John Marco Allegro

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
John Marco Allegro.

John Marco Allegro (17. helmikuuta 1923 Lontoo17. helmikuuta 1988) oli arkeologi ja Kuolleen meren kääröjen tutkija.

Allegro opiskeli seemiläisiä kieliä Manchesterin yliopistossa ja heprean murteita Oxfordin yliopistossa. Hänellä oli metodistipapin koulutus.

Allegro kuului ainoana uskonnottomana Qumranin tekstejä tutkineeseen työryhmään. Hänet erotettiin siitä. Allegro vastusti kääröjen selvitystyön hitautta. Hän julkaisi käännöksen Kuparikääröstä kaksi vuotta ennen Józef Milikin julkaisemaa virallista versiota.

Allegron kirja The Chosen People (1971) käsittelee juutalaisten historiaa. Tässä kirjassaan Allegro toteaa, että juutalaisten historia alkaa suunnilleen kuninkaiden ajasta. Sitä aikaisempi historia on vielä vahvemmin sepitetty (pääasiassa Babyloniassa) uskonnollisia tarpeita varten. Allegron mukaan juutalaisia on tosin pitkään ollut Egyptissä, mutta taru erämaavaelluksesta luvattuun maahan sepitettiin papiston Babylonian vankeuden aikoihin. Mooseksen kirjat kirjoitettiin sen jälkeen.

Teoksessaan The Sacred Mushroom and the Cross Allegro kirjoitti luonnon huumeiden vaikutuksesta vanhoihin uskontoihin. Punainen kärpässieni (amanita muscaria) on tunnettu muinaisena huumeena ja on luultavasti ollut šamaanien käytössä. Jotkut punaisen kärpässienen myrkyt ovat harhanäkyjä aiheuttavaa muskimolia vaarallisempia. Myrkyt ovat vesiliukoisia, ja ne saadaan melkein kokonaan pois keittämällä, mutta huumaava vaikutus häviää samalla.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Allegro, John M.: The Dead Sea Scrolls. London: Penguin, 1956. (englanniksi)
  • Allegro, John M.: The sacred mushroom and the cross: A study of the nature and origins of Christianity within the fertility cults of the ancient Near East. Garden City, New York: Doubleday & Co., 1970. (englanniksi)
  • Allegro, John M.: The chosen people: A study of Jewish history from the time of the exile until the revolt of Bar Kochba, sixth century B.C. to second century A.D.. Garden City, New York / London: Doubleday / Hodder and Stoughton, 1971. ISBN 0-340-14995-7. (englanniksi)
  • Allegro, John M.: The Dead sea scrolls and the Christian myth. Second revised edition. Buffalo, New York: Prometheus Books, 1992. ISBN 0-87975-757-4. (englanniksi)

Aiheesta muualla (engl.)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.