Joonatan

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Joonatan, Jonatan
Nimipäivä
– suomenkielinen Joonatan: 26. tammikuuta
– ruotsinkielinen Jonatan: 26. tammikuuta
– ortodoksinen
Muunnelmia
Ulkomaisia vastineita Jonathan
Nimen alkuperä heprealainen: Jumala antoi

Joonatan ja Jonatan ovat miehen etunimiä. Joonatan on nimen suomenkielinen muoto, monissa muissa kielissä nimi esiintyy muodossa Jonatan tai Jonathan. Suomessa ensimmäiset Joonatanit kastettiin jo ennen vuotta 1899, mutta nimi on yleistynyt vasta 1980-luvulla. Vuoden 2009 loppuun mennessä nimi Joonatan on Suomessa annettu noin 5 750 ja Jonatan noin 1 350 henkilölle.[1]

Nimipäivä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joonatanin nimipäivä 26. tammikuuta. Joonatan lisättiin suomenkieliseen nimipäiväluetteloon vuonna 1995. Samana päivänä ei ole muita nimipäiviä. Aikaisemmin silloin oli ollut Rainon nimipäivä, joka samalla siirrettiin lokakuun 1. päivään.

Nimen alkuperä ja Raamatun Joonatan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joonatan on heprealaisperäinen nimi, joka on tullut tunnetuksi Vanhasta testamentista. Suomeksi käännettynä se tarkoittaa "Jumala antoi". Nimi kirjoitetaan vuoden 1938 raamatunkäännöksessä Joonatan, vuoden 1992 raamatunkäännöksessä Jonatan. Raamatun Joonatan oli Israelin kuningas Saulin poika[2], Daavidin läheinen ystävä[3], joka sai surmansa taistelussa filistealaisia vastaan.[4].

Tunnettuja Joonataneja ja Jonataneja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuvitteellisia Joonataneita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]