Jorma Etelälahti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mitalit
Maa: Suomen lippu Suomi
Miesten yhdistetty
MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Oslo 1982 Joukkuekilpailu

Jorma Etelälahti (s. 17. marraskuuta 1951 Toivakka) on entinen suomalainen yhdistetyn hiihtäjä.[1]

Etelälahti kilpaili urallaan neljissä arvokilpailuissa. Hän oli Innsbruckin talviolympialaisissa 1976 kahdeskymmenesneljäs, Lahden MM-kisoissa 1978 seitsemästoista, Lake Placidin talviolympialaisissa 1980 kolmastoista ja Oslon MM-kisoissa 1982 seitsemäs. Oslon MM-kisoissa Etelälahti toimi myös Suomen yhdistetyn viestijoukkueen ankkurina. Hän taisteli hopeamitalista Norjan Tom Sandbergin kanssa. Kaksikko päätyi lopulta maaliin niin samanaikaisesti, että hopeamitali jaettiin sekä Suomelle että Norjalle.[1]

Kansallisella tasolla Etelälahti voitti kaksi SM-kultaa vuosina 1979 ja 1980. Hän voitti myös kolme SM-hopeaa ja kaksi SM-pronssia.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Arponen, Antti O.; Hannus, Matti; Honkavaara, Aarne; Leinonen, Kimmo; Mäki-Kuutti, Tarmo; Raatikainen, Voitto ;& Raevuori, Antero: Talviurheilun tähdet, s. 302–303. WSOY, 1986. ISBN 951-0-13095-8.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]