John Polkinghorne

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
John Polkinghorne

John Polkinghorne (s. 16. lokakuuta 1930 Weston-super-Mare) on brittiläinen fyysikko ja teologi. Hän on myöhemmällä urallaan tutkinut laajasti tieteen ja uskonnon välistä suhdetta, ja hänelle myönnettiin tästä Templeton-palkinto vuonna 2002.

Polkinghorne valmistui Cambridgen yliopistosta. Vietettyään kaksi vuotta luennoitsijana Edinburghin yliopistolla hän palasi Cambridgeen 1958 ja toimi vuosina 1968–1979 matemaattisen fysiikan professorina. Hänet valittiin Royal Societyn jäseneksi 1974.

Polkinghorne päätti kesken uransa ryhtyä lukemaan teologiaa, ja hänet vihittiin anglikaaniseksi papiksi vuonna 1982. Hän toimi Queens' Collegen puheenjohtajana vuosina 1988–1996. Hänestä tehtiin ritari vuonna 1997. Hän on lisäksi Durhamin yliopiston kunniatohtori.

Polkinghornen mukaan tieteelliset ja uskonnolliset näkemykset eivät ole ristiriidassa keskenään, vaan täydentävät toisiaan. Polkinghornen mielestä luonnonteologialla on vakaa paikka uskonpuolustuksessa ja teologiassa.[1]

Tiedettä, teologiaa ja todellisuuden luonnetta pohdiskelevien filosofisten julkaisujensa ohella hän on julkaissut omaelämäkerran From Physicist to Priest, an Autobiography (2007).

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. McGrath, Alisteir E.: Science & Religion: An introduction, s. 219. Oxford: Blackwell, 1999. ISBN 0631208410.
Tämä tieteenharjoittajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.