl saavutti Zakopanen MM-kisoista 1939. MM-kisoissa 1937 hän oli viides ja 1938 neljäs.[1]

Vuoden 1936 talviolympialaisissa hän oli 19:s, Oslossa 1952 hän kaatui ja keskeytti. 38-vuotias Bradl toimi Cortinassa 1956 Itävallan mäkimaajoukkueen päävalmentajana ja kilpaili myös itse sijoittuen kahdenneksitoista.[2]

Bradl voitti vuoden 1953 alussa Keski-Euroopan mäkiviikon, joka silloin järjestettiin ensimmäisen kerran. Hän voitti Innsbruckin osakilpailun ja sijoittui muissa toiseksi. Kolmen joukkoon hän sijoittui vielä 1953–1954 ollessaan kolmas ja 1955–1956 ollessaan toinen. Mäkiviikon osakilpailuista Bradl voitti kaksi ja sijoittui neljä kertaa toiseksi.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Josef Bradl FIS:n tietokannassa (englanniksi)
  2. Antti O. Arponen: Olympiakisat Ateenasta Atlantaan, s. 421. WSOY, 1996. ISBN 9510210722.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]